En ole paljoa kommentoinut, koska mielestäni Suomessa pitäisi enemmän keskittyä siihen oleelliseen = kuunteluun. Ei niinkään vahvistuksien keräämiseen.... jonka arvo on mielestäni kyseenalaista joka tapauksessa.
Millä kilpailu itse kuuntelusta saataisiin aikaiseksi on kysymys, johon ei ole vielä hyvää ratkaisua ollut. Kaikki nauharankit yms. eivät ole koskaan ottaneet tuulta alleen. Ehkä jonain päivänä sen saa linkattua OLL:iin. Sellaisen kehittämiseen voisin jopa ryhtyä, koska se olisi jotain uutta ja piristävää, mutta toistaiseksi QSL painotteisuus on liian mieleen juuttunutta (mukavaahan ne on, mutta jotenkin vanhanaikaista). On May 1, 2013 6:33 AM, "Harry Forsblom" <[email protected]> wrote: > Liberalismi (puhumattakaan uusliberalismista) on aivan eri asia kuin > "liberaali". Lisäksi sääntöjen kontekstissahan kuuntelussa eletään ilman > muuta ja tuota kontekstia muunnellaan käytännönläheisesti. Pragmaaattisuus > on tärkeä myös nykyfilosofian suunta, ja se välttelee jäykkiä sääntöjä, > korostaen toimivia käytäntöjä eikä suinkaan kaaosta kuten taloudellinen > uusliberalismi. Olen koko ajan sanonut että olemassaolevat säännöt ovatkin > kuuntelussa lähtökohta. De facto -tilanne taas kehittää nykyhetkeä ja > kuuntelumoraalia edellisen tilanteen ja kontekstin uudelta pohjalta. > Mahtaa riittää tältä erää. > 73's HF > ----- Original Message ----- From: "Ilkka Martikainen" < > [email protected]**> > To: "'Suomalaisten DX-lista'" <[email protected]> > Sent: Wednesday, May 01, 2013 3:56 PM > Subject: Re: [DX] Fw: Signaalista rankkipisteeksi... (Radiomaailma > 4-5/2013) > > > Olet oikeassa, suhteeni ryhmä-/ja peditionikuunteluun on tosiaan varsin > etäistä, koska en sitä harrasta. Ehkä olen myös tälle keskustelulle > enemmänkin ulkopuolinen, koska en kerää pisteitä tai QSL-kortteja. > Kilpailuviettini olen jättänyt entiseen työelämään. Mikä sitten on "oikeaa" > kuuntelua? Pelkkä ryhmässä kuunteluko? Kukin taaplaa tyylillään - sanottiin > ennen. Yli 50 vuoden kokemuksella pitäisin itseäni kuitenkin melko > "monipuolisena" harrastelijana ... > > Historia on opettanut, että täysi liberalismi johtaa kaaokseen - esim. > liberalismin mallimaassa USA:ssa on vahva keskushallinto (ja todella paljon > hyvää hallinnon tutkimusta). Vastaavaa on havaittu tosin myös > diktatuureissa > ... Mutta byrokratia ei ole välttämättä pelkkää tehottomuutta tai hallinnon > rahojen tuhlausta, usein se on se perusta, joka pitää valtion pystyssä > perusinfrastruktuuriltaan. Ja huomattavasti tasa-arvoisemmin kuin nykyinen > uusliberalismi. Uusliberalismin ongelmiahan me näillä EU:n tukipaketeilla > yritämme korjata. Mutta asioista voidaan tietenkin olla eri mieltä, arvoon > ja ammattiin sekä siviilisäätyyn ja sukupuoleen katsomatta. > > Yksi vaihtoehto on todella se, että DX-kuuntelussa ei tarvita mitään > sääntöjä. Näinhän moni voi ajatella laajemminkin yhteiskunnassa. Tällä > tekisimmekin toki historiaa, en tunne harrastetta, joissa ei ole mitään > (kirjoitettuja) sääntöjä. Jos joku tietää tällaisen harrasteen, voisi > ystävällisesti valistaa meitä tietämättömiä. Mutta maailmaan mahtuu > erilaisia mielipiteitä - DX-kuuntelustakin. > > Meillä kaikilla on oikeus esittää mielipiteitämme DX-kuuntelusta ja sen > käytännöistä. Entäpä jos se enemmistön mielestä kuitenkin kaipaisi niitä > "uusia sääntöjä käytännön kuunteluun"? Ns. saavutetut edut olivat voimassa > 70- ja 80-luvuilla, eivät enää tällä vuosituhannella. > > 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. > > --- > > ______________________________**______________________________** > _______________________ > DX mailing list > [email protected] > http://montreal.kotalampi.com/**mailman/listinfo/dx<http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx> > ______________________________**_________________ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at > http://www.gnu.org/licenses/**dsl.html<http://www.gnu.org/licenses/dsl.html> >
___________________________________________________________________________________ DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
