Ei nyt tarvitse ihan välttämättä olla SDR, että herättäisi kiinnostusta.

Kokemuksiani järjestetyistä tilaisuuksista joissa on ollut eri ikäisiä
radioita:

Tein semmoisen huomion, että tietokone vastaanottimen yhteydessä on
nuoremmalle polvelle pääasia. Sitä he ymmärtävät helpommin. 30 vuotta
vanhaankin liikennevastaanottimeen kun on käyttöliittymä kompuutterilla ja
vielä spektrinäyttö signaalista niin kyllä kiinnostaa. Kokeiltu ainakin
neljällä eri vastaanottimellakin. Esittelytilaisuuksissa saa lisäksi
näyttävyyttä kun tuon näytön saa isolle valkokankaalle tai näytölle.

Tässä vielä voi tietotekniikasta kiinnostuneille esitellä tarvittavia
väylämuunnoksia kun vastaanotin on tehty paljon ennen USB-liitännän
keksimistä.

Huomiota herättää ihan selkeästi myös laite jossa näkyy hehkuvia putkia ja
siitä tulee oikeasti radio-ohjelmaa.

73,s IJL






> Minäkin olen jo pidemmän aikaa ollut vakuuttunut siitä, ettei
> dx-kuuntelua enää kannata esitellä ilman kirjaimia "SDR". Se ei tee
> tyhjäksi liikennevastaanottimien käyttöä tai muuta vanhempaa kalustoa,
> mutta kuva jää pahasti vajaaksi ilman uusinta tekniikkaa. Sitä paitsi on
> paljon mielenkiintoisia asioita, jotka SDR tuo esille.
>
> Nuoremmat eivät edes kokemuksen tasolla tiedä, mikä se vanhojen partojen
> hehkuttama "kotiradio" oli. Sehän ei ole se muovitoosa, joka nykyisin
> ehkä kodista löytyy, mutta jolla ei takuulla kuule juuri mitään
> verrattuna meidän aikojemme "kotiradioon", vaikka olettaisimme muut
> olosuhteet samoiksi.
>
> 73 de JTS
>
> - - -
>
> On 28.11.2013 13:16, Pentti Stenman wrote:
>>
>> Vaikka väitetään että musiikki, eksotiikka ym. ohjelmakuuntelu ei enää
>> pure DX-kuunteluun houkuttavana, voisi tämä nykyinen laitteistojen
>> käyttö houkuttaa väkeä mukaan. Ei mitään kotiradionostalgiaa vaan SDR
>> kehiin!
>>
>> Vaikea uskoa, että yli 5 miljoonasta suomalaisesta ei löytyisi melkoista
>> joukkoa potentiaalisia harrastajia ja jopa jäseniä.
>>
>> PS
>
>
___________________________________________________________________________________
> DX mailing list
> DX@hard-core-dx.com
> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> _______________________________________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science
> License
> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>
>


___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to