Tarmo Kontro wrote: > Kuuntelijaverkostoissa on voimaa näitä UNIDeja selvitellessä.
Mielestäni tuo Tarmon lause osuu asian ytimeen. Nykyään kun monilla kuuntelijoilla on mahdollisuus tehdä kuulemistaan asemista mp3-tiedostoja ja laittaa niitä nettiin, niin tuota mahdollisuutta soisi käytettävän mahdollisimman paljon. Itse ainakin olen kokenut harrastetta rikastuttavana tekijänä sen, että voi kuunteluttaa kollegoilla ja välillä jopa natiiveilla kuulemiaan asemia. Itse olen raportitkin tehnyt jo useita vuosia niin, että laitan ääninäytteen nettiin ja kirjoitan raporttiin URLin, josta asemalla voidaan käydä sen kuuntelemassa. Ainakin ULA-puolella, joka on minulle tutumpi, audioklipit kiertävät kesäisin netissä taajaan. Ja varmaan AM-puolellakin. Tämähän on juuri sitä DX-yhteisöllisyyttä parhaimmaillaan, jota tälläkin listalla voitaisiin enemmän harrastaa. Ehkä jopa SDXL voisi tarjoja palvelua, jonka kautta kuuntelijat voisivat laittaa kuulemiaan asemia muiden kuunneltavaksi, elleivät pysty audiotiedostoja laittamaan omille sivuilleen. OLL:n yhteydessä paikka olisi luonnollisin, mutta yksinkertaisimmillaan palvelu voisi olla esim. tietyssä www-osoitteessa näkyvä hakemisto, johon voisi siirtää audiotiedostoja sovitulla FTP-tunnuksella. Mietiskelee kymmenen vuoden tauon jälkeen AM:llä viime ma-ti yönä aktivoitunut JKZ ___________________________________________________________________________________ Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
