Joo, ehdotuksia näihin asemapistelaskuihin on tälläkin
listalla tullut jo vuosikausia. Kun/jos saamme nykyiset
laskentaohjeet jollekin saitille netissä, olisi varmaan
helpompi ruotia mitä muutetaan ja mitä jätetään.
JSA
----- Original Message -----
From: Alpo Heinonen
To: Suomalaisten DX-lista
Sent: Thursday, December 13, 2007 1:13 PM
Subject: Re: [DX] Tyytymattomyyden mystinen olemus
Hei, olen aivan samaa mieltä maaluettelokäytämnnön toimivuudesta VKL, HAR ja
varmaan kaikki muutkin. DX-kuuntelussa kuitenkin laskennassa ja jonkinlaisessa
kuuntelijoiden välisessä kisassa kuitenkin elementteinä ovat sekä maat että
asemat.
Asemalaskentapuolella olemme vuosikymmenien varrella luoneet -silloisista
olosuhteista johtuen lähinnä- monimutkaisen järjestelmän, jossa monen aseman
kohdalla joutuu rivikuuntelijana mirettimään, saako vai eikö saa jostain
asemasta pisteitä.
Asia on ilmeisen kimurantti, kun liiton toimijoillakaan ei ilmeisesti löydy
rahkeita ja aikaa julkaista yksiselitteisiä laskentaohjeita kootusti.
Pienenevän harrastajajoukon kannustamiseksi kyseinen ohjeistus olisi kuitenkin
lähes elintärkeä. Ja mieluummin sellainen pitäisi saada julkaistuksi
mahdollisimman nopeastikin.
Jotta ohjeistuksen laadinta ja tulkinta muodostuisi mahdollisimman helpoksi
toivoisin että ennen ohjeiden julkaisemista mietittäisiin, että olisiko jo aika
palata yhtenevään pistelaskentakäytäntöön kaikissa maanosissa ja maissakin.
Aiemmin lähettämässäni viestissä mainitsin vain aivan riisutun mallin, jossa
jokainen radioaseman eri lähetinpaikka antaisi pisteen.
Mielestäni kuitenkin uudistuksen tulisi olla myös sellainen, ettei se täysin
mullista tai muuta laskentaa. Niinpä mm. FS ja HS käytäntö saattaa olla
järkevää säilyttää. Samoin pääosin kannatan local ja regional-ohjelmien
raportointia, jos suinkin mahdollista. Kuitenkin luotan dx-kansan moraaliin
niin paljon, että katson että tuota local-regional-kuuntelua ei pidä asettaa
pakoksi (ajattelen myös QSL-palstojen toimittajien työmäärää ja mahdollisuuksia
selvittää kyseisiä asioita). Tällöin pistelaskenta olisi helppoa, kun jokaisen
aseman eri lähetinpaikkunta antaisi pisteen. Ja kuten todettua, jos asemalla on
samalla taajuudella lähettimiä useammilla eri lähertyspaikoilla, niin
local/regional-ohjelmien kuunteleminen on ainoa mahdollisuus saada enemmän kuin
yhden pisteen/ taajuus (esim. Espanja).
Muutoksen pisteissä ei pitäisi olla kovinkaan suuri kenenkään kohdalla, joten
mitään ongelmia ei kenellekään, ei kuuntelijalle tai palstanpitäjillekään tule.
Jokainen voi pikkuhiljaa tarkastaa saldonsa ja ilmoitella pisteensä eri
palstoille.
Ja lopputulemana saisimme toimivan, yksinkertaisen ja yksiselitteisen
pistejärjestelmän. Sen pitäisi kai olla yhteinen tavoitteemme?
Aina tulee kuitenkin yksittäisten tapausten kohdalla epäselvyyksiä ja
kysymyksiä. Niitä varten meillä on ALT, joka voi vahvalle peruspilarille
(selkeille säännöille) lisäillä näitä yksityiskohtaisia ratkaisuja (joita on
toki tehtyinä olemassa jo merkittävä lista).
Ja kaikki olisimme tyytyväisiä, uskoisin....?
Parhain terveisin,
Alpo Heinonen, Rovaniemi
From: Vaino Lehtoranta
To: [EMAIL PROTECTED]
Sent: Thursday, December 13, 2007 8:30 AM
Subject: [DX] Tyytymattomyyden mystinen olemus
Jos olisin radioamatoorina aktiivinen, olisin varmasti
enemmankin kateellinen DX-kuuntelijoiden maaluettelosta.
Pitaa surullisin mielin todeta, etta hamssien vastaavasta
on vuosien ja vuosikymmenien mittaan tehty suuri farssi.
Olisitte tyytyvaisia tilanteeseen sen sijaan, etta yksi
ja toinen natisee jostakin asemapisteista - joista en
ikava kylla taida tietaa yhtaan mitaan. Onnittelen teita!
Simo on oikeassa siina, etta radioasemilla, ennen vanhaan,
yksi ja toinen oli radioamatoori. Ei ole enaa ja eras syy
ymmartaakseni on juuri maa, radiokutsu ja teho-farssi.
Kun asia ei minulle taida kuulua, lopetan kommentoinnit.
Tervehtien Vaino (VKL), Jokela (13.12.2007)
----------------------------------------------------------------------------
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
------------------------------------------------------------------------------
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html