Versio 3.1 on nyt vihdoin julkaistu suomen kielellä. Lisäkielipaketit sekä 
"epäviralliset" Linux-asennuspaketit puuttuvat edelleen. Pyydän vielä Markoa 
lisäämään fi-kielipaketin Windowsia varten, koska sellainen tuli kuitenkin 
testattua. Ruotsin ja englannin kielten kielipakettien olemassaoloon en ole 
edes perehtynyt, mutta jos sellaiset on jotain kautta julkaistu, lisäilen 
niihinkin linkit.

Olemme myös Markon kanssa keskustelleet, että fi-projektin johtoon olisi hyvä 
saada uusia ihmisiä Markon ja Asmon tilalle. Marko jatkaa edelleen ftp-
palvelimen sisällöin ylläpitoa, mutta ei seuraa aktiivisesti tätä dev-listaa 
eli pyynnöt tuon palvelimen sisällön suhteen tulee jatkossa lähettää hänelle 
henkilökohtaisesti.

Prosessihan tässä menee jotakuinkin niin, että tarvitaan yksi tai useampia 
ehdokkaita projektin johtoon. Valita voidaan yksi tai kaksi, mutta minusta 
kaksi (varsinainen- ja varapäällikkö) olisi ehdottomasti parempi, ettei koko 
vastuu kaadu pelkästään yhdelle. Jos tulee enemmän kuin kaksi ehdokasta, 
niistä sitten tarvittaessa äänestetään. Äänioikeutettuja ovat kaikki vähintään 
observer-statuksella fi-projektissa jäsenenä olevat. Mutta jotenkin epäilen, 
ettei ehdokkaita niin hurjasti tule, että äänestämään oikeasti jouduttaisiin.

Mielestäni meidän olisi välttämätöntä löytää ohjelmistotekniikkaa hallitseva 
Windows-osaaja, koska suurimmat ongelmamme ovat yleensä olleet Windows-puolen 
asioita, joita kukaan ei ole pystynyt tai ehtinyt ratkomaan. Tällaista 
henkilöä olisi ehkä hyvä etsiä jostain käyttäjäorganisaatiosta, koska niissä 
heitä luultavasti on. Varsinaisen projektipäällikön pitäisi varmaan olla joku 
aktiivisesti projektin toimintaan pidemmän aikaa osallistunut, käytännössä 
siis joko minä, Risto tai Jussi. Varapäällikkö voisi olla myös joku meistä tai 
tulla muualtakin, kunhan hänellä olisi edes jotain meriittejä tehtävään.

Harri

---------------------------------------------------------------------
To unsubscribe, e-mail: [email protected]
For additional commands, e-mail: [email protected]

Reply via email to