Torstai voi olla liian aikaista, sillä tämänhetkisten tietojen mukaan pudotus olisi vasta perjantaina. www.amsat.org:n kotisivulla on enemmän tietoa asiasta. Todennäköisesti pudotus on perjantaina USA:n aikaa, eli kannattaa katsoa lauantain ja sunnuntain ylityksiä.
ISS ei tule kovin pohjoiseen, eli maksimikorkeus näille on vain n. 16-17 astetta aivan eteläisimmässä Suomessa ja pohjoiseen mentäessä vähemmän. Eli jonkinlainen antenni (ULA-yagi?) voi olla hyvä olla olemassa. Täällä Kaliforniassa ISS kuuluu ihan käsikapulallakin, mutta se menee suoraan yli korkeimmillaan. Hommaan voi valmistautua kuuntelemalla itse ISS:ää seuraavien ylitysten aikana taajuudella 145.800 MHz. Yleensä lähetteenä on pakettiradiota, joka kuullostaa n. 0.5-1s digitaalipurskeilta/kurlutukselta. Jos ISS kuuluu, niin SuiteSatin kuulumismahdollisuudet ovat hyvät. 73! Risto On Wed, February 1, 2006 12:52, Jorma Mantyla wrote: > Toimii, ynx RKO! > Tämän mukaan Suitsat olisi kuultavissa to 2.2. lähes pitkin > päivää Suomessa, ja taajuus on 145,990 MHz. Sikäli kuin ymmärsin, FM-mode. > Ei kun rx kytikselle, ja QSL on myös luvassa. > Taidan raportoida, jos kuulen, rippumatta ALT:n kannasta... > > > JM > > > On Wed, 1 Feb 2006, Risto Kotalampi wrote: > > >> >> Konversion koordinateista lokaattoreiksi voi tehdä tuolla mailissani >> olevalla linkillä. Syötät siihen koordinaattisi ja painat nappia >> "Convert >> to Grid Square". Ruutuun "Grid Square" ilmestyy tulos, joka on Suomessa >> alkaa "KP" (aivan eteläisintä ja pohjoisinta osia lukuunottamatta). >> Tuota >> lokaattoria voit sitten käyttää ISS:n ratojen laskemisessa. >> >> 73! >> >> > > > _________________________________________________________________________ > __________ > Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt: > http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/ > ----------------------------------------------------------------- > DX mailing list > [email protected] > http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx > _______________________________________________ > > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science > License > published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt > -- Risto Kotalampi (W6RK) Hayward, CA ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt: http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/ ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt
