Toista se oli vanhoina hyvinä aikoina, kun rikkaimmilla perheillä oli
lyhytaaltovastaanottimet, joita sitten saattoi kuunnella parhaimmillaan
isompikin joukko, koko kyläkin.
Nyt kun lyhytaaltolähetykset ovat kovasti vähentyneet (ja esimerkiksi
lukuisa joukko afromaita siirtynyt kokonaan ulalle, samoin lattarit, indot
ym), on asia toinen.

Eli noissa "ongelmamaissa" (Kenenkähän määritys tuokin lopulta on, eli onko
Iranissakin todistetusti löytynyt ydinaseita, joita voitaisiin käyttää
hyökkäyksen tekosyyksi? Israelissahan niitä tietenkin on, mutta tuo
"luvattu kansahan" on väkipakolla tuonne menossa jos jenkit suo, tai ilman
sitäkin. Hallelujaa!!!) nykyisin on harvassa lyhytaaltoasemia.
Eli nyt noiden lyhytaaltopelien hallussapito voi tosiaan olla raskauttavaa.

Kyllä on maailma muuttunut, mutta perussontaa edelleen.

t. MNi


15. toukokuuta 2013 14.41 Juha Solasaari <[email protected]>kirjoitti:

> Hei,
>
> Pelkkä lyhytaaltovastaanottimen hallussapito saattaa olla raskauttava
> tekijä ongelmamaissa ja ongelmallisina aikoina, mutta radiolla on
> huomattava etu internettiin nähden. Radionkuuntelusta ei jää mitään jälkiä
> mihinkään servereihin, toisin kuin internetin käytöstä. Ei tarvita välissä
> kolmannen osapuolen hallinnassa olevaa verkkoa jne.
>
> Kuuntelusta on tietenkin vielä hyppäys digisignaalien dekoodaukseen, eikä
> se onnistu korvakuulolta kynällä ja paperilla.
>
> 73 de JTS
>
> - - -
>
> On 15.5.2013 10:33, [email protected] wrote:
>
>> Moi;
>>
>> Pohjois-Koreassa, Kubassa, Afghanistanissa ja muissa stan-valtioissa jne.
>> on
>> tietenkin jokaisessa torpassa näitä digilähetyksiä vaivatta tulkitsevat
>> laitteet monipuolisten viihde-elektroniikkapakettien ja tietokoneiden
>> täydennyksenä, pitää vielä tarkistaa asia tuttavalta, joka äskettäin kävi
>> poikansa kanssa Pohjois-Koreassa. Jotta en kirjoittasi puuta tahi heinää.
>> 73 SSS
>>
>> ----Alkuperäinen viesti----
>> Lähettäjä: [email protected]
>> Päivämäärä: 14.5.2013 10:43
>> Vastaanottaja: "Suomalaisten DX-lista"<[email protected]>
>> Aihe: Re: [DX] Radiogram
>>
>> Kaikki kunnia digitaalimaailmalle, mutta miksiköhän luonto ja ihmisen
>> aistit ovat kaikki ei-digitaalisia. Vanhanaikaisiako?
>>
>> Onneksi maailma on värillinen eikä joko-tai (mustavalkoinen, nolla tai
>> ykkönen). Puiden ja pensaiden oksistot, lehtiruodot, salaman kuvio jne jne
>> on kuvattavissa fraktaaleina. Fraktaalit eivät ole digitaalisia eli
>> kokonaislukupohjaisia ja välittyvän informaation pakkaamisessa
>> ylivertainen
>> digitaalisuuteen verrattuna. Enpä olisi yllättynyt. jos koko elämälle
>> tärkeä DNA- ja geenikoodauskin pohjaisi fraktaaleihin. Merkittävä osa
>> luonnonilmiöistä onkin lisäksi kaaottisia: mm. meren aallot, ilmakehän
>> liike jopa DX-keleihin vaikuttava aurinko-maa vuorovaikutus.
>>
>> Eläköön siis se Suuri Ero, analoginen ja digitaalinen maailma rinnakkain!
>>
>> toivoo SEH (teknisen digimaailman kanssa tekemisissä 1960-luvun alusta
>> lähtien)
>>
>>
>> 14. toukokuuta 2013 9.13 Ilkka Martikainen
>> <[email protected]**>kirjoitti:
>>
>>  VOA:n Radiogram-ohjelmassa siis testataan uusia digitaalisia
>>> lähetemuotoja
>>> ja niiden soveltuvuutta yleisradiokäyttöön.
>>>
>>> Näiden ominaisuuksia voivat olla puhelähetystä (AM) huomattavasti
>>> varmempi
>>> tiedon perilletulo. AM-mode vaatii, jotta se olisi luettava, muistaakseni
>>> vähintään 12-15 dB:n signaali/kohinasuhteen. Näitä digitaalisia
>>> lähetteitä
>>> luetaan parhaimmillaan 10-15 dB alle kohinatason ja jopa
>>> virheenkorjaavana
>>> (FEC). Signaali puskee parhaimmillaan läpi jopa häirintälähetteestä ...
>>>
>>> Radioamatööritoiminnassa digitaalilähetteet ovat se kasvava osa
>>> harrastetta.
>>> Digitaalilähete vie todella vähän tilaa täysillä bandeilla, esim. PSK31:n
>>> kaistaleveys on alle 40  Hz! WSPR-majakkamodea voi lukea -25...-30 dB
>>> alle
>>> kohinantason. Puhelähetyskin voidaan täysin digitalisoida (DRM, DAB,
>>> FM-IBOC, D-star, ym.).  TV-lähetyksissähän vastaava on tehty jo muutamia
>>> vuosia sitten (ATSC, DVB, ISDB-T, DTMB, ym.). Lähes kaikki ammattimainen
>>> utility-radioliikenne on siirtymässä tai siirtynyt digitaaliseen muotoon
>>> (GW-PSK/FSK, Pactor III-IV, Sitor, STANAG, CODAN,  ym.).
>>>
>>> Tämä on siis "nykyaikaa", eivät nämä vanhat keskiaaltojen
>>> AM-yleisradioasemat.
>>>
>>> 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M.
>>>
>>> -----Alkuperäinen viesti-----
>>> Lähettäjä: [email protected] [mailto:dx-bounces@hard-core-**
>>> dx.com <[email protected]>
>>> ]
>>> Puolesta Risto Vähäkainu
>>> Lähetetty: 14. toukokuuta 2013 8:08
>>> Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
>>> Aihe: Re: [DX] Radiogram
>>>
>>>
>>> Simo yrittää ilmeisesti olla vitsikäs, mutta kyllä tässä kokeilussa on
>>> tosi
>>> kysymyksessä. Tarkoitus VOA:lla ja vastaavilla on erityisesti tavoittaa
>>> kuuntelijoita niissä maissa, joissa internet-sensuuri estää vastaavan
>>> tavaran toimittamisen perille netin kautta. Menetelmän ovat kaiketi
>>> kehittäneet radioamatöörit; alkuperäistä tarkoitusperää en tiedä, mutta
>>> erilaista dataa tässä siis siirretään, vaikkapa webbisivuja sellaisenaan.
>>>
>>> VOA:n Kim Elliott esitteli hommaa SWL Festissä viime maaliskuussa.
>>> Tuosta on pieni maininta kirjoittamassani matkajutussa, joka on vielä
>>> odottamassa pääsyä lehteen.
>>>
>>> RV
>>>
>>>
>>>
>>> Lainaus "[email protected]" <[email protected]>:
>>>
>>>  Edistyksellinen VOA voisi aloittaa uutisten lähettämisen Morsen
>>>> keksimällä konventionaalisella sähkötyksellä, sen jälkeen he voisivat
>>>> seuraavana vaiheena "keksiä" AM -lyhytaaltolähetykset maailmaa
>>>> ällistyttävänä radikaalina kokeiluna. Odotelkaamme malttamattomina.
>>>>
>>>> SSS
>>>>
>>>> ----Alkuperäinen viesti----
>>>> Lähettäjä: [email protected]
>>>> Päivämäärä: 13.5.2013 11:45
>>>> Vastaanottaja: "Suomalaisten DX-lista"<[email protected]>
>>>> Aihe: [DX] Radiogram
>>>>
>>>>
>>>>
>>>> Tulipa kokeiltua VOA Radiogramia. Pistin viime Clusiveen asiasta
>>>> schedulen ja vähän tekstiä. Enempää en osannut vielä laittaa, koska
>>>> asia on itsellenikin uutta. Lyhyesti sanottuna VOA (ja muutamat
>>>> muutkin asemat) kokeilevat lähettää tekstiä digitaalimodella
>>>>
>>> lyhytaaltolähetyksessä.
>>>
>>>> Amatöörit ovat kehittäneet vuosien varrella tarkoitukseen runsaasti
>>>> eri menetelmiä. VOA käyttää MSFK:ta joko 16 tai 32 bitillä koodattuna.
>>>>
>>>> Vastaanottopuolella dekooderina käytetään ohjelmaa fldigi.
>>>> http://www.w1hkj.com/Fldigi.**html <http://www.w1hkj.com/Fldigi.html>
>>>>
>>>> Lähinnä minua hämmästytti kuinka mp3-tallennus oli muuttanut signaalin
>>>> aaltomaiseksi. En olisi arvannut, että vaatimaton lyhytaaltolähetys
>>>> turmeltuu näin paljon pakkauksessa. Livenä dekoodattu MSFK-kuva
>>>> robottikärpäsestä oli varsin terävä, mutta mp3-tallenteesta purettuna
>>>> se oli kuin järven pinnalta napattu.
>>>>
>>>> Tekstikin (VOA:n avaruus- ja tiedeuutisia) dekoodautui livenä paremmin
>>>> ja täsmällisemmin kuin tallenteelta. Tosin tässä on se ongelma, että
>>>> poropeukalon käytössä maakuntasarjan kuuntelija, jolla on
>>>> maakuntasarjan reaktioaika, ei saa muutettua modea fldigillä oikeaksi
>>>> riittävän nopeasti, kun se vaihdetaan 16-bittisestä 32-bittiseksi ja
>>>> päinvastoin. Kun tätä ei livenä ehdi tehdä, pitäisi lähetys tallentaa
>>>> mahdollisimman häviöttömällä menetelmällä. C-kasetti saattaisi jopa olla
>>>>
>>> parempi vaihtoehto kuin mp3.
>>>
>>>>
>>>> Toisinaan dekooderin taajuuskaistakin lähtee vaeltamaan omia aikojaan,
>>>> enkä saanut sitä aina lukitettua signaaliin, vaikka kuinka oli
>>>> LocK-näppäin pohjassa.
>>>>
>>>> Viikonloppuna lähetetty VOA Radiogram näytti olevan kahdeksas
>>>> koelähetys lajiaan. Onko muilla kokemuksia vastaanotosta? Ainakin
>>>> mystinen Mr Mauno Suomesta näytti päässeen VOA Radiogramin sivulle
>>>>
>>> SSTV-kuvallaan.
>>>
>>>>
>>>> Kaappauksia:
>>>>
>>>> http://www.radioharrastajat.**com/cap/voaradiogram_120513d.**jpg<http://www.radioharrastajat.com/cap/voaradiogram_120513d.jpg>
>>>> http://www.radioharrastajat.**com/cap/voaradiogram_fly_live.**png<http://www.radioharrastajat.com/cap/voaradiogram_fly_live.png>
>>>> http://www.radioharrastajat.**com/cap/voaradiogram_fly_mp3.**png<http://www.radioharrastajat.com/cap/voaradiogram_fly_mp3.png>
>>>> http://www.radioharrastajat.**com/cap/voaradiogram_sstv.jpg<http://www.radioharrastajat.com/cap/voaradiogram_sstv.jpg>
>>>>
>>>>
>>>> VOA Radiogram transmission schedule
>>>> (all days and times UTC):
>>>> Sat 1600-1630 17860 kHz
>>>> Sun 0230-0300 5745 kHz
>>>> Sun 1300-1330 6095 kHz
>>>> Sun 1930-2000 15670 kHz
>>>> All via the Edward R. Murrow transmitting station in North Carolina.
>>>>
>>>> http://voaradiogram.net/
>>>>
>>>>
>>>> 73's JLN
>>>>
>>>
> ______________________________**______________________________**
> _______________________
> DX mailing list
> [email protected]
> http://montreal.kotalampi.com/**mailman/listinfo/dx<http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx>
> ______________________________**_________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
> published by Michael Stutz at 
> http://www.gnu.org/licenses/**dsl.html<http://www.gnu.org/licenses/dsl.html>
>
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to