Vapaassa maassa jokaisella on oikeus asialliseen kritiikkiin. Itse asiassa ALT =ANA vaikuttaa olevan kirjoitustensa pohjalta maailman ainoita erehtymättömiä ja kokonaan itsensä kritiikin ulkopuolelle sulkevia "diktatuureja".
Gambia-asian voi haluta unohtaa, koska asian päätökselle ei löydy mitään järkipohjaa. Jos haluat piikitellä muiden "höpinöistä", niin koeta kestää vastakirjoituksetkin. Olen vain eri mieltä eräistä pistelaskennan päätöksistä. Jos ilmoitan mielipiteeni, niin niistä ALT:llä ei ole mitään syytä "syvästi loukkaantua". Ja jos pyrin dx-kuunteluharrasteen elevöittämiseksi ja hengissäpitämiseksi ja ALT:n työtaakkaa helpottaakseni ehdottamaan pistelaskennan yksinkertaistamista jotta esim. eurolaskenta ei tuota asema asemalta harmaita hiuksia esim. aloitteleville, niin mitä pahaa siinä on. Toki ALT:n jäsenet ovat kokeneita, mutta ihan riittävän kokeneita huippukuuntelelijoita ovat mielestäni kyllä kaikki muutkin ja jäsenmaksunsa maksaneita. Ei tuo pistelaskuproblematiikka ihan niin ylitsekäymättömän ylivoimaista ole. Suvaitsevaisuus ja kerhon sääntöjen kehittäminen JÄSENISTÖN haluamaan suuntaan pitäisi olla yhdistysten toimijoiden tehtävä. Ja ihan niin eivät ole päätökset aina menneet. Mutta turhaan asiasta tämän enempää. 73' AHE ---- Original Message ----- From: "Antti Aaltonen" <[EMAIL PROTECTED]> To: "'Suomalaisten DX-lista'" <[email protected]> Sent: Wednesday, April 25, 2007 11:59 PM Subject: Re: [DX] Perinteinen ja vapaa DX-kuuntelu Kiitän Jaria asiallisesta kommentista. Pyrimme vastamaan noihin rästiin jääneisiin kysymyksiin ASAP. Sen sijaan pidän eräiden muiden kirjoittajien kommentteja "pistelaskennan järjettömyydestä" sekä nykyistä että kaikkia aikaisempia asemalaskentatoimikuntia syvästi loukkaavina. Nykyinen järjestelmä on lukuisien kokeneiden huippukuuntelijoiden vuosikymmenien saatossa hartaasti ja asiantuntevasti kehittämä. Jos pistelaskenta on jonkun jäsenen mielestä järjetön, suosittelen keskittymistä DX-kuuntelun muihin osa-alueisiin kuin pisteiden laskemiseen. Gambiasta on aikoinaan tehty pätevä ja perusteltu päätös. Tämän asian puiminen aina uudestaan ja uudestaan(nähtävästi maailmanloppuun asti) ei tätä tosiasiaa miksikään muuta. ALT soisi tämän lähinnä komiikan puolelle livenneen "keskustelun" nyt lopultakin päättyvän. 73's! ANA omasta ja kaikkien muidenkin (nykyisten ja entisten) järjettömien ALT:n jäsenten puolesta -----Alkuperäinen viesti----- Lähettäjä: [EMAIL PROTECTED] [mailto:[EMAIL PROTECTED] Puolesta Jari Savolainen Lähetetty: 25. huhtikuuta 2007 23:18 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: Re: [DX] Perinteinen ja vapaa DX-kuuntelu Antti, kiitos vastauksestasi. Ymmärrän täysin tunteesi siitä, että ALT:n jäsenenä toimiminen on todella hattumaista. Otan osaa. Kun nyt kuitenkin leikkiin on ryhtynyt, päätöksiä pitää tehdä. Mielestäni ALT on tehnyt hyviä linjanvetoja nykyisten pistelaskentasäännösten puitteissa (oltakoon noista säännöksistä sitten mitä mieltä tahansa). Eurooppahan on perinteisesti ollut asemapisteiden laskussa eri asemassa muihin maanosiiin verrattuna, kuten joissain aiemmissa postauksissa todettiin. Eli, jos SVO olisi lähettänyt lyhyillä vaikka jonkun Pyrgosin FM/AM-aseman ohjelmaa, se olisi ollut kenties "pisteasema"? Nyt kun tällä palstalla pää on avattu ALT:iin päin, toistan aikoinaan esittämäni kysymykset näistä: 1) R St Helena 2006 vs. aikaisemmat lähetykset, perustelut saatan löytää mail-arkistoistani. 2) Bangkok Meteo, ilmiselvä ute nykyään. Jos näihin on ALT:n päätös jossain, on varmaan mennyt silmieni ohi. Näitä rajatapauksia lienee enemmänkin, ei nyt tule kaaliin enempää. Rakentavin terveisin, JSA - Jari Savolainen ----- Original Message ----- From: "Antti Aaltonen" <[EMAIL PROTECTED]> To: "'Jari Savolainen'" <[EMAIL PROTECTED]>; "'Suomalaisten DX-lista'" <[email protected]>; <[EMAIL PROTECTED]> Sent: Wednesday, April 25, 2007 10:06 PM Subject: Re: [DX] Perinteinen ja vapaa DX-kuuntelu Terve! En aio osallistua tähän parhaillaan vellovaan SDR-keskusteluun. Samoin nuo iänikuiset gambiahöpinät jätän täysin omaan arvoonsa. Sen sijaan provosoiduin JSA:n ALT:n suuntaan heittämästä piikistä. JSA varmankin viitaa taannoiseen kysymykseensä kreikkalaisen utility-aseman pistestatuksesta. Tässä oma arvioni tilanteesta (ei ole käynyt ALT:n täysistunnossa). Jos JSA on tähän tyytymätön, voin pyynnöstä viedä asian täyteen kokoonpanoon. Olympia Radio/SVO on hyötyliikenneasema, joten lähtökohtaisesti siitä ei pitäisi pistettä antaa. On kuitenkin tapauksia, joissa utility-asemien kautta tulleista yleisradioasemien releoinneista on annettu piste. Tällöin piste on itse asiassa annettu siitä asemasta, jota kyseinen asema on releoinut (mm. vanhat Rivadavian ym. releoinnit Argentiinassa). Periaatteena tällöinkin on tietysti ollut se, että yhdestä lähettimestä saa vain yhden pisteen. Rivadavia-mallin soveltaminen johtaa tässä tapauksessa siihen, että periaatteessa tämä releointi voidaan ehkä katsoa bc-lähetykseksi ja siten pisteen arvoiseksi. Koska kuitenkin tässä on releoitu ERA:aa, kyseessä on pistelaskennallisesti ERA (hyötyliikenneasemalla ei voi olla omaa pistelaskennallista identiteettiä). Koska EU-pistelaskennassa saman yhtiön eri lähettimistä voi saada eri pisteitä vain paikallisohjelmista, tästä Olympia Radio/SVO:n lähetyksestä ei voida myöntää ERA:sta erillistä lisäpistettä. Kuten olen jo kauan sitten todennut, ALT:n homma on varmaan yksi SDXL:n visvaisimmista ja jonkinlainen masokistinen mielenlaatu on tarpeen tätä tehtävää hoitaessa. ALT pyrkii parhaan kykynsä mukaan vastaamaan kaikkiin esitettyihin kysymyksiin. Tosiasia on kuitenkin se, että tämä on "vain" vapaaehtoista harrastetoimintaa. Kaikki ALT:n jäsenet ovat kiireisiä ihmisiä, joilla on muitakin intressejä elämässään. Emme siten voi jatkossakaan luvata reaaliaikaisia vastauksia kysymyksiin. Mitä tulee LN:n muutama päivä sitten esittämiin "kiinalaisiin kysymyksiin", joudun nostamaan käteni pystyyn kompetenssin puutteessa, mutta ALT:n piiristä löytyy myös tämän alan huippuosaamista. Pisteterveisin, ANA -----Alkuperäinen viesti----- Lähettäjä: [EMAIL PROTECTED] [mailto:[EMAIL PROTECTED] Puolesta Jari Savolainen Lähetetty: 25. huhtikuuta 2007 21:13 Vastaanottaja: [EMAIL PROTECTED] Aihe: Re: [DX] Perinteinen ja vapaa DX-kuuntelu Hohhoijjaa - jopas saatiin taas tyhjästä aikaiseksi Liiton perustuksia natisuttava keskustelu. No jaa, ehkä tuo Syd - Gambian hyväksyminen olisi asiaa (minulla ei ko. verifiointia ole), rauhoittaisi joidenkin mieliä. Asemapistelaskennasta taidan tästälähin veisata viis, semminkin kun ALT ei taida ottaa kantaa tällä listalla esitettyihin kysymyksiin. Mutta - maapistelaskentaan älkää kajotko, se on pyhä asia ja hyvällä tolalla:-]. Taisi itselläni tulla joku vuosi sitten täyteen elämäntehtäväkseni asettama 185 kuunneltua maata kotosalla etelä-Suomessa. Eipähän siinäkään mitään kehumista ole, joten täytyy jatkaa päivystämistä. Muistipakit tai kidekoneet toimintaan, sillai. JSA - Jari Savolainen 696 ____________________________________________________________________________ _______ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
