Alla on tällä hetkellä voimassa olevat (vuoden 1987 DX-Kuuntelijasta,
tietääkseni tätä uudempia ei ole) pistelaskenta-ohjeet Euroopan osalta. Niihin
liittyi maakohtaiset ohjeet, jotka ovat auttamatta vanhentuneita.
73 de PUL
EUROOPPA-PISTELASKENTA
Uudistuvasta Eurooppa-pistelaskennasta on jo tiedotettu alustavasti
'Liittohallitus on kokoontunut' -palstalla sekä DX-Kuntelijassa 8/87, sivu 30.
Nyt seuraa luvattu asemaluettelo maittain
Eurooppa-laskennan uudistamiselle on kohdistunut odotusarvoja viime vuosina.
70-luvulla tehty pistelaskentamuutos oli silloisten DX-olojen,
paikallisohjelmatietämyksen ja WRTH:n tietojen perusteella oikea. Kuuntelua
haluttiin ohjata epämielekkäästä 'piste per radiomasto' -linjasta kohti
radioyhtiön tasolle vietyä kuuntelua. Tavoitteena oli herättää kuuntelijoiden
mielenkiinto mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kohti muitakin maanosia, jotta
kuuntelu ei olisi jäänyt vain helpoksi pistemetsästykseksi
eurooppalaistaajuuksilla.
Tässä tavoitteessa onkin onnistuttu. Sitä paitsi suomalaisen DX-osaamisen taso
on maailman-laajuisesti arvosteltuna ehdotonta huippuluokkaa, ei varmastikaan
nykyään ole pelkoa minkäänlaisten kuuntelullisten vinoutumien kehittymisestä,
vaikka laskentaa nyt rukataan.
Tietous eurooppalaisten asemien omista ohjelmista on kasvanut huomattavasti
kymmenesä vuodessa. Nyt käytettävissä oleva aineisto lienee hyvin luotettavaa.
Joko asemat lähettävät nykyään enemmän omia ohjelmia, tai niistä on nyt
WRTH:ssa aiempaa paljon tarkemmat tiedot. Joka tapauksessa, syyt laskennan
muutokseen ovat seuraavat:
1) Paikallisluonteisista ohjelmista ja asemista on saatavissa tietoa
päätöksenteon perustaksi.
2) Nykyisellään Eurooppa-kuuntelun kehittäminen alkaa olla kulkemansa tien
päässä. Vanhalla (eli nyt poistuvalla) laskennalla alkavat asemat jo loppua.
Näistä syistä johtuen nähtiin laskennan uudistaminen mielekkääksi. Timo
Leponiemen alustavan maakohtaisen rungon pohjalta ALT laati lopullisen
luettelon, joka julkaistaan tässä yhteydessä.
Laskennan uudet periaatteet ovat
1. Itsenäinen radioasema antaa pisteet.
2. Saman radioyhtiön FS- ja HS-palvelusta saa eri pisteen.
3. HS-asemien kautta lähetettävistä paikallis/alue- ja niihin rinnastettavista
ohjelmista saa eri pisteen kunkin alueen ohjelmasta. Ensimmäinen ko.
alueohjelmapiste korvaa HS-pisteen.
Esinerkki:
Kreikka
Voice of Greece FS antaa oman pisteen, samoin vaikkapa ERT-l Athens 1386, joka
on HS-piste. Regionaali ER Zakynthos korvaa HS-pisteen, joten nyt on koossa
edelleen 2 asemapistettä (Vo Greece FS ja Zakynthos 927). Kukin seuraava
regionaali antaa uuden pisteen.
ERT-2 antaa oman pisteen, samoin AFRS Athens/Kato Souli (vain jompikumpi),
samoin AFRS Iraklion, samoin VOA Kavala ja kukin yksityinen asema antaa osan
pisteen (uudessa WRTH:ssa 3 kpl). Yhteensä Kreikasta Eurooppa-palstalla voi
saada 15 asemapistettä.
Vaatimukset pisteen saamiseksi palstalla
1. Aseman on täytettävä periaatteiden asettamat vaatimukset (Katso kohdat 1-3
edellä).
2. Saadakseen korvaavan alueohjelmapisteet eli yleisen HS-pisteen sijasta
paikallisasema on ehdottomasti raportoitava OMASTA OHJELMASTA
Valtakunnaallisista ohjelmista tehdyt raportit kelpaavat vain yleisen
HS-pisteen hankkimiseen.
Mikäli uuden laskennan käynnistyttyä tästä vaatimuksesta näytetään ljpsuvan,
voidaan palstarpitäjä valtuuttaa vaatimaan raportointiajat QSL-ilmoituksen
mukana.
3. Taannehtivat pisteet
Pisteen antavista asemista saa pisteen myös, jos asema on raportoitu ja saatu
siltä vastaus aiempina vuosina. Ehto 2 pätee kuitenkin, eli raportti on
tuolloinkin pitänyt tehdä aseman omasta ohjelmasta.
4. Paikallis- ja alueasemien vastaukset suositellaan hankittaviksi suoraan
asemilta. Päämaja-QSL:iä tulisi välttää tyyliin 'via Moscow'.
Paikallisvastaukset ovat aina arvokkaampia!
________________________________
From: [EMAIL PROTECTED] [mailto:[EMAIL PROTECTED] On Behalf Of Jari
Savolainen
Sent: Thursday, December 13, 2007 9:10 PM
To: Suomalaisten DX-lista
Subject: Re: [DX] Tyytymattomyyden mystinen olemus
Joo, ehdotuksia näihin asemapistelaskuihin on tälläkin
listalla tullut jo vuosikausia. Kun/jos saamme nykyiset
laskentaohjeet jollekin saitille netissä, olisi varmaan
helpompi ruotia mitä muutetaan ja mitä jätetään.
JSA
----- Original Message -----
From: Alpo Heinonen <mailto:[EMAIL PROTECTED]>
To: Suomalaisten DX-lista <mailto:[email protected]>
Sent: Thursday, December 13, 2007 1:13 PM
Subject: Re: [DX] Tyytymattomyyden mystinen olemus
Hei, olen aivan samaa mieltä maaluettelokäytämnnön
toimivuudesta VKL, HAR ja varmaan kaikki muutkin. DX-kuuntelussa kuitenkin
laskennassa ja jonkinlaisessa kuuntelijoiden välisessä kisassa kuitenkin
elementteinä ovat sekä maat että asemat.
Asemalaskentapuolella olemme vuosikymmenien varrella luoneet
-silloisista olosuhteista johtuen lähinnä- monimutkaisen järjestelmän, jossa
monen aseman kohdalla joutuu rivikuuntelijana mirettimään, saako vai eikö saa
jostain asemasta pisteitä.
Asia on ilmeisen kimurantti, kun liiton toimijoillakaan ei
ilmeisesti löydy rahkeita ja aikaa julkaista yksiselitteisiä laskentaohjeita
kootusti. Pienenevän harrastajajoukon kannustamiseksi kyseinen ohjeistus olisi
kuitenkin lähes elintärkeä. Ja mieluummin sellainen pitäisi saada julkaistuksi
mahdollisimman nopeastikin.
Jotta ohjeistuksen laadinta ja tulkinta muodostuisi
mahdollisimman helpoksi toivoisin että ennen ohjeiden julkaisemista
mietittäisiin, että olisiko jo aika palata yhtenevään pistelaskentakäytäntöön
kaikissa maanosissa ja maissakin.
Aiemmin lähettämässäni viestissä mainitsin vain aivan riisutun
mallin, jossa jokainen radioaseman eri lähetinpaikka antaisi pisteen.
Mielestäni kuitenkin uudistuksen tulisi olla myös sellainen,
ettei se täysin mullista tai muuta laskentaa. Niinpä mm. FS ja HS käytäntö
saattaa olla järkevää säilyttää. Samoin pääosin kannatan local ja
regional-ohjelmien raportointia, jos suinkin mahdollista. Kuitenkin luotan
dx-kansan moraaliin niin paljon, että katson että tuota
local-regional-kuuntelua ei pidä asettaa pakoksi (ajattelen myös QSL-palstojen
toimittajien työmäärää ja mahdollisuuksia selvittää kyseisiä asioita). Tällöin
pistelaskenta olisi helppoa, kun jokaisen aseman eri lähetinpaikkunta antaisi
pisteen. Ja kuten todettua, jos asemalla on samalla taajuudella lähettimiä
useammilla eri lähertyspaikoilla, niin local/regional-ohjelmien kuunteleminen
on ainoa mahdollisuus saada enemmän kuin yhden pisteen/ taajuus (esim. Espanja).
Muutoksen pisteissä ei pitäisi olla kovinkaan suuri kenenkään
kohdalla, joten mitään ongelmia ei kenellekään, ei kuuntelijalle tai
palstanpitäjillekään tule.
Jokainen voi pikkuhiljaa tarkastaa saldonsa ja ilmoitella
pisteensä eri palstoille.
Ja lopputulemana saisimme toimivan, yksinkertaisen ja
yksiselitteisen pistejärjestelmän. Sen pitäisi kai olla yhteinen tavoitteemme?
Aina tulee kuitenkin yksittäisten tapausten kohdalla
epäselvyyksiä ja kysymyksiä. Niitä varten meillä on ALT, joka voi vahvalle
peruspilarille (selkeille säännöille) lisäillä näitä yksityiskohtaisia
ratkaisuja (joita on toki tehtyinä olemassa jo merkittävä lista).
Ja kaikki olisimme tyytyväisiä, uskoisin....?
Parhain terveisin,
Alpo Heinonen, Rovaniemi
From: Vaino Lehtoranta <mailto:[EMAIL PROTECTED]>
To: [EMAIL PROTECTED]
Sent: Thursday, December 13, 2007 8:30 AM
Subject: [DX] Tyytymattomyyden mystinen olemus
Jos olisin radioamatoorina aktiivinen, olisin varmasti
enemmankin kateellinen DX-kuuntelijoiden maaluettelosta.
Pitaa surullisin mielin todeta, etta hamssien
vastaavasta
on vuosien ja vuosikymmenien mittaan tehty suuri farssi.
Olisitte tyytyvaisia tilanteeseen sen sijaan, etta yksi
ja toinen natisee jostakin asemapisteista - joista en
ikava kylla taida tietaa yhtaan mitaan. Onnittelen
teita!
Simo on oikeassa siina, etta radioasemilla, ennen
vanhaan,
yksi ja toinen oli radioamatoori. Ei ole enaa ja eras
syy
ymmartaakseni on juuri maa, radiokutsu ja teho-farssi.
Kun asia ei minulle taida kuulua, lopetan kommentoinnit.
Tervehtien Vaino (VKL), Jokela (13.12.2007)
________________________________
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be
copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the
Design Science License
published by Michael Stutz at
http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
________________________________
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied,
distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design
Science License
published by Michael Stutz at
http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2007 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2007
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html