Morjens vaan
Totuus lienee se, että monet ns. eliittikuuntelijat loikkasivat täältä,
kun kyllästyivät keskusteluun ja siirtyivät peukkusivulle toisiaan
kehumaan. Sivusto koki kolauksen, sitä käyttivät enää lähinnä minun
kaltaiseni DX-tavikset. Sivustoon viime aikoina liittynyt negatiivinen
ilmapiiri ei ole ainakaan auttanut. Ristokin viihtyy paremmin SDXL:n
facebook-sivustossa ja matkoilla kuin HCDX:ssa. Nyt hän viimeinkin otti
kantaa HCDX:n puitteissa, suostui esiintymään HCDX:ssa. Milloin se
tapahtui edellisen kerran ? Ehkä kymmenen vuotta sitten ?
Totta kai minulla on ollut suora yhteys OLLiin log.hard-core-dx.comin
kautta, ja se toimikin yleisesti ottaen hyvin vuosikausien ajan. Se
avautui hyvin. Pari painallusta ja olin OLLissa. Nyt niin ei ole.
Vanha informaatio ei kelpaa, sivusto ei aukea. Yritin rekisteröityä
uudelleen, mutta user name KKH oli jo käytössä, sähköpostisoitteeni
samaten. Totta kai ne ovat, koska olin käyttänyt niitä alkuperäisessä
rekisteröitymisessä ehkä 15 vuotta sitten.
Olin ajatellut, että HCDX-Staff voisi ratkaista asian USA:n kautta.
KKH´sta en luovu, uutta sähköpostiosoitetta en aio hankkia.
Tulkitsin vallitsevaa tilannetta avoimeen rempseään tyyliini. En puhunut
salaliitoista mitään. Muut puhuvat salaliitoista ja Ristokin on äimän
käkenä. Tämä lienee suomalaisen DX-toiminnan uusi alennustila.
73´s KKH
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html