No, eiväptä ole kaltaiseni suunnitteluhortonomin kannalta kaunistuksia vaan
rumistuksia. =)
Mutta niinhän se on, jo opiskeluaikana meille sanottiin, että meidän
tehtävämme suurelta osin on peittää arkkitehtien ja insinöörien
suunnitteluvirheitä vihreyttämällä. :-p.
Mitä käytännössä jouduin monesti
Ja tuollaisia helekutin "Baabelin torneja" ei saa hyvännäköisiksi edes
vihreyttämällä.
Puiden ja köynnösten korkeus ei riitä, joten ainoa tapa on ylhäältä
alaspäin Babylonin riippuvien puutarhojen tapaan kerros kerrokselta.
No ehkä siten jotain... :-/
t. MNi
28. toukokuuta 2013 10.44 Jim Solatie
Mm, tämmöttinen pikku antenni sijaitsee Kempeleessä (OH8X).
Maston korkeus 100m ja sen huipulla on käännettävät beamit 160metrin ja 80
metrin alueille.
Mitenkähän tuolla 160 metrin antennilla kuuluisi X-bandi?
http://www.radioarcala.com/nbspStation/TowersandAntennas/Tower7/tabid/358/Default.aspx
Ja minä onneton kun raportoin Andorran aivan viime tipassa (Radio Andorra
Int,) 1980 niin, että komeiden kuulutusten jälkeen alkoi AWR:n ohjelma.
Ja raportti lähti AWR:lle, joka tyrkkäsi takaisin vakio-QSL:n, jonka takana
on sentään leima "6220 kHz, Andorra."
Olisinhan voinut lähettää sen suoraan a
RNASG tuli joskus Iisalmessa (oliko se nyt 2002, täytyy tarkistaa)
heikonlaisesti mutta tunnistettavasti kerrostalon neljännessä kerrroksessa
yhdistelmällä Sangean ATS-909 johon oli yhdistetty piuhan kautta
aktiiviantenni FRA-7700, joka sai virtansa Yaesu FRG-7700 vastaanottimesta.
Yaesun herkkyys
Muistiinpanoistani vuodelta 2002 luen seuraavaa:
"Kesäkuussa kuulin Sangeanilla uutena maana unelmani, eli
Etelänapamantereelta argentiinalaisen tutkimusretkikunnan aseman Radio
Nacional Arcangel San Gabriel., Base de Ejercito taajuudella 15476 kHz.
Tämä asema toimii 2 tuntia/vrk maanantaista perj
Uutistietojen mukaan tuolla maalla ei taloudellisesti mene kovinkaan hyvin.
Kuitenkin, kun nyt tammi - helmikuussa yli 20 vuoden tauon jälkeen MW- ja
SW- asemia raportoin, Slovenia yllätti totaalisesti.
Radio Slovenija, Domzale (918 kHz) ja Radio Capodistria (1170 kHz)
vastasivat samana päivänä, v
Muistan sinut Seppo (Seppo J. Pirhonen) erittäin pätevänä TVDX- katselijana.
Minulla on ikävä noita aikoja, jolloin vielä telkkarista etenkin VHF I-
alueella (myos UHF) näkyi ES- keleillä testikuvia tolkuttomasti ja Italia,
vanha Jugoslavia yms olivat hyvin yleisiä katseltavia ym.
Minulle parhaat t
Italia oli varsin tavallinen Liperissä, Pohjois-Karjalassa, mutta siellä
Islanti oli minulle harvinaisuus.
Espanjaa ja Portugalia en nähnyt koskaan.
Eniten norjalaisia näin muuten Helsingissä.
Ainakin Gulen, Bagn, Bremanger, Greistad, Melhus ja Gamlem tuli nähtyä.
Käytössäni oli yli 15v Philipsin
Muistan hyvin SJP nuo sinun kaappauksesi!
UHF- alueilla Suomessa ei kovin runsaasti katselijoita ollut, sinun
lisäksesi ainakin myöhemmin kova oli MIA (Mika Alamäki muistelisin)
Turusta, Petri Pöppönen (PP) myös kova nimi TVDX- saralla, ja olihan niitä
paljon muitakin, TTR, RK, LaL... ym ym.
Itse
maata ES- keleillä.
Puola oli jo Pohjois-Karjalan Liperissä hankala, eli oli liian lähellä ES-
keleillä.
t, MNi
6. kesäkuuta 2013 10.44 Markku Niiranen kirjoitti:
> Muistan hyvin SJP nuo sinun kaappauksesi!
> UHF- alueilla Suomessa ei kovin runsaasti katselijoita ollut, sinun
> lisäkses
tienoilla asuessani, Liedossa ja Paraisilla.
t, MNi
6. kesäkuuta 2013 11.03 Markku Niiranen kirjoitti:
> Kaivelin kirjoituspöytäni laatikosta kirjoittamani luettelon, jossa on
> TVDX- puolellani näkemäni maat ja asemat (toki Neuvostoliitosta hirmuisesti
> UNID-asemia).
> Näkemieni maid
Kenelle tämän viestin lähetit Lauri?
t. MNi
6. kesäkuuta 2013 14.06 Lauri Niemi kirjoitti:
> **
> Hei,
>
> Sovitaan vko 42 siten että me kaksin olemme siellä. sinä olet automies,
> mutta korvaan kulut reilusti.
>
> Terveisin
>
> Lauri Niemi
>
>
>
OK! Me odotamme. =)
t.MNi kera kissojen Hailuodosta, :)
6. kesäkuuta 2013 17.09 Ilkka Martikainen
kirjoitti:
> Olen tänään lähettänyt ehdotukseni uusiksi pistelaskentasäännöiksi
> DX-Liiton
> hallitukselle. Se noudattelee RM 4-5/2013 olleen ehdotuksen
> vapaamielistä linjausta, mutta monia asi
ole mitään tekstiä:
>
> http://www.youtube.com/watch?v=h2ROuzo20Gc
>
>
> Reijo Alapiha
> Joensuu
>
> Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [dx-boun...@hard-core-dx.com]
> käyttäjän Markku Niiranen [moukeri.niira...@gmail.com]
&
gt;
> > http://www.youtube.com/watch?v=h2ROuzo20Gc
> >
> >
> > Reijo Alapiha
> > Joensuu
> >
> > Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [dx-boun...@hard-core-dx.com]
> käyttäjän Markku Niiranen [moukeri.niira...@gmai
Heh, minun on turha yritellä 200 verifioitua maata. =)
Kas kun kuultujakin maita laiskalla kuuntelulla on vain tasan 180.
Ja jotenkin tuo FM- puoli kiinnostaa nykyisellää minua kuitenkin enemmän.
Sieltä on turha uusia maita odotella.
Suhtaudun aika skeptisesti siihen, että San Marinon kuulisin niin
Nuo tekstit Islannin testikuvaan tuli myöhemmin kuin mitä itse näin sieltä
kaksi asemaa.
Silloin, samoinkuin Puolan, testikuva oli tekstitön.
Toisessa "hakasulkeiset" toisessa ei.
Vuotta en kyllä enää muista, mutta se oli kai 70-lukua.
t. MNi
7. kesäkuuta 2013 9.17 Kari Tuominen kirjoitti:
>
>
ÄLÄ! Älä heitä, noissa kuvissa on nostalgiaa 70-luvulta!
Niistä tulisi monta hyvää muistoa mieleen... =)
t. MNI
7. kesäkuuta 2013 9.50 Kari Syrjänen kirjoitti:
> Löysin liiteriä siivotessani mapillisen 70-luvulla ottamiani valokuvia
> VHF-I alueen TVDX-asemista.
> Kuvat on otettu suoraan telev
Joo, RS-KH on tuttu myös VHF I-alueelta.
Tsekkihän se muistaakseni oli.
t. MNi
7. kesäkuuta 2013 9.56 Seppo Pirhonen kirjoitti:
> RS-KH taitaa olla Tsekkoslovakia. Itse näin noilla kirjaimilla varustetun
> testikuvan UHF ch 31 v. 1984.
>
> 489/SJP
>
>
> > From: kt.tuomi...@kolumbus.fi
> > Date
Lapamatoa käytin koko ajan.
Oli mulle ihan riittävä.
t. MNi
7. kesäkuuta 2013 9.52 Kari Tuominen kirjoitti:
>
> Minkäslaisia antenneja käytitte tv-puolella?
> Itsellä oli kerrostalon katolla Datong AD370 jonka piiskat olin vaihtanut
> pidempiin ja taitettu inverted v-muotoon. Hyvin pelitti, jo
Niin ja tietenkin käytössä oli matkatelevision teleskooppi, joka
kohtuudella tarjosi UHF-asemia Turun tienoilla Ruotsista ja Neuvostoliiton
puolelta Helsingissä tropoilla.
Tietysti parempi antenni UHF- alueilla olisi ollut mannaa, mutta kyllä
tuollakin näki.
t. MNi
7. kesäkuuta 2013 10.28 Reijo
Tuo Sepon UHF- antennisysteemi lie suurin, mitä kukaan TVDX- harrastaja on
Suomessa käyttänyt, jollei MIA Turusta omannut saman tason
antennihirvitystä? =)
Ainakin hänenkin kuvat Saksasta yms UHF- alueella DX-Kuuntelijassa olivat
kaunista katsottavaa.
Ja olihan Suomessa muitakin UHF- katsojia.
Muis
80-luvun alussa tuota TVDX:ää tuli harrastettua
> enemmänkin. Harmi että lähetykset siellä(kin) ovat käyneet harvinaisiksi.
>
> Tässä kännykameraotos valokuvapinosta:
>
> http://peditio.net/utility/kuvat6/tvdx.jpg
>
> Kari
>
>
> 7. kesäkuuta 2013 9.57 Markku Niiranen kirj
a TVDX:ää tuli harrastettua
>> enemmänkin. Harmi että lähetykset siellä(kin) ovat käyneet harvinaisiksi.
>>
>> Tässä kännykameraotos valokuvapinosta:
>>
>> http://peditio.net/utility/**kuvat6/tvdx.jpg<http://peditio.net/utility/kuvat6/tvdx.jpg>
>>
>> Kari
>&g
neet harvinaisiksi.
>>>
>>> Tässä kännykameraotos valokuvapinosta:
>>>
>>> http://peditio.net/utility/**kuvat6/tvdx.jpg<http://peditio.net/utility/kuvat6/tvdx.jpg>
>>>
>>> Kari
>>>
>>>
>>> 7. kesäkuuta 2013 9.57 M
> Kari
>
>
> 7. kesäkuuta 2013 11.12 Markku Niiranen kirjoitti:
>
> Muistelen joskus nähneeni nuo laitteet jossain DX-Kuuntelija- lehdessä,
>> oliko se 70- luvulla.
>> Vieressä oli erittäin hyvätasoinen (ja pieni) venäläinen
>> Shiljalis-televisio.
>> Olenko
Niin ja Shiljaliksen kuvaruudulla oli venäläisen aseman testikuva kertoo
muistini... =)
t. MNi
7. kesäkuuta 2013 11.29 Markku Niiranen kirjoitti:
> Ja näkömuistini kertoo, että kuva oli lehden vasemman sivun vasemmassa
> laidassa tekstillä, että kuva ei kerro, kenen TVDX_ laitteista on k
t; Löysin vielä yhden kuvan jossa tuo Shiljalis on "räkissä" ja sen edessä
> omatekoinen huonekaluputkesta hitsattu kameran kolmijalka. Tuo vieressä
> oleva Saloran 12" TV näyttää isolta Shiljaliksen 6" verrattuna
>
> Kari
>
>
> 7. kesäkuuta 2013 11.31 M
aliksen 6" verrattuna
>>
>> Kari
>>
>>
>> 7. kesäkuuta 2013 11.31 Markku Niiranen
>> kirjoitti:
>>
>> Niin ja Shiljaliksen kuvaruudulla oli venäläisen aseman testikuva kertoo
>>> muistini... =)
>>>
>>> t. M
Niin, venäläinen Shiljalis oli kai TVDX_ hommissa VHF- ja UHF- alueilla
samaa luokkaa kuin venäläinen Selena B-206/ 212 lyhytaaltoradio (+ Okeanit)
lyhyillä ja keskipitkillä.
Eli vähällä rahalla kohtuu hyvät kapineet harrasteen iloksi, eikä
todellakaan aloittelijatasolla, vaan moni konkarikin sai k
Kiitan JKT Utön kuittauksesta! =)
Mitenkäs FM- puoli?
Minulle kelikartta ei ainakaan ole näyttänyt hyvää, ja radioni suhisee
Hailuodossa tyhjyyttään.
Kesäkuun alussa (kahtena eka päivänä) vain jokunen tropoyritys, sitten ei
mitään. =(
Mie nuudun...
t, MNi Hailuodosta
7. kesäkuuta 2013 16.02 Juk
Sorry, ethän ollut Talvitie JKT vaan JTK... =)
7. kesäkuuta 2013 17.29 Markku Niiranen kirjoitti:
> Kiitan JKT Utön kuittauksesta! =)
> Mitenkäs FM- puoli?
> Minulle kelikartta ei ainakaan ole näyttänyt hyvää, ja radioni suhisee
> Hailuodossa tyhjyyttään.
> Kesäkuun alussa (kaht
Ei suomalainen DX- kuuntelu kuole mihinkään niin kauan, kun me wanhat
jaksamme vielä kuunnella, sinäkin AHE! =)
Ottaisin ilolla vastaan tuon systeemin, että myös kuulumiset (nauhalla
olevat) otettaisiin samanveroisina mukaan DX- pisteissä palstoilla kuin
verifioinnitkin.
Oma ongelmani se, että mon
Kaima MJ :)
!
Demokratiaan kuuluu, että joko me kaikki (tai osa) edistämme kehitystä, tai
kaikki (tai osa) jarrutamme kehitystä.
Ja yllättäen (ja tätä ei moni myönnä) kehitys voikin olla todellista
takapakkia...
Tulkitkoon tuon kuka miten tahtoo.
Odotan mielenkiinnolla uutta pistelaskuesitystä.
Ei
Ja hyväksyisin edelleen sen hirvistyksen (joka taannoin sai tyrmävastauksen
kun sitä viimeksi esitin), että pistelaskentaan mukaan myös
aikamerkkiasemat ja kaikki utility-asemat!
Tasavertaisina yleisradioasemien ohella!
Ja tasavertaisina rankkiin!
Minulla on muistikuva, että joissain keskisen Euroo
Olen samaa mieltä!
Jos joku nurisee, sopii katsoa omaa QSL- kansiota.
Barbadokselta on aikoinaan tullut SW- vastaus, maasta, jolla ei ole koskaan
ollut varsinaista SW- toimintaa.
Eikös asema kuulunut utility- aseman kautta?
Monilla on SW- vastaus Hong Kongista.
Eikös tuokin kuulunut utility- ase
Tuota TV-Pistepörssiä ei ole muuten aikohin näkynyt lehdessämme.
Eihän sinne kai ilmoituksia ole tullut vuosiin, mutta olisihan se mukava,
että jälleen muistojen vuoksi näkisi vaikka TOP 20 tai 30, tai koko listan.
Eihän se niin pitkä ole, ettei sitä voisi kokonaisuudessaan julkaista.
Ja samalla vo
Totta! FM- kelit lojuvat nyt jossain Mallorcan tienoilla (tai se heijastava
pilvialue) ES- kelikartan mukaan ja koko kesäkuu on ollut ihan RECTUMISTA!
Tuo kauniisti sanottuna, kun muuta kieltä en viitsi yleisesti käyttää. :)
Riittänee tuokin...
Ja eipä kyllä toukokuunkaan huippukelit oikein tänne
Ceutaakin), Kanarian saaria, Algeriaa, Libyaa, Tunisiaa ja Egyptiä.
Eli samoja juttuja kuin parhaimmillaan Suomestakin...
t. MNi
9. kesäkuuta 2013 14.55 Markku Niiranen kirjoitti:
> Totta! FM- kelit lojuvat nyt jossain Mallorcan tienoilla (tai se
> heijastava pilvialue) ES- kelikarta
Minullakin olisi tammi- helmikuun yllättävältä raportointikaudeltani ekaa
kertaa 20 vuoteen vielä 6 raportoitua DX- maata vastaamatta.
Jos noista vastaus tulisi, olisi koossa tasan 150.
Eli tuoko minun projektini? =)
150?
Noin 20v sitten olisi ollut paljon helpompi saada vielä se 160 (ja ylikin)
m
Tuo "kaikkien aikojen toukokuu" ei ihan tänne pohjoiseen yltänyt, vaikka
JVA kuuli Kreikan ja Turkin.
Mutta eihän viime vuonnakaan kesäkuu alkupuoleltaan ollut kummoinen, vasta
lopussa (ainakin täällä).
Mutta onhan selvää, että Utössä ketuttaa ja paljon! =)
Niin ketutti siinä saaressa monia ja mon
Ja yksi monista linkeistä edelliseen, eli Utön ketuttava kettusirkku:
http://yle.fi/uutiset/suomen_ensimmainen_kettusirkku_lennahti_uton_saarelle/6424758
11. kesäkuuta 2013 11.38 Markku Niiranen kirjoitti:
> Tuo "kaikkien aikojen toukokuu" ei ihan tänne pohjoiseen yltänyt, vaikk
Ai niin KKH! =)
jäi mainitsematta.
Sinun monimuotoinen (kansainvälinenkin) urasi musiikin ja DX- kuuntelun
parissa ammoisilta ajoilta lähtien ansaitsisi kohtuu moniosaisen
muistelusarjan Radiomaailmassa. =))
Moni ikäisistäni muistaa lehdet (ja jutut radiossakin kai), joissa olet
ollut mukana, ja
Kiitoksia! Kunhan odottelen aikani, eihän tuosta ole kulunut kuin ripaus
yli 3kk kun raportin lähetin.
Ja jos tuoltakaan vastaus ei irtoa ei hätää, asemahan kuuluu liki aina. =)
Tänään tuli pitkästä aikaa yksi QSL, kuva- aiheena intian sarvikuonoja ja
asemana AIR Bengaluru, 7400kHz.
Kas kun tuokin
esti. Kerran oli
> lähellä. Tässä minulle tavoitetta, Edelleen.
> 73's jhy
>
>
> 11. kesäkuuta 2013 14.29 Markku Niiranen
> kirjoitti:
>
> Eihän minulla keskipitkiltä ole kuin helppoja vastauksia, Rajkot,
>> Calcutta, Bhu
Suurkiitos! :))
Tunnistin jopa kaikki...
Ei, enhän mie ole kateellinen Espanjasta ja Jordaniasta, enhän minä...
Ja sykähdytti nähdä myös Ranska ja Englanti, jotka ilman ns.
moninormitelevisiota jäivät juovaluvuiltaan minulta ulottumattomiin.
Mutta kiitos!
Tuleeko vielä jatkoa? Odottelen...
t. MN
Minun kirjeessäni lukee:
Dear Mr. Markku Niiranen
I am writing this in reply to your reception report dated 27th October,
1976 on our station
operating on 1310 kHz frequency. We are glad to inform you
that your observations tally with those in our log book.
With good wishes,
Yours sincerely
lta 2007...
> 73's Bhujia metsästävä jhy
>
> --
> Voihan harmi, kun AIR Bhuj on tavallista kuunneltavaa Sotkamon
> Lontanniemellä,
> elämä ei ole oikeudenmukaista!
>
> 73 SSS
>
>
> 12. kesäkuuta 2013 7.02 Markku Niiranen kirjoitti:
&g
, jossa oli SSS:n sen ajan
> monistustekniikkaan nähden komea kuvitettu juttu intialaisista. Tuota vasta
> ilmestynyttä numeroa katselin ihmeissäni Santahaminassa alokasajan vähinä
> vapaa-aikoina.
>
> PS
>
>
> Markku Niiranen kirjoitti 2013-06-12 07:52:
>
>> Ja mui
Tämän juuri tulleen viestin mukaan säpinää on...
GREECE ERA / ERT on June 11, at 2230-2300 UT. The remote Perseus unit on
Ham operator SV8RV in Zakynthos Greece and on remote SDR unit at Sicily
Italy showed Greek music and discussion still on 5 ERA mediumwave channels,
at 2230-2300 UT June 11.
Huoks. =(
Kelikartta FM:n osalta kaunis...
Kaunis, jos tuota saisi hilattua ainakin 7-8 pykälää itään ja 2-3 pykälää
pohjoiseen.
Sitten alkaisi kai jo Hailuodossakin kuulua... =)
t. MNi
___
DX mailing list
DX@hard-cor
Tuskinpa monistusvahastustuksesta nuoremmat ovat kuulleetkaan...
Itse aikoinani, kun Puutarhaopiston lehden päätoimittajana olin, kirjoitin
keskellä suuta vahaksille...
Kas kun kirjoitusvirheetkin tulivat mukaan ja niitä oli täysin mahdoton
hävittää...
t. MNI
12. kesäkuuta 2013 15.37 Pentti Sten
Mulla on lehdet vuodelta 1972 alkaen. Kaikki ei kai priimoja todellakaan,
ovat kestäneet jo niin monta muuttoa ja varastointia.
MNi
12. kesäkuuta 2013 16.04 ilkka suni kirjoitti:
> Mie kanssa voin osallistua, jos apuja tarvitaan.
>
> En nyt ulkoa muista, mutta minulla ovat aika hyvin tallessa
Ja Utössä kuullaan jo spanskeja alataajuuksilla, Bilbao ilmestyi kartalle.
Noh, tämmöttistä.
Toivotan porukalle nyt viime hetkiksi hyviä kelejä.
Kauanhan odotitte, eikä tämäkään päivä odotuksianne kai täyttänyt?
Minulle olisi :))
t. MNi
12. kesäkuuta 2013 15.50 Markku Niiranen kirjoitti
Oliko tuo viesti SSS:lle vai kenelle?
Sanamuodosta tuo vaikuttaa yksitysiviestiltä ja tupsahti minulle. =)
t. MNi
13. kesäkuuta 2013 10.16 Risto Vähäkainu kirjoitti:
>
> Moi,
>
> Jyrki kertoi puhelimessa kesäkokoussuunnitelmansa olevan ennallaan ja
> mainitsi sinunkin olevan tulossa. Minkälaist
tähän saakka.
Jos kelejä tulee kummemmin nyt tai myöhemmin, ne tiedot laitan FMDX-
puolelle, en tänne.
t. MNi
12. kesäkuuta 2013 15.50 Markku Niiranen kirjoitti:
> Huoks. =(
>
> Kelikartta FM:n osalta kaunis...
> Kaunis, jos tuota saisi hilattua ainakin 7-8 pykälää itään ja
Kyllä, QSL vain matkaan.
Tämähän on täysin samaa tasoa kuin kymmeniä vuosiä sitten jo: "Olen kuullut
asemanne, lähettäkää QSL, viiri, tarroja, matkailuesitteitä, karttoja,
matkamuistoja ja jos rahat suo, hieman muutakin, kuten posliiniesineitä
(pieniä), postimerkkejä, kolikoita etc.
Jos tuosta ei o
Ja tuossahan piruuttaan voisi olla jotain hauskaakin...
Kirjoittaa kaverille QSL olemattomalta asemalta olemattomalta taajuudelta,
ja laittaa verifiointiin aivan uskomattomia ohjelmien nimiä, joita
"raportoija" kenties olisi voinut kuulla...
Ja nuo suomeksi.
Hän sitten voi kääntää ne aikanaan venä
Eli tämäkin viesti tänne.
Jos joskus kesäkokouksiin tulisin en sopisi SSS:n seuraksi.
Kas kun kuorsaan, juopottelen, enkä muutenkaan kai osaa olla ns. sivistynyt
(kun maisterin, tohtorin, DI:n ym tutkintoja/arvoja ei ole, hortonomi vaan,
tosin sen laskenkin korkealle), vaikka henkisiä harrastuksia
Moiks!
Mitähän yhteyttä näillä on?
Onpa kuitenkin minun elämässäni joskus ollut. =)
Ja elämyksien myötä paljonkin, eli kerronpa.
Vuonna 1975 asustelin Helsingissä, ja työpaikkanani oli Tilastokeskus.
Vain kauppakoulun käyneenä merkanttina osallistuin tilastoapulaisena
kuntien kalleustutkimukseen
Too much wine too much song?
Näinkö jälleen minulle.
Oluttahan mie taas, kuten aina...
Ja uskotteko, että klassinen musiikki (ja soul/ reggae) kuuluu nykyisin
ohjelmistooni jos jotain kuuntelen.
Klassinen ollut ykkönen oikeastaan jo hyvin kauan.
SILTI JA SILTI!
Vanha nuoruuteni ajan musa potkii e
Oliko tuo se kuulemasi 0,25kW:n meksikaani, joka soitteli Sibeliustakin?
Muistan silmissäni joitakin juttuja tuosta silloin lehdessämme.
t, MNi
14. kesäkuuta 2013 0.18 ilkka suni kirjoitti:
> Tässä kun kesää elämme. Kysyn postituslistalaisilta, onko 6045 XEXQ Radio
> Universidad, S.L. Potosí
Tämä äskettäin lootaani tullut viesti tullee liki kaikille tai ainakin
melkoisen monille?
Ainakin varmasti niille, joille HCDX:n viestit tulevat muutenkin kuin
suomenkielisen postituslistan kautta.
Mutta ei kai se haitanne, jos tämän kreikkalaisen kaverin tiedotteen
nykytilanteesta laitan niillekin
Ja kreikkalaisilla FM- kuuntelijoilla voisi olla tässä surkuhupaisassa
tilanteessa hyvät mahikset.
Tosin, Utön raportin mukaan joitakin asemia kuuluu meilläkin näemmä vielä
ulallakin.
t. MNi
2013/6/15 Markku Niiranen
> Tämä äskettäin lootaani tullut viesti tullee liki kaikille tai aina
- vuotissynttäreitä.
Aiemmin sekoilin, että 15.6 on perjantai, lauantaihan se.
Ja lopuksi musiikkia, älkää tapako minua kun kuuntelette tämän. =)
Sopii molemmille kissoillenikin, eli
http://www.youtube.com/watch?v=9K14R0i8pqk
2013/6/15 Markku Niiranen
> Ja kreikkalaisilla FM- kuuntelijoilla voisi o
Kiitoksia todella, todella paljon Pentti! =))
Puuh, kaikki verifioinnit olen nyt maanosittain katsonut, seuraavaksi
sitten viirit! :)
Mielenkiinnolla tsekkasin nuo indosi, koska niitä sinulla tunnetusti on
paljon.
Niiden QSL:t tosin sattuneista syistä hyvin samankaltaisia. :)
Minulla on vain sei
Tässä Pentin QSL-luettelossa jo maina joitakin kauniita helmiä, kuten
Afrikasta Katanga.
Eipä taida muistaakseni Katangan ja Biafran verifiointeja olla monilla.
Tietenkin Barbados, St. Maarten... jne.
Ja asemat oma lukunsa, joita on vanhoilla 50- 60- luvun (ja muiltakin
vuosikymmeniltä, puhun nyt w
Kun katsoin listaasi PS, puuttuuko sinulta todella Hong Kong?
Tuohan kai (jos harvinaisia MW- asemia ei pitkillä langoilla Lapin
olosuhteissa onnistunut saamaan) kuului kaiketi 75 metrillä silloisten
purjehduskisojen aikaan (kuten Barbados verifiointisi mukaan "konikisojen"
aikaan.).
Tuota en ed
n Tunisia ja Mauretania. Burundiin ja Burkina Fasoon meni
> peukalonhangallinen kirjeitä. No reply. Uganda vastasi kai viidenteen tai
> seitsemänteen yritykseen. Oli se silloin vääntämistä, enemmän olisi
> kuitenkin pitänyt yrittää. Nyt on turha jälkikäteen itkeä :-)
>
> JSA
Mutta kyllä tässä Pentin kokoelmassa on lukuisia sellaisia lappusia, joita
ei kaikilla äijillä taatusti ole! =)
Kirjoitin "äijillä," koska aktiiveja naisjäseniä on liitossamme kautta
aikain ollut todella vähän.
Kyllähän tätäkin sukupuolta jäseninä on esiintynyt (kuten ammoin Riitta-
sisareni), mut
ema lyhytaalloilla. Se oli
> helppo maapiste.
>
> Reijo Alapiha
>
> Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [dx-boun...@hard-core-dx.com]
> käyttäjän Markku Niiranen [moukeri.niira...@gmail.com]
> puolesta
> Lähetetty: 17. kesäkuuta
koille resursseille on tärkeämpääkin käyttöä.
>
> PS
>
>
> - Original Message - From: "Markku Niiranen" <
> moukeri.niira...@gmail.com>
> To: "Suomalaisten DX-lista"
> Sent: Monday, June 17, 2013 4:25 PM
> Subject: Re: [DX] Taas yksi virtuaaline
sta siirtomaa-ajasta ja sen
> oikeutuksesta mitä mieltä tahansa, niin vielä 1960-luvun alussa ainakin
> lähetinkalusto pidettiin kunnossa ja QSLiäkin postitettiin silloin tällöin.
> Nykyisin niukoille resursseille on tärkeämpääkin käyttöä.
>
> PS
>
>
> - Original Message
Nimesinpä aseman ja DX- maan uudelleen! =)
Gong Kong olisikin ollut kiva...
19. kesäkuuta 2013 10.33 Markku Niiranen kirjoitti:
> Jee, kovin on nostaginen tuokin Radio Gong Kongin kortti. :)
> Kävin vilkaisemassa.
> Ajoin tuo kortti esiintyi DX- kuuntelijassa, mullapa sitä ei ole...
&
n QSL-kokoelma
>
> Olihan Hong Kongissa BBC releasema lyhytaalloilla. Se oli
> helppo maapiste.
>
> Reijo Alapiha
>
> Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [dx-boun...@hard-core-dx.com]
> kä
> yttäjän Markku Niiranen [mouk
Katselin myös tänään saapunutta Radiomaailma- lehteä.
Omia juttujani pistesäännöistä olen kirjoittanut ammoin ehkä liikaakin,
joten nyt mietin, katson, katsastelen ja ajattelen..., ja yritän miettiä
toiseltakin kannalta.
Vaikka joskus k---ii. =)
Muuten ja toisaalta ei minun nähdäkseni DX- kuuntelu
Eiköhän tällä Jarin ohjeiden mukaisella 12- elementtisellä alkaisi jo
kuulua... =)
http://lipas.uwasa.fi/~jpe/ula/12el.html
t. MNi
23. kesäkuuta 2013 9.26 ilkka suni kirjoitti:
> Kiitokset myös Jarille (JLN) kommenteista ja vinkeistä. 8-elementtisestä
> puhuin, mutta 7-elementtisiähän nuo ya
Eiköhän kaikki ole sallittua.
Ja mie olen aukonut täällä päätäni jo tarpettoman paljon ja osin
kitkuisesti, eli täytynee pitää pienempää suuta. =(
Tosin FM- puolella sama kirjoituvimmani näyttää jatkuvan...
Olisi syytä jo raihnaisen ukon ottaa rauhallisemmin, mutta olen mikä olen.
Onneksi kävelem
Kah, julkiseksi näköjään meni! =)
Tämän gmailin suhteen minulla on ongelmia, tämä kirjaa saman otsikon alle
kaikki julkiset ja yksityiset viestit, joten joskus on todella vaikeaa
päätellä, onko viesti yksityinen vai ei.
PP- inet oli toisenlainen, vaikka otsikko sama se ilmaisi kaikki viestit
erilli
Juhannusaattoillan
> brittitöhäyksen nääs privaatisti ennustin miltei minuutilleen. Joo-o, ja
> sellaisia mun juttuni saati tarinani.
>
>
> 73, IS
>
>
>
>
> At 12:06 23.6.2013, Markku Niiranen wrote:
>
> Kah, julkiseksi näköjään meni! =)
> Tämän gmailin suhte
tevöitynyt vastaanottamaan tutkintoja, eli en
todellakaan selviäisi kunniallla jollei kaikki ole oikein. =)
t. MNi
23. kesäkuuta 2013 11.47 Markku Niiranen kirjoitti:
> Eiköhän kaikki ole sallittua.
> Ja mie olen aukonut täällä päätäni jo tarpettoman paljon ja osin
> kitkuisesti, eli täytynee pi
laskeudun
Kirkkosalmen lintutornin portaita.
Joskus (ja monesti) olen miettinyt, että tuonnehan voisi tehdä Sangeanin
kera FM- kuuntelureissun.
On kuitenkin paljon korkeammalla kuin oma asuntoni...
t. MNi
23. kesäkuuta 2013 13.24 Markku Niiranen kirjoitti:
> Koska tämä viesti julkiseksi m
iin tulee kaikenlaisia asetuksia.
>
>
> Reijo Alapiha
>
> Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [dx-boun...@hard-core-dx.com]
> käyttäjän Markku Niiranen [moukeri.niira...@gmail.com]
> puolesta
> Lähetetty: 23. kesäkuuta 2013 12:06
>
Kapinehan näyttää (jos torni vielä olisi) hyökkäysvaunulta teloineen...
30. kesäkuuta 2013 22.38 Ilpo J Leppänen kirjoitti:
> Hätäisellä katselulla näyttikö siltä, että on taas ihan vanhanajan
> filtterivalinnat eli modaamatta sopimattomat kaistalevydet. Voi olla tietty
> vapaampimuotoinen sof
Noh, Selenankin taisi aikoinaan saada 1/10 osaan siihen hintaan kuin
Grundig Satellitin.
Ja saipa siten pöydälleen silti paremman MW- vastaanottimen.
Ei kai hinta ole suoraan verrannollinen laatuun.
Ei kai?
t. MNi
1. heinäkuuta 2013 13.09 Ilpo J Leppänen kirjoitti:
> Minulla lopahti jo vuosia
Enhän mie liioittele, muistan DX- Kuuntelijan testit.
Selena oli tuolloin 70- luvulla testattu (SSS), eikä sivumaininnat
Satellitiin ym olleet mairittelevia keskiaaltojen suhteen.
Tuolloin oli Satellitin mallit 2000 ja 2100, molemmat analogisia ja toki
nekin todella hyviä.
Nuo Satellitin mallit 60
Heh, mulla vuosi meni väärin.
Hankin tuon Grundigin 1981 (oli kesän alku), ja kaseteilla on monen monia
ihania italo- äänityksiä tuolta vuodelta ym.
Ajalta, jolloin kaupallinen radiotoiminta tuli Italiaan, ja asemien nimiä
ei löytynyt kirjoista eikä kansista.
Jotain tuli kuitenkin idattua sieltä ja
an huterasti asetettu liitin toimii samalla tavalla kuin
> sitten vastaavasti lyhyillä pohjaa saakka painettu sama liitin/ antenni.
>
> Markku Niiranen [moukeri.niira...@gmail.com] kirjoitti:
> > Enhän mie liioittele, muistan DX- Kuuntelijan testit.
> >
> >
> > N
Antipa tulla! =)
Mie kaipailen entistä National NC-98- liikennevastaanotintani, jonka annoin
pois 1982 ilmaiseksi.
Siihen oli tehty nauhuriliitäntä ja asennettu sisäinen kaiutin.
9-putkinen jenkkikone (muistaakseni RCA:n valmistama) ja syntymävuodeltani
1956.
Tuon aikoinaan ostin 1974.
Lie ollut k
Tosin tuo samainen Natikka oli ollut minulla ilmaisessa käytössä jo reilun
vuoden verran, keväästä 1973.
t. MNI
2. heinäkuuta 2013 10.52 Markku Niiranen kirjoitti:
> Antipa tulla! =)
>
> Mie kaipailen entistä National NC-98- liikennevastaanotintani, jonka
> annoin pois 198
hyväkuntoisen Luxor
Ambassadörin, ja a vot kun sillä keskipitkät soi myös upeasti.
Tuo onkin Selenan ohella niitä legendaarisia kapistuksia kotiradioina.
t. MNi
2. heinäkuuta 2013 10.59 Markku Niiranen kirjoitti:
> Tosin tuo samainen Natikka oli ollut minulla ilmaisessa käytössä jo rei
Terve
http://www.youtube.com/watch?v=YDvobsUkjiA
Anteeksi, kun edelleen naputtelen tästä ankkurinpainosta, joka jo
syntymävuodeltani 1956!
Mutta moista käytin yli 8 vuotta, ja minusta tuo 9-putkinen kapine oli
mahtava! :)
Ja kidesuodin ja kaistanleveydet todella toimivat.
Ja keskipitkillä upea...
Luulen, että se oli samaa luokkaa kuin Triot ja Lafayette HE-30, mutta
varsin kelvollinen DX-peli.
3. heinäkuuta 2013 15.35 Ijl kirjoitti:
> Tuon NC-98:n suhteen on tietty todettava, että kyseessä on edullisen pään
> harrastelijakäyttöön tehty laite - mikä näkyy jo putkienkin vähäisestä
> määrä
kuuluukin,
eli kulki eteenpäin ja perille silläkin päästiin. =)
Kesäautot oma lukunsa... ;D
4. heinäkuuta 2013 6.48 Markku Niiranen kirjoitti:
> Luulen, että se oli samaa luokkaa kuin Triot ja Lafayette HE-30, mutta
> varsin kelvollinen DX-peli.
>
>
> 3. heinäkuuta 2013 15.35
Lafayette HE-30 vastaanotinta olen kokeillut, ja kyllä minusta tuo vanha
putkikone oli ihan kelvollinen.
Olen kokeillut myös Lafayette HA-600- liikennevastanotinta
(transistoroitu), ja tuo kieltämättä oli pohjanoteeraus.
t. MNi
4. heinäkuuta 2013 8.42 ilkka suni kirjoitti:
> No nyt muistin, e
harrastukseeni eli linnut, jo olen harrastanut
vuodesta 1965.
Ostinpa saksalaisen Leica- kaukoputken kera jalustan ja videopään,... =)
Sinne meni rahat... ;)
t. MNi
4. heinäkuuta 2013 8.51 Markku Niiranen kirjoitti:
> Lafayette HE-30 vastaanotinta olen kokeillut, ja kyllä minusta tuo va
ään, vaika nettotuloista 1/3 menee joka kuukausi. =)
Tämä nyt ei ole lainkaan DX- juttuja (sorry) , mutta viitaus vaan DX-
vastaanottimien moninaisuuteen tai sen puutteseen, heh. ;)
t. MNi
4. heinäkuuta 2013 10.18 Markku Niiranen kirjoitti:
> Toki näiden DX- käyttöön käytettävien aparaattie
ESKAn versio Sangeanin vanhemmasta vastaanottimesta (ennen malleja 808, 818
ja 909) 803A voisi olla keskiaalloilla varsin mielenkiintoinen kokeiltava.
Kas kun tuo Sangeanin 803A lie se paras kyseisen firman MW-
vastaanottimista.
Tuosta ESKA:n versiosta kyseistä Sangeanista.
Uskokaa tai älkää näköm
Totta, asteikot olivat mitä olivat (kuten oli omassa Nationalissani), mutta
ekaksi siisti millimetripaperiliuska aluelevitysasteikon alle..., ja
kontaktimuovin alle enemmän ekaksi. =)
Pääasteikon kohdalle tarkat paikat (asemat, mieluiten time signal..., tai
joku muu pysyvä), joista taajuuden mittau
101 - 200 of 973 matches
Mail list logo