"Keskustelu asiasta saa toki mielell��n jatkua, mutta tiedoksi, ett� 
liittohallitus valmistelee asiasta tiedotetta, joka saataneen listalle 
tiistai-iltana tai keskiviikkona.

73 RV"


On ik�v��, jos ylh��lt� p�in ruvetaan nyt j�lkik�teen s��telem��n jo liiton 
taholta postituslistalla k�ynnistynytt� ��nest�mist� ja ��nestysoikeutta. 
Sellaisesta syntyy vain uskottavuusongelma. Pelis��nn�t pit�� olla selv�t siin� 
vaiheessa, kun ��nestys k�ynnistet��n ! Toivon, ett� j�rki voittaa eik� ryhdyt� 
holhoamaan mielipiteit� ylh��lt�p�in. 

Ensi kerralla kannattaisi my�s tarkemmin mietti� etuk�teen ��nest�misen 
pelis��nt�j�. Esimerkiksi vuoden 2005 asema voitaisiin valita niin, ett� 
Radiomaailmassa ilmotettaisiin kaikille SDXL:n j�senille kilpailusta. Jokainen 
SDXL:n j�sen voisi sitten halutessaan ��nest�� haluamaansa asemaa. 

Ehdottaisin, ett� esim. j�senmaksun yhteydess� edellisvuoden lopussa jokainen 
voisi kirjoittaa pankkiotteeseen aseman nimen. Tai sitten SDXL:n j�senet 
voisivat ��nest�� seuraavan vuoden alussa emaililla tai vaikkapa postikortilla. 
Silloin ��nest�minen ei j�isi pienen piirin ��nest�miseksi, jos sellaista nyt 
pel�t��n.

Mutta muutoin olen sit� mielt�, ett� jokaisella SDXL:n j�senmaksun (kuitenkin 
aika suuri sellainen) tulee olla yksi ��ni, jonka saa k�ytt�� miten itse 
parhaaksi n�kee. Ennakkosensuuri ei mielest�ni kuulu 2000-luvulle. 

DX-kansa p��tt��, ja sitten pulinat pois !


73s HAR

...................................................................
Luukku Plus paketilla p��set eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat el�m��si. http://www.mtv3.fi/luukku


___________________________________________________________________________________
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt

Reply via email to