Edellisen lisäksi sääntöön olisi hyvä lisätä – sen loppuun – esim. seuraava rivi:
”Edellisen lisäksi plussan saaneessa lokauksessa on noudatettava ohjetta kuuntelutapahtuman todisteellisesta todentamisesta (nauhoitus, muu vahvistustapa), joka tehdään esim. rariteettikomitean pyynnöstä. Tapahtumatiedot ja/tai nauhoitus kuullusta asemasta on säilytettävä vähintään puolen vuoden ajan kuuntelutapahtuman päivämäärästä lukien.” Lisäksi olisi määriteltävä tapaus, jossa kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan aikaan. Harvinainen tapaus, mutta toki mahdollinen. Vaihtoehto 1) ”Mikäli kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan aikaan, saavat nämä kaikki lokaajat plussamerkinnän.” tai vaihtoehto 2) ”Mikäli kahden tai useamman kuuntelijan lokaus on tehty samaan aikaan, määrittelee kuuntelupäivämäärä ja –kellonaika toissijaisen järjestyksen, jolla lokaaja voi merkitä plussan itselleen.” Eli vain yksi plussa tässä tapauksessa. Ohjeiden lisäksi lokiin ja tilastoihin olisi saatava näkyvä aikaleima lokiin tallentamisajankohdasta. Nythän tämä on vain taustatiedoissa, ei tallentajan tai lukijan nähtävillä. Kun nyt ohjeita ja systeemejä tehdään – miksi näitä ei sitten tehtäisi kunnolla? Oliko muuten ajateltu, miten suuren muutoksen ”näin pieni muutos” joka tapauksessa tekee? 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. Lähettäjä: DX [mailto:[email protected]] Puolesta Vesa Hienonen Lähetetty: 8. tammikuuta 2015 16:51 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt Tervehdys kaikille! Tässä lokien plus-merkintöjen sääntöjen tuorein versio, voimassa 6.12.2014 alkaen: --- Plussan saa uuden aseman ensimmäisenä Online Logiin (http://log.hard-core-dx.com">log.hard-core-dx.com) lokannut kuuntelija kuuntelupäivämäärästä ja –kellonajasta riippumatta. Tämä koskee vain uusia ennen kuulemattomia asemia eli aikaisemmin kuuluneiden asemien statukseen tällä ei ole vaikutusta. Ennen plussan merkitsemistä kuuntelijan on tarkistettava online login lisäksi aiemmat Radiomaailmat lokit sekä tilastot ettei niistä löydy aiempaa lokausta asemasta. --- Pientä viilausta siis aiemmin esitettyyn pelkästään online logiin perustuneeseen plus-sääntöön. Nämä tulee RM 1/2015:een Brittilokin yhteyteen ja liiton toimesta ehken muuallekin. Säännöt eivät ole allekirjoittaneen keksintöä vaan olen ainoastaan saattanut ne kirjalliseen muotoon, koska asiasta on ollut jos jonkinlaista tulkintaa ja rähinääkin etenkin brittilokissa. JTK on tekstin tarkastanut. RM 1/2015 on viimeinen allekirjoittaneen toimittama brittiloki. Toimittajan hommiin innokkaat ilmoittautukaa HAA:lle! 73 VHI
___________________________________________________________________________________ DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
