Kiitokset JSA selväjärkisestä kommentista tähän jälleen kerran ylikiehuneeseen keskusteluun. Kun vaaditaan pistelaskun "yksinkertaistamista", niin pitäisi ensin hyvin tarkkaan perustella ja analysoida mitä tällä tarkoitetaan. JSA tuossa palautti mieleen Euroopan pistelasku-uudistuksen motiivit ja logiikan vuosien takaa ja ne ovat mielestäni edelleen täysin relevantit. Olen pitkälti samaa mieltä myös siinä, että ne voisi jopa ulottaa Euroopan ulkopuolelle (ja kas kummaa, taas kaikkien maanosien pistelaskun logiikka olisi samanlainen!).
Oli pistelaskun logiikka mikä hyvänsä, aina tulee olemaan tulkinnanvaraisuuksia. Asemat vaihtavat nimeään, ketjuuntuvat, lähettimet vaihtavat omistajaa jne. Nämä on jokatapauksessa selvitettävä tapaus kerrallaan. Kuitenkin näitä hankalia tapauksia on lopulta hyvin pieni murto-osa ja ne aiheuttavat päänvaivaa lähinnä QSL-palstojen toimittajille. Olennaista edelleen olisikin saada nykyisen pistelaskun logiikka esimerkein kaikkien nähtäville. Vasta tätä kautta voi järkevästi lähteä miettimään nykysysteemin ongelmia ja alkaa hakea parannuksia niihin. Jouni Jari Savolainen wrote: > En ole asema/pistelaskennan ekspertti missään nimessä, > ja muistikuvani lähihistoriasta saattavat olla vääristyneitä. > Mielikuvani kuitenkin on, että vuosikymmeniä sitten, ennen > tätä Euroopan alueen "lokaalipisteytystä" hyväksyttiin > kunkin radioyhtiön jokainen verifioitu taajuus asemaksi. > Oli ohjelma paikallista tai ketjua. En tarkkaan muista > saiko "multi-tx" taajuuksista myös taajuuspisteen. > Sen muistan kuitenkin, että QSL-palstat pullistelivat > valtavia määriä verifioituja asemia mm. Saksasta. Tuolloin > vielä asemat uskollisesti verifioivat. Tämä alkoi olla jo > melko koomista ja laskentaa rukattiin. Mielestäni aivan > aiheellisesti. Kun otettiin käyttöön "paikallis/regionaali-ohjelmapakko" > tottakai säännöt muutuivat monimutkaisemmiksi, helppoa > tietä ei ollut. Käsitykseni mukaan Euroopan ulkopuolelle > näitä "lokaali" säännöksiä ei ulotettu. > En tiedä onko tuo asemalaskenta ylivoimaisen vaikeaa Euroopan > alueelta, jos ohjeet löytyvät jostain. Laskennan loogisuus - > mielestäni se on melko loogista kun/jos siihen perehtyy. > Minusta loogista olisi ulottaa tuo "paikallisohjelmavelvoite" > koskemaan myös muita maanosia. Olenko väärässä olettaessani, > että raportoimalla tiettyä ketjuohjelmaa esim. Iranista tai Keniasta > tai jostain muualta, saa melkoisen määrän "asemia". > Yksi ongelma näiden "lokaalimääräysten" ulottamisessa Euroopan > ulkopuolelle lienee esim. ulkomaisten releasemien status etc. > Mutta ne lienevät ratkaistavissa. No niin - muut vaativat > yksinkertaistamaan, > minä ilmeisesti vaikeuttamaan hommaa. Logiikkakin on niin > laaja käsite. En puutu nyt Gambiinaan enkä uteen, vaan yleensä. > Korjatkaa virheelliset muistikuvani/käsitykseni. > Edelleen rakentavin terveisin, > JSA ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
