Re: [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt
Ja lokaajan tulee tästä lähtien huolehtia, että uusia asemia sisältävä massaloki tulee myös näkyviin OLLiin. Niissähän on ollut yli vuodenkin viiveitä. MR 8.1.2015, 22:47, Jouni Keskinen kirjoitti: On 8.1.2015 19:18, Ilkka Martikainen wrote: Lisäksi olisi määriteltävä tapaus, jossa kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan aikaan. Harvinainen tapaus, mutta toki mahdollinen. Vaihtoehto 1) ”Mikäli kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan aikaan, saavat nämä kaikki lokaajat plussamerkinnän.” tai vaihtoehto 2) ”Mikäli kahden tai useamman kuuntelijan lokaus on tehty samaan aikaan, määrittelee kuuntelupäivämäärä ja –kellonaika toissijaisen järjestyksen, jolla lokaaja voi merkitä plussan itselleen.” Eli vain yksi plussa tässä tapauksessa. HKU:n tekstissä taisi olla niin, että kuuntelupäivänä tehdyt lokaukset saisivat jaetun plussan. Myöhemmin sitten plussan saisi ensimmäinen lokaaja. Ohjeiden lisäksi lokiin ja tilastoihin olisi saatava näkyvä aikaleima lokiin tallentamisajankohdasta. Nythän tämä on vain taustatiedoissa, ei tallentajan tai lukijan nähtävillä. Nimenomaan tilastoinnin kannalta olisi olennaista että ainakin tilastotoimittajat ja ehkä myös lokitoimittajat saisivat OLLiin oman "näkymän", jossa nuo lokausten aikaleimat näkyisivät. Muuten tilastoja on käytännössä mahdotonta tehdä uuden plus-säännön mukaisesti. Ja jos OLLia aiotaan kehittää tilaston suuntaan, kuten on annettu ymmärtää, niin tilasto- ja lokitoimittajilla tulisi olla myös oikeudet jälkikäteen korjata (kaikkien) lokauksista nuo plus-merkinnät oikeiksi. Jouni ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt
On 8.1.2015 19:18, Ilkka Martikainen wrote: Lisäksi olisi määriteltävä tapaus, jossa kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan aikaan. Harvinainen tapaus, mutta toki mahdollinen. Vaihtoehto 1) ”Mikäli kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan aikaan, saavat nämä kaikki lokaajat plussamerkinnän.” tai vaihtoehto 2) ”Mikäli kahden tai useamman kuuntelijan lokaus on tehty samaan aikaan, määrittelee kuuntelupäivämäärä ja –kellonaika toissijaisen järjestyksen, jolla lokaaja voi merkitä plussan itselleen.” Eli vain yksi plussa tässä tapauksessa. HKU:n tekstissä taisi olla niin, että kuuntelupäivänä tehdyt lokaukset saisivat jaetun plussan. Myöhemmin sitten plussan saisi ensimmäinen lokaaja. Ohjeiden lisäksi lokiin ja tilastoihin olisi saatava näkyvä aikaleima lokiin tallentamisajankohdasta. Nythän tämä on vain taustatiedoissa, ei tallentajan tai lukijan nähtävillä. Nimenomaan tilastoinnin kannalta olisi olennaista että ainakin tilastotoimittajat ja ehkä myös lokitoimittajat saisivat OLLiin oman "näkymän", jossa nuo lokausten aikaleimat näkyisivät. Muuten tilastoja on käytännössä mahdotonta tehdä uuden plus-säännön mukaisesti. Ja jos OLLia aiotaan kehittää tilaston suuntaan, kuten on annettu ymmärtää, niin tilasto- ja lokitoimittajilla tulisi olla myös oikeudet jälkikäteen korjata (kaikkien) lokauksista nuo plus-merkinnät oikeiksi. Jouni ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt
Liiallista pilkunviilausta. Alkuperäinen on hyvä sellaisenaan. Tässä nyt kuitenkaan oo elämää suuremmasta asiasta kyse. 73's JJH 8.1.2015 19.18 kirjoitti "Ilkka Martikainen" : > Edellisen lisäksi sääntöön olisi hyvä lisätä – sen loppuun – esim. > seuraava rivi: > > ”Edellisen lisäksi plussan saaneessa lokauksessa on noudatettava ohjetta > kuuntelutapahtuman todisteellisesta todentamisesta (nauhoitus, muu > vahvistustapa), joka tehdään esim. rariteettikomitean pyynnöstä. > Tapahtumatiedot ja/tai nauhoitus kuullusta asemasta on säilytettävä > vähintään puolen vuoden ajan kuuntelutapahtuman päivämäärästä lukien.” > > > > Lisäksi olisi määriteltävä tapaus, jossa kaksi tai useampi lokaajaa tekee > lokauksen samaan aikaan. Harvinainen tapaus, mutta toki mahdollinen. > Vaihtoehto 1) ”Mikäli kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan > aikaan, saavat nämä kaikki lokaajat plussamerkinnän.” tai vaihtoehto 2) > ”Mikäli kahden tai useamman kuuntelijan lokaus on tehty samaan aikaan, > määrittelee kuuntelupäivämäärä ja –kellonaika toissijaisen järjestyksen, > jolla lokaaja voi merkitä plussan itselleen.” Eli vain yksi plussa tässä > tapauksessa. > > > > Ohjeiden lisäksi lokiin ja tilastoihin olisi saatava näkyvä aikaleima > lokiin tallentamisajankohdasta. Nythän tämä on vain taustatiedoissa, ei > tallentajan tai lukijan nähtävillä. > > > > Kun nyt ohjeita ja systeemejä tehdään – miksi näitä ei sitten tehtäisi > kunnolla? Oliko muuten ajateltu, miten suuren muutoksen ”näin pieni muutos” > joka tapauksessa tekee? > > > > 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. > > > > *Lähettäjä:* DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] *Puolesta *Vesa > Hienonen > *Lähetetty:* 8. tammikuuta 2015 16:51 > *Vastaanottaja:* Suomalaisten DX-lista > *Aihe:* [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt > > > > Tervehdys kaikille! > > Tässä lokien plus-merkintöjen sääntöjen tuorein versio, voimassa 6.12.2014 > alkaen: > > --- > Plussan saa uuden aseman ensimmäisenä Online Logiin ( > http://log.hard-core-dx.com";>log.hard-core-dx.com) lokannut kuuntelija > kuuntelupäivämäärästä ja –kellonajasta riippumatta. Tämä koskee vain uusia > ennen kuulemattomia asemia eli aikaisemmin kuuluneiden asemien statukseen > tällä ei ole vaikutusta. Ennen plussan merkitsemistä kuuntelijan on > tarkistettava online login lisäksi aiemmat Radiomaailmat lokit sekä > tilastot ettei niistä löydy aiempaa lokausta asemasta. > --- > > Pientä viilausta siis aiemmin esitettyyn pelkästään online logiin > perustuneeseen plus-sääntöön. Nämä tulee RM 1/2015:een Brittilokin > yhteyteen ja liiton toimesta ehken muuallekin. Säännöt eivät ole > allekirjoittaneen keksintöä vaan olen ainoastaan saattanut ne kirjalliseen > muotoon, koska asiasta on ollut jos jonkinlaista tulkintaa ja rähinääkin > etenkin brittilokissa. JTK on tekstin tarkastanut. > > RM 1/2015 on viimeinen allekirjoittaneen toimittama brittiloki. > Toimittajan hommiin innokkaat ilmoittautukaa HAA:lle! > > 73 VHI > > > ___ > DX mailing list > DX@hard-core-dx.com > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > ___ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html > ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt
Edellisen lisäksi sääntöön olisi hyvä lisätä – sen loppuun – esim. seuraava rivi: ”Edellisen lisäksi plussan saaneessa lokauksessa on noudatettava ohjetta kuuntelutapahtuman todisteellisesta todentamisesta (nauhoitus, muu vahvistustapa), joka tehdään esim. rariteettikomitean pyynnöstä. Tapahtumatiedot ja/tai nauhoitus kuullusta asemasta on säilytettävä vähintään puolen vuoden ajan kuuntelutapahtuman päivämäärästä lukien.” Lisäksi olisi määriteltävä tapaus, jossa kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan aikaan. Harvinainen tapaus, mutta toki mahdollinen. Vaihtoehto 1) ”Mikäli kaksi tai useampi lokaajaa tekee lokauksen samaan aikaan, saavat nämä kaikki lokaajat plussamerkinnän.” tai vaihtoehto 2) ”Mikäli kahden tai useamman kuuntelijan lokaus on tehty samaan aikaan, määrittelee kuuntelupäivämäärä ja –kellonaika toissijaisen järjestyksen, jolla lokaaja voi merkitä plussan itselleen.” Eli vain yksi plussa tässä tapauksessa. Ohjeiden lisäksi lokiin ja tilastoihin olisi saatava näkyvä aikaleima lokiin tallentamisajankohdasta. Nythän tämä on vain taustatiedoissa, ei tallentajan tai lukijan nähtävillä. Kun nyt ohjeita ja systeemejä tehdään – miksi näitä ei sitten tehtäisi kunnolla? Oliko muuten ajateltu, miten suuren muutoksen ”näin pieni muutos” joka tapauksessa tekee? 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. Lähettäjä: DX [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Vesa Hienonen Lähetetty: 8. tammikuuta 2015 16:51 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt Tervehdys kaikille! Tässä lokien plus-merkintöjen sääntöjen tuorein versio, voimassa 6.12.2014 alkaen: --- Plussan saa uuden aseman ensimmäisenä Online Logiin (http://log.hard-core-dx.com";>log.hard-core-dx.com) lokannut kuuntelija kuuntelupäivämäärästä ja –kellonajasta riippumatta. Tämä koskee vain uusia ennen kuulemattomia asemia eli aikaisemmin kuuluneiden asemien statukseen tällä ei ole vaikutusta. Ennen plussan merkitsemistä kuuntelijan on tarkistettava online login lisäksi aiemmat Radiomaailmat lokit sekä tilastot ettei niistä löydy aiempaa lokausta asemasta. --- Pientä viilausta siis aiemmin esitettyyn pelkästään online logiin perustuneeseen plus-sääntöön. Nämä tulee RM 1/2015:een Brittilokin yhteyteen ja liiton toimesta ehken muuallekin. Säännöt eivät ole allekirjoittaneen keksintöä vaan olen ainoastaan saattanut ne kirjalliseen muotoon, koska asiasta on ollut jos jonkinlaista tulkintaa ja rähinääkin etenkin brittilokissa. JTK on tekstin tarkastanut. RM 1/2015 on viimeinen allekirjoittaneen toimittama brittiloki. Toimittajan hommiin innokkaat ilmoittautukaa HAA:lle! 73 VHI ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
[DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt/ ja RKO-tärkeä viesti sinulle!
Moi, tämä on minusta ihan hyvä päätös- toivottavasti se innostaa ihmisiä lokaamaan nopeammin! Plus-puolena juuri tuo nopeuteen kannustavuus. Samalla +merkinnöistä näkee, että on potentiaalinen kyttäyksen paikka muille (radioaalloilta tai tallenteista). Itse QSLien eka, toka, kolmas sieltä tai täältä- järjestelmäähän tämä ei muuta. Itsekukuin voi olla tyytyväinen, jos onnistuu moisen statuksen omaavan kortin saamaan. Ja toki voi asialla hehkutellakin- ainakin itsetykönään- kenelle tärkeä asia, niin ihan niin suurella volyymillä kuin haluaa (ja pienimuotoisen keskusteluryppäänkin asiasta vierestä seuraajat kyllä kestänevät- vaikka tällä foorumillakin) T: AHE PS. Niin Risto, voisitko ystävällisesti auttaa minua saamaan aktivoitua jo käytösä olevat OnLine-tunnukseni? Itse en onnistu siinä, enkä siis åpääse edes tsekkaamaan muidren lokauksia siellä. Suurkiitos jo etukäteen jos onnistuisi. Alkuperäinen viesti Lähettäjä: vh...@vhi.fi Päivämäärä: 8.1.2015 16:50 Vastaanottaja: "Suomalaisten DX-lista" Aihe: [DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt Tervehdys kaikille! Tässä lokien plus-merkintöjen sääntöjen tuorein versio, voimassa 6.12.2014 alkaen: --- Plussan saa uuden aseman ensimmäisenä Online Logiin (http://log.hard-core-dx.com";>log.hard-core-dx.com) lokannut kuuntelija kuuntelupäivämäärästä ja ?kellonajasta riippumatta. Tämä koskee vain uusia ennen kuulemattomia asemia eli aikaisemmin kuuluneiden asemien statukseen tällä ei ole vaikutusta. Ennen plussan merkitsemistä kuuntelijan on tarkistettava online login lisäksi aiemmat Radiomaailmat lokit sekä tilastot ettei niistä löydy aiempaa lokausta asemasta. --- Pientä viilausta siis aiemmin esitettyyn pelkästään online logiin perustuneeseen plus-sääntöön. Nämä tulee RM 1/2015:een Brittilokin yhteyteen ja liiton toimesta ehken muuallekin. Säännöt eivät ole allekirjoittaneen keksintöä vaan olen ainoastaan saattanut ne kirjalliseen muotoon, koska asiasta on ollut jos jonkinlaista tulkintaa ja rähinääkin etenkin brittilokissa. JTK on tekstin tarkastanut. RM 1/2015 on viimeinen allekirjoittaneen toimittama brittiloki. Toimittajan hommiin innokkaat ilmoittautukaa HAA:lle! 73 VHI ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html Alpo Heinonen Vaaranlaita 5 A4 FI-96440 ROVANIEMI FINLAND http://www.arcticdx.fi ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
[DX] Viimeisimmät lokien plus-säännöt
Tervehdys kaikille! Tässä lokien plus-merkintöjen sääntöjen tuorein versio, voimassa 6.12.2014 alkaen: --- Plussan saa uuden aseman ensimmäisenä Online Logiin (log.hard-core-dx.com) lokannut kuuntelija kuuntelupäivämäärästä ja –kellonajasta riippumatta. Tämä koskee vain uusia ennen kuulemattomia asemia eli aikaisemmin kuuluneiden asemien statukseen tällä ei ole vaikutusta. Ennen plussan merkitsemistä kuuntelijan on tarkistettava online login lisäksi aiemmat Radiomaailmat lokit sekä tilastot ettei niistä löydy aiempaa lokausta asemasta. --- Pientä viilausta siis aiemmin esitettyyn pelkästään online logiin perustuneeseen plus-sääntöön. Nämä tulee RM 1/2015:een Brittilokin yhteyteen ja liiton toimesta ehken muuallekin. Säännöt eivät ole allekirjoittaneen keksintöä vaan olen ainoastaan saattanut ne kirjalliseen muotoon, koska asiasta on ollut jos jonkinlaista tulkintaa ja rähinääkin etenkin brittilokissa. JTK on tekstin tarkastanut. RM 1/2015 on viimeinen allekirjoittaneen toimittama brittiloki. Toimittajan hommiin innokkaat ilmoittautukaa HAA:lle! 73 VHI___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html