Tervehdys ja herätys!

Postiluukusta tipahti tänään upouusi Radiomaailma. JMS kirjoitti 
asiantuntevasti "SDR on rikkaus, ei uhka". Olen samaa mieltä, vaikka en (vielä) 
omistakaan softaradiota tai ole siihen sen enempää köyhyyttäni perehtynyt. 
Jokainen kuunnelkoot omien mieltymysten mukaan. 

Muutosten vastustamisesta heräsi sitten samansuuntainen ajatus 
"Suomipistelaskenta on rikkaus, ei uhka", kun uudessa Radiomaailmassa huomioni 
kiinnittyi väistämättä SDXL:n toimintakertomukseen 2006 ja pääkirjoitukseen.

SDXL:n jäsenmäärä on kehittynyt viime vuosina seuraavasti:

31.12.2003 737 jäsentä
31.12.2004 737 jäsentä
31.12.2005 722 jäsentä

mutta

31.12.2006 enää 657 jäsentä eli pudotusta peräti 65 jäsentä edelliseen 
vuoteen!!!

Kun jäsenmäärää alenee vuodessa lähes 10 prosenttia, on syytä pohtia laskun 
syitä. Ennustin valitettavasti aivan oikein, että suomipistelaskenta-reformin 
torjuminen veisi liitolta jäseniä. Niin kävi! Aiempina vuosina jäsenmäärä on 
pysynyt lähes samana, mutta vuoden 2006 notkahdus on todella suuri. Ja viime 
vuonna tehtiin kuuluisa päätös olla hyväksymättä suomalaisia asemia samalle 
viivalle ulkomaisten kanssa. Toki eroamisiin voi olla muitakin syitä.

Reformit tuovat yleensä lisää jäseniä, mutta kaikenlainen uuden vastustaminen 
vie jäseniä. Siksi SDR:ää ei kannattaisi vastustaa, koska maailman kehitystä ei 
voi hallinnollisilla päätöksillä estää. En ole vahingoniloinen, vaan huolissani 
kehityksen jarruttamisesta.

Hälytyskellojen pitäisi jo soida!

73's Hannu


...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to