Moi Markku,

Mukava juttu, että olet taas kehissä. Ehdin taannoin jo huolestuakin, kun et vastannut meileihini.

Kissallesi onneksi ei käynyt siten, kuten erään tuttavani lemmikille. Minun piti tuo tuttavani kesämökireissullaan kadottama kissa viedä omistajalleen, kun katti oli myöhemmin löytynyt mökin sillan alta. Vaan kävikin niin, että omistajan veli, joka kissan oli löytänyt, ampui kissan ja teki siitä keiton. Tarjotteli soppaa minullekin, mutta jostain syystä kieltäydyin.

Lyhyesti yleiskommenttina uusimmasta Radiomaailmasta, että lehdessä oli mielestäni varsin monipuolinen ja kiintoisa juttutarjonta. Hienoa, että niin moni eri kirjoittaja oli aktivoitunut. SEH:kin oli työstänyt varsin syväluotaavan jutun. Ja onnittelut JTK:lle.

IM:n SDR-esittely ei minun mielestäni ollut liian raskas. Tosin kylläkin ensi alkuun luin sen vain ammattitautimaisen kursorisesti. Pidempi pähkäily jutun parissa sitten tuonemmapana, kenties huomisella aamutöötillä. Itseäni tuo laite alkoi hintansa puolesta kiinnostaa, vaikka pidänkin enemmän ns. oikeista radioista, ja edessä olisi lisäksi konkurssiani kiihdyttävä sijoitus tehokkaaseen läppäriin.

Tsemppiä talveen, Markku! Laita Grundig tulille ja kauho kiviä ulalta. Meteor scatteria paukkonee sinunkin kulmillesi vuodet läpeensä.


73, IS





_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

   
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to