On Thu, 8 Mar 2007, Hannu Romppainen wrote: > Jenkkiasemat ovat ohjelmien puolesta pahasti yliarvostettuja. Suomessa > parhaaseen kuunteluaikaan jenkit lähettävät nykyisin todella paljon kuivia > ketjuohjelmia tyylin "Coast to Coast AM" ja "ESPN radio". Ne ovat myös > aktiiviraportoijan kauhu, kun asemakuulutuksia annetaan monesti vain kerran > tunnissa. Keskustelunaiheina ovat usein esimerkiksi ufot ja muut > paranormaalit ilmiöt! Siinä tulee ikävä entisajan kunnon kantriasemia, jotka > lähettivät vielä omaa paikallista ohjelmaansa jostain preerialta.
--- JM: Täytyy sanoa jotain myös asemien puolustukseksi. Keskiaalloillahan kuunnellaan Suomessa yleensä asemien yölähetyksiä. Ne ovat sekä lattareilla että jenkeillä mahdollisimman halvalla tehtyä "trashia", jolla vain täytetään yöajan aukko. Saamme siis hyvinkin vääristyneen kuvan koko ohjelmatoiminnasta, sillä asiaohjelmat ajetaan ulos aamulla ja iltapäivällä työmatka-aikaan. Toinen pointti on se, että tämä ilmiö näkyy erityisen kärjistyneenä keskiaalloilla. Lähes kaikkialla varsinen radio, niin bisnes kuin ohjelmatuotanto, on siirtynyt FM:lle. Jos kuuntelee asemia paikan päällä, AM:n rappio on kärjistynesti havaittavissa. Viime syksynä tuli DX-peditionilla Posiolla jenkkikeleillä sellainen tunne kuin olisi siirtynyt 30 vuotta ajassa taaksepäin. Typeryyden huipentuma AM:llä on jenkkien MYL-formaatti - siinä mennään 50 vuotta ajassa taaksepäin ja konservoidaan vanhukset 1950-luvun muistoihin. Kesällä Es-keleillä tunne on aivan päinvastainen, kun esimerkiksi brittejä, ranskalaisia tai italoja alkaa kuulua drive-time -aikaan. Bandilla on eloa ja actionia. DX-kuuntelija huomaa elävänsä nykyaikaa. > 73s Hannu JM Kangasala ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
