Re: [DX] Uusi MW-kausi......
Karin sanakääntein: Itse asiasta toteaisin, että Aihkin kynäilijät ovat tehneet valtavasti ilmaista työtä SDXL:lle, kun ovat vaivautuneet kirjoittamaan Aihkiniemestä ja muualtakin juttuja Radiomaailmaan. Homma olisi voitu toteuttaa maksullisena freelancetyönä, jolloin siitä olisi herunut jotain myös kirjoittajille. No, en todellakaan odota kirjoituspalkkioita SDXL:ltä - mutta Aihkiniemeä koskevien juttujen leimaaminen propagandaksi ja mainokseksi kuulostaa lähinnä katkeralta kuittailulta, jonka motivaatiota ihmettelen. Mitä firmoihin tulee, niin Aihkiniemi ei ole (voittoa tavoitteleva) firma, vaan Aihkiniemeä ylläpitää Inarin radiomajan kannatusyhdistys. Aihkiniemeä on rakennettu ja paranneltu jäsenten rahoilla yli kymmenen vuoden ajan. Aivan erityisen paljon on petrattu reilun vuoden sisällä, kun kahdeksan jäsentä on sijoittanut yhteensä lähes 30,000 euroa lisää siihen, että antenneiltaan maailman paras pedispaikka toimisi entistäkin paremmin. Lisäksi jäsenet ovat tehneet tolkuttoman määrän talkootyötä Aihkiniemen ylläpitämiseksi. Ja toisin kuin muut tunnetut pedispaikat, Aihkiniemi on todellakin ollut avoin kaikille halukkaille kuuntelijoille. Aihkiniemessä on myös kokeiltu monia uusia ideoita ja materiaaleja, jotka ovat levinneet sieltä muidenkin kuuntelijoiden käyttöön. Kaikki pioneerityö on tehty niin - ja kuuntelumahdollisuus on pystytty tarjoamaan niin - ettei siihen ole kulunut euroakaan SDXL:n rahaa. Mutta huh, mikä helpotus Karille ja SDXL:n jäsenille: Kenenkään ei silti ole pakko vuokrata pedisaikaa Aihkista. Ihan kiva, että Kari tykkää kuunnella Kiwi-radioilla. Aihkissa puolestaan kuunnellaan kiwi-radioasemia. Onneksi DX-kuuntelua voi harrastaa monella tapaa. 73 Mika Date: Mon, 9 Aug 2021 09:44:02 +0300 From: To: "dx@hard-core-dx.com" Subject: Re: [DX] Uusi MW-kausi.. Message-ID: <20210809064405.badcd4...@texas.kotalampi.com> Content-Type: text/plain; charset="utf-8" Kivaa n?hd? DX M?kel?inen t??ll?kin. Itse asiasta toteaisin, ett? ?AIHKI OY? on saanut Radiomaailma-lehdess? ja SDXL:n Facebook -sivustossa valtavasti ilmaista mainos- ja propaganda-aikaa. Homma olisi voitu toteuttaa maksullisena infocommerciaalina, jolloin siit? olisi herunut jotain my?s SDXL:lle. Samanlaisia infocommerciaaleja voitaisiin ajatella DX-kuuntelijoita l?hell? olevista firmoista, kuten UTEC/Koneita, RXRX-tuote, Prepost.com, ja niin edelleen. Jokainen saisi esitell?, kehua, ja maksaa siit? sopuhinnan. AIHKI:n merkitys on suuri, mutta se ei ole SDXL:n projekti, kuten siell? t??ll? olevat ihanat. kauniit, loistavat, tyrm??v?t, rakastettavat, tarpeelliset KIWIt. Terveisin, 73?s KKH L?hetetty Windows 10:n S?hk?postista ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Uusi MW-kausi......
Parahin Kari, Hienoa että KIWI-projekti on saanut suosiota Mitä tulee rahan (provikan) tekemiseen SDXL:lle markkinoimalla muita yrityksiä: olemme jo kauan sitten luopuneet siitä toivosta. Syinä on Internet, josta kaiken saa kuitenkin aina halvemmalla ja ilman välikäsiä ja Facebook, joka kohdentaa markkinointia vielä paremmin kuin Google. Lisäksi meidän kohderyhmämme on vain auttamatta liian pieni. Onneksi SDXL Ry:n tehtävä ei ole tuottaa voittoa vaan edistää harrastetta. En tiedän mikä on ”AIHKI”:n yhtiömuoto ja -järjestys, mutta en usko että senkään tehtävä on tuottaa voittoa osakkailleen. Mittavien, kaikkia DX-kuuntelijoita hyödyttävien investointien ja ylläpitokulujen osittaisesta takaisinmaksusta lienee enempi kysymys. Aihki-tiimiläiset ja Liiton pitkäaikaiset kantavat voimat JMS ja VJR sijoittivat juuri monta tonnia omia rahojaan FM-etäasemaan Aihkiniemessä. Tulokset ovat olleet huikeita ja olemme jo saaneet paljon lisää ymmärrystä napa-alueen VHF-keleistä kymmenien vuosien tauon jälkeen, jatkona työlle jota mm. EN ja edesmennyt Väiski Lehtoranta 1980-luvulla tekivät. Hyöty tuosta pelkästä yllämainitusta datasta on harrasteellemme merkittävä ja tukee Liittomme tavoitteita sataprosenttisesti. Siksi markkinoin Aihkia ihan joka paikassa ja täysin pro bono. Kuuntelun iloa, 73, JTK SDXL:n 2. varapuheenjohtaja From: DX On Behalf Of kari.h...@kolumbus.fi Sent: 09 August 2021 09:44 To: dx@hard-core-dx.com Subject: Re: [DX] Uusi MW-kausi.. Kivaa nähdä DX Mäkeläinen täälläkin. Itse asiasta toteaisin, että ”AIHKI OY” on saanut Radiomaailma-lehdessä ja SDXL:n Facebook -sivustossa valtavasti ilmaista mainos- ja propaganda-aikaa. Homma olisi voitu toteuttaa maksullisena infocommerciaalina, jolloin siitä olisi herunut jotain myös SDXL:lle. Samanlaisia infocommerciaaleja voitaisiin ajatella DX-kuuntelijoita lähellä olevista firmoista, kuten UTEC/Koneita, RXRX-tuote, Prepost.com, ja niin edelleen. Jokainen saisi esitellä, kehua, ja maksaa siitä sopuhinnan. AIHKI:n merkitys on suuri, mutta se ei ole SDXL:n projekti, kuten siellä täällä olevat ihanat. kauniit, loistavat, tyrmäävät, rakastettavat, tarpeelliset KIWIt. Terveisin, 73´s KKH Lähetetty Windows 10:n Sähköposti<https://go.microsoft.com/fwlink/?LinkId=550986>sta ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Uusi MW-kausi......
Hyvä, että lehdessämme on tätä "propagandaa", muuten olisi kovin laiha lehti. Ja hyvä, että on paikkoja, mihin kuka vaan pääsee kuuntelemaan. Maailma on täynnä radiokauppoja. Mutta kuuntelupaikkoja ei ole. 73 TSM Lähettäjä: DX Puolesta kari.h...@kolumbus.fi Lähetetty: maanantai 9. elokuuta 2021 9.44 Vastaanottaja: dx@hard-core-dx.com Aihe: Re: [DX] Uusi MW-kausi.. Kivaa nähdä DX Mäkeläinen täälläkin. Itse asiasta toteaisin, että "AIHKI OY" on saanut Radiomaailma-lehdessä ja SDXL:n Facebook -sivustossa valtavasti ilmaista mainos- ja propaganda-aikaa. Homma olisi voitu toteuttaa maksullisena infocommerciaalina, jolloin siitä olisi herunut jotain myös SDXL:lle. Samanlaisia infocommerciaaleja voitaisiin ajatella DX-kuuntelijoita lähellä olevista firmoista, kuten UTEC/Koneita, RXRX-tuote, Prepost.com, ja niin edelleen. Jokainen saisi esitellä, kehua, ja maksaa siitä sopuhinnan.. AIHKI:n merkitys on suuri, mutta se ei ole SDXL:n projekti, kuten siellä täällä olevat ihanat. kauniit, loistavat, tyrmäävät, rakastettavat, tarpeelliset KIWIt. Terveisin, 73´s KKH Lähetetty Windows 10:n Sähköposti<https://eur02.safelinks.protection.outlook.com/?url=https%3A%2F%2Fgo.microsoft.com%2Ffwlink%2F%3FLinkId%3D550986=04%7C01%7Cteijo.maenpaa%40sakyla.fi%7Cad8f8944c5cd4a01342408d95b02d882%7C721118341964456ba39c27871dba0a76%7C0%7C0%7C637640890469077019%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C2000=btqJ2pVMg5KXtAAJcYpV%2Fcs3gK1sC0gJwA5DLyEX28c%3D=0>sta ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] Uusi MW-kausi......
Kivaa nähdä DX Mäkeläinen täälläkin. Itse asiasta toteaisin, että ”AIHKI OY” on saanut Radiomaailma-lehdessä ja SDXL:n Facebook -sivustossa valtavasti ilmaista mainos- ja propaganda-aikaa. Homma olisi voitu toteuttaa maksullisena infocommerciaalina, jolloin siitä olisi herunut jotain myös SDXL:lle. Samanlaisia infocommerciaaleja voitaisiin ajatella DX-kuuntelijoita lähellä olevista firmoista, kuten UTEC/Koneita, RXRX-tuote, Prepost.com, ja niin edelleen. Jokainen saisi esitellä, kehua, ja maksaa siitä sopuhinnan. AIHKI:n merkitys on suuri, mutta se ei ole SDXL:n projekti, kuten siellä täällä olevat ihanat. kauniit, loistavat, tyrmäävät, rakastettavat, tarpeelliset KIWIt. Terveisin, 73´s KKH Lähetetty Windows 10:n Sähköpostista ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html