Moro!

Jopille kiitos hyvin perustellusta vastauksesta. Ja varmuuden vuoksi 
tähdennettäköön, mihin Ristokin viittasi, että ansiokasta ja tärkeää 
talkootyötä on tehty paljon myös ULA-loki kohdalla. Voisi vain kuvitella, että 
sama, epäilemättä hyödyllinen ja tarpeellinen, toimitettu asemaluettelo olisi 
saatavilla vain/myös sähköisenä, myös itse kunkin henkilökohtaisia 
tulostustarpeita ajatellen. 

Väistämättä tuleekin mieleen kysymys, montakohan prosenttia RM:n lukijakunnasta 
yleensä tarvitsee "pitkiä listoja" ja kuinka moni heistä tarvitsee painetun 
listan eikä voisi nykypäivänä tulostaa sitä haluamallaan tavalla käyttöönsä 
sähköisestä linkistä? Tai kääntäen, kuinkahan suurelle osalle RM:n lukijoista 
herkulesmaiset AM- tai FM-listaukset ovat jopa turhia?

Mutta toki listaus myös painotuotteena puoltaa paikkaansa yhä enemmän, jos 
suurimman osan tai edes suuren osan lukijakunnasta mielenkiinto siihen 
kohdistuu. Sama koskee niin AM- ja FM-tilastoja kuin Lapin koostelokeja. Eikä 
asiaa toki kannata paljonkaan pohtia, jos muutamat kymmenet sivut eivät 
kustannusmielessä juurikaan merkitse eikä ole pelkoa RM:n muuttumisesta 
(pää)osan lukijoiden silmissä liikaa kuivan asemaluettelon suuntaan. Ulkoasusta 
tullaankin toiseen RM:n peruskysymykseen: Harvapa meistä jaksaa avustaa 
juttupuolta, jonka erityisen mielelläni näkisin kehittyvän, ja kirjoittaa 
hauskaa tai mielenkiintoista tarinaa tai oivaa katsausta kuten JTK.

73 JVH


-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: [EMAIL PROTECTED] [mailto:[EMAIL PROTECTED] Puolesta Jopi Nyman
Lähetetty: 28. maaliskuuta 2006 8:49
Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista; Suomalaisten DX-lista
Aihe: Re: [DX] FM-lokit Radiomaailmassa

Hei,

HPI:n huolellisesti ja kommentoiden laatima tilasto kesän 2005 FM-kuulluista on 
kerrassaan loistava pohja ensi kesän bandin tarkkailulle. 
Kunnollisia listauksia on hankala löytää ja aluekohtainen jaottelu auttaa 
kelien hahmottamisessa.

Lokin huolellisesti lukeneet ovat jo löytäneet tunnistamattomiksi jääneitä 
asemia sekä pystyvät hahmottamaa yhteyksiä kelipäivien ja -suuntien välillä. 
Loki toimii perustana systemaattiselle uusien asemien etsimiselle. FM-lokia ei 
tule lukea perinteisenä asematilastona -- kuten FM-kuuntelua tuntematon voisi 
ajatella -- vaan kattavana katsauksena eri kelimuotojen esiintymiseen kaudella 
2005. Tätä täydentävät mainiosti Radiomaailmassa julkaistut JTK:n katsaukset 
karttoineen kelien etenemiseen.

Samaten lokausten 'tuoreus' ei aiheuta mitään ongelmia. Suuri osa lokauksista 
on ollut tiedossa je viime kesänä. Sitä vastoin kommentoituja ja mm. 
lähetinpaikkakuntien ja asemaketjujen kohdalta tarkastettuja tilastoja eivät 
automaattigeneraattorit pysty laatimaan. HPIn FM-loki onkin Radiomaailmassa 
julkaistuista lokeista ainoa, joka toimitetaan ja työstetään systemaattisesti 
julkaistavaan kuntoon. Sen sisältämä tietomäärä on arvoltaan poikkeuksellisen 
suuri.

Missä tällainen tilastokooste nyky-dx.kuuntelun mielenkiintoisimmasta 
osa-alueesta tulisi julkaista ellei juuri yhteisessä harrastelehdessämme? Mihin 
ovat kadonneet koosteet Lapin peditionlokauksista Radiomaailmasta?

Terv
JJN


At 07:29 28.3.2006, Vehmas, Juha wrote:
>Mitä enemmän ihmisoloa helpottavia asioita ja nopeuttavia värkkejä ja 
>välineitä on keksitty, sitä kiireisemmäksi elo on käynyt. Näin ollut 
>viimeistään siitä asti, kun Bellin puhelin pirahti ja kehitys senkun 
>kehittyy...
>
>Vaikea olla eri mieltä kuin Esa ja Risto. 
>Harrastehan tämä on, mutta täytyisi kyllä pysähtyä miettimään ketä nämä 
>vanhat maraton-listaukset RM:ssa palvelevat, olkoot sitten ulaa tai 
>mitä maanosaa tahansa? Miten ULA-aktiivit kokevat nämä 23 sivua 
>ULA-arkistoa lehdessä?
>
>Äkkiseltään tuntuisi, että sähköinen
>imurointimuoto tms. liiton sivuilla olisi omiaan tilastoille ja sieltä 
>halukkaat voisivat printata ne halutulla tavalla sortattuna paperille. 
>Lieneekö tämän listan lukijoissa montakaan tai ketään, jotka pitävät 
>nykyistä kallista painotyötä vaativaa menettelyä hyvänä tai 
>tarpeellisena? Listan ulkopuolisissa RM:n lukijoissa pitkien vanhojen 
>(ja heille pääosin
>ufo-tason) listausten tutkiskelijoita lienee vielä vähemmän jos 
>ollenkaan?! Voi jopa olla, että tämän tyyppinen sivusto karsii 
>mielenkiintoa aiheeseen ja lehden tilaukseen/ jäsenyyteen tai sen jatkamiseen?!
>
>Muutenkin olisi varmaan paikallaan pohtia ja keskustella, tarvittaessa 
>kyselyäkin käyttäen, mikä olisi nykyään RM:n, Clusiven, onlinen, 
>tilastojen ja nettisivujen sisällön suhde ja kunkin "paras" sisältö?
>
>73 JVH
>
>
>-----Alkuperäinen viesti-----
>Lähettäjä: [EMAIL PROTECTED]
>[mailto:[EMAIL PROTECTED] Puolesta Risto Kotalampi
>Lähetetty: 28. maaliskuuta 2006 3:09
>Vastaanottaja: [email protected]
>Aihe: [DX] FM-lokit Radiomaailmassa
>
>
>Uusin Radiomaailma putkahti postilaatikkoon tänään. Ihan mukavaa 
>tarinaa ainakin alkupuolisko, mutta sivulla 27 pläjähti ...
>kokonaista n. 23 sivua FM-arkistolokia, eli 43% koko lehden sisällöstä. 
>Ymmärtäisin tämän jos lokit olisivat tuoreita, mutta suurin osa 
>lokauksista on yli 6kk vanhoja edellisen kesän nappauksia.
>
>Aikanaan kun jenkkilokauksia kertyi
>vastaavanlainen määrä, niitä ei julkaistu lehdessä vaan päätyivät 
>ainoastaan tilastoihin.
>Eli kysyisin, että onko Radiomaailman tarkoitus julkaista näin 
>massiivisia ja vanhentuneita lokauksia?
>
>En yhtään halua vähätellä sitä työtä mitä tämän lokin eteen on tehty ja 
>FM-kuuntelun hienoutta, mutta haluaisin keskustelua siitä mitä 
>lokauksia pitäisi olla lehdessä, mitä Online Lokissa, mitä erillisissä 
>tilastoissa, Clusivessa, jne.... ja millä aikataululla. FM-lokitkin 
>varmaan olisivat hyödyllisempiä välittömästi julkaistuna. Nyt tässä 
>lehdessä oleva loki on lähinnä tilastollinen "Suomen FM-tilasto 
>2005-2006".
>
>73!
>
>Risto
>
>_______________________________________________________________________
>____________
>Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt:
>http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/
>-----------------------------------------------------------------
>DX mailing list
>[email protected]
>http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
>_______________________________________________
>
>THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed 
>and/or modified under the conditions set down in the Design Science 
>License published by Michael Stutz at 
>http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>
>_______________________________________________________________________
>____________
>Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt:
>http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/
>-----------------------------------------------------------------
>DX mailing list
>[email protected]
>http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
>_______________________________________________
>
>THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed 
>and/or modified under the conditions set down in the Design Science 
>License published by Michael Stutz at 
>http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Jopi Nyman, PhD
Head of Foreign Languages Department
University of Joensuu
P O Box 111
80101 JOENSUU
FINLAND
Tel +358 13 251 4331
Fax +358 13 251 4211 


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or 
modified under the conditions set down in the Design Science License published 
by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to