En ole asema/pistelaskennan ekspertti missään nimessä, ja muistikuvani lähihistoriasta saattavat olla vääristyneitä. Mielikuvani kuitenkin on, että vuosikymmeniä sitten, ennen tätä Euroopan alueen "lokaalipisteytystä" hyväksyttiin kunkin radioyhtiön jokainen verifioitu taajuus asemaksi. Oli ohjelma paikallista tai ketjua. En tarkkaan muista saiko "multi-tx" taajuuksista myös taajuuspisteen. Sen muistan kuitenkin, että QSL-palstat pullistelivat valtavia määriä verifioituja asemia mm. Saksasta. Tuolloin vielä asemat uskollisesti verifioivat. Tämä alkoi olla jo melko koomista ja laskentaa rukattiin. Mielestäni aivan aiheellisesti. Kun otettiin käyttöön "paikallis/regionaali-ohjelmapakko" tottakai säännöt muutuivat monimutkaisemmiksi, helppoa tietä ei ollut. Käsitykseni mukaan Euroopan ulkopuolelle näitä "lokaali" säännöksiä ei ulotettu. En tiedä onko tuo asemalaskenta ylivoimaisen vaikeaa Euroopan alueelta, jos ohjeet löytyvät jostain. Laskennan loogisuus - mielestäni se on melko loogista kun/jos siihen perehtyy. Minusta loogista olisi ulottaa tuo "paikallisohjelmavelvoite" koskemaan myös muita maanosia. Olenko väärässä olettaessani, että raportoimalla tiettyä ketjuohjelmaa esim. Iranista tai Keniasta tai jostain muualta, saa melkoisen määrän "asemia". Yksi ongelma näiden "lokaalimääräysten" ulottamisessa Euroopan ulkopuolelle lienee esim. ulkomaisten releasemien status etc. Mutta ne lienevät ratkaistavissa. No niin - muut vaativat yksinkertaistamaan, minä ilmeisesti vaikeuttamaan hommaa. Logiikkakin on niin laaja käsite. En puutu nyt Gambiinaan enkä uteen, vaan yleensä. Korjatkaa virheelliset muistikuvani/käsitykseni. Edelleen rakentavin terveisin, JSA
----- Original Message ----- From: "Jan-Mikael Nurmela" <[EMAIL PROTECTED]> To: <[email protected]> Sent: Saturday, April 28, 2007 4:20 PM Subject: Re: [DX] SDXL:n pistelasku-oma summa´summarumini Otetaanpa yksi mieltäni vaivannut esimerkki: Radio Bristol 1548 ja Somerset Sound 1566. Milloin antavat eri pisteen ja milloin ei, kummallakin on eri lähetinpaikkakunta. SS kuitenkin ajoittain releoi Bristolia, toisinaan taas ajaa omaa ohjelmaa. Vaaditaanko kummaltakin asemalta omaa ohjelmaa, jotta kaksi erillistä pistettä voidaan myöntää? Toisaalta kelpaako Bristolista tehty raportti silloin jos SS on samaan aikaan lähettänyt samaa Bristolin ohjelmaa, eli lähettimet ovat ajaneet samaa. Korvaako tälläinen raportti aiemman SS:n pisteen jos sellainen on. Entäpä jos toisen lähettimen (esim 1566) on raportoinut vaikkapa ketjuohjelmasta, josta voidaan piste myöntää, jos taajuudella on vain yksi BBC, saako sillon 1548:sta eri pisteen jos sen raportoin Bristolin ohjelmasta.. Näitä kysymyksiä riittäisi tolkuttomasti.. Minusta vain helpoin vastaus ongelmaan olisi, että tehtäisiin muutos jolloin kumpikin lähetinpaikka antaisi pisteen, riippumatta ohjelmasta. Se olisi kaikkein helpointa. Eikä tulisi lisäkysymyksiä. Riittääkö tämä perusteluksi miksi kehtaan vaatia muutoksia?? >From: [EMAIL PROTECTED] >Reply-To: Suomalaisten DX-lista <[email protected]> >To: Suomalaisten DX-lista <[email protected]> >Subject: Re: [DX]SDXL:n pistelasku-oma summa´summarumini >Date: Fri, 27 Apr 2007 22:29:11 +0300 > >Hei kaikki pisteistä innostuneet, > >minä en vain vieläkään ymmärrä, mitä hankalaa esimerkiksi Brittein Saarten >asemapisteiden laskennassa on? > >Terv > >JJN >___________________________________________________________________________ ________ >Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: >http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 >----------------------------------------------------------------- >DX mailing list >[email protected] >http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx >_______________________________________________ > >THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed >and/or modified under the conditions set down in the Design Science License >published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html _________________________________________________________________ Ota käyttöön Windows Live Messenger ja sano kyllä kivuttomalle viestinnälle! http://www.communicationevolved.com/fi-fi/ ____________________________________________________________________________ _______ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
