Hei taas!


On Tuesday 02 June 2009, Jussi Silvonen wrote:
> Minusta Harri on vetänyt asioita käytännössä jo aika pitkään, joten
> olisi selkeintä että hän toimisi projektin päällikkönä.


Juu, olen samaa mieltä.

Minäkin mielelläni jättäisin tämän tehtävän väliin, ajan puutteeseen
vedoten.
Kun lasken yhteen ajan, joka minulla viikossa menee Voikon
kehittämiseen sekä
siihen työhön josta minulle maksetaan palkkaa, tulee 40 tuntia jo täyteen. Tähän päälle vielä on yritettävä ehtiä vastailemaan minulle harhautuneisiin sähköposteihin ja suomentamaan OOo:n käyttöliittymää. Jo näistä on kertynyt niin paljon tehtävää, että viime kuukausina en enää ole ehtinyt tekemään kaikkea mitä olen lupaillut tehdä.

Voin kyllä tehtävään ryhtyä, mutta silti tarvittaisiin sitä Windows-
asiantuntemusta, ja lisäksi jotain näistä nykyisistä tehtävistäni pitäisi siirtää jollekin toiselle.


Toisessa ketjussa jo lupasinkin osallistua käyttöliittymän suomentamiseen kykyjeni mukaan. Windows-asiantuntijaksi minua ei vielä ole kukaan tituleerannut, mutta ainakin voinen testailla eri versioita yms. Vista- ja W7-ympäristöissä, miksei XP:ssäkin. Ehkä jotain muutakin löytyisi?

Minun laskujeni mukaan Harrin kannatusprosentit hipoo 100%? En tiedä, miten virallisesti äänestys järjestyisi, mutta ainakin minun ääneni on jo "annettu".

Omat johtamistaidolliset ja sosiaaliset kyvyt ovat sen verran vaatimattomat, että pidättäydyn "erityistehtävissä".

Ystävällisesti
Risto Jääskeläinen

__
Saunalahdelta mullistava uutuus Nokia N97 ja kaiken kattava TotaaliMAX nyt 
ennakkomyynnissä uskomattoman edullisesti! Paketissa puhelut ja viestit (3000 
min/kpl/kk), huippunopea mobiililaajakaista sekä Nokia N97 yhdellä kk-maksulla 
vain 59,95 e/kk (24 kk sopimus).
Katso http://saunalahti.fi/totaalimax


---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [email protected]
For additional commands, e-mail: [email protected]

Reply via email to