Ajattelin lukea eilisen aikana tulleet viestit kunhan pääsen kansaneläkkeelle, mutta sitten osoittautui, että tänään tv:stä ei tule kuin kurlausta.

Olen tässä pohdiskellut.


Jimin esittämät tarkoituksellisen absurdit kysymykset olivat valaisevia, ja keksin niitä 20 lisää yhdeltä istumalta. Tähän tapaan: RRI Kansantalo hyväksyy minut facebook-frendikseen. Olen kuullut aseman ja lähettänyt sille raportin. Onko frendiksi hyväksyminen facebookissa verifiointi? Jos suosittelemani toinen kuuntelija otetaan frendiksi myös, onko se kimppaverifiointi?

Ongelman alku ja juuri ei ole siinä, kuunteleeko yksin vai ei. KUKAAN ei kuuntele yksin. Jos halutaan, että dx-kuuntelu olisi 100-prosenttisen yksilölaji, niin kaikki kuuntelijat pitäisi diskvalifioida, koska jokainen on lukenut lokia, ja saanut sieltä asemantunnistusvihjeitä. Onpa lokissa ihan sanatarkkoja identifiointejakin. Silti lokaajia ei diskvalifioida. Päinvastoin kuuntelijoita patistetaan osallistumaan lokiin.

Ongelman ydin on, että QSL:n ruinaaminen on useille asemille vierasta toimintaa, suomeksi sanottuna riesa, johon niillä ei ole velvoitetta reagoida. Tästä johtuen verifiointimääritelmät ovat hyvin vapaamuotoisia, mikä on hyvä asia. Jos asema yleensä vaivautuu vastaamaan, ei ole tarvis valittaa heille että sori nyt, mutta käytätte ihan vääriä sanamuotoja, lähettäkää uusi.

Nyt kun verifiointeja ruinataan FB:stäkin, niin minulla alkaa kilkattaa kello. Ehkä jopa kajkunnasmainen kukkuu. Neutraalisti luonnehdittuna: Pitkälle on etäännytty alkuperäisestä amatöörien sata vuotta sitten lanseeraamasta korttien keräilystä.

Ehkä se ei ole ongelma. Mutta QSL on ongelma. Edellytämme asemalta toimintaa, johon se ei ole varautunut kuin harvoissa tapauksissa, ja sitten vielä kilpailemme tässä heille epäluontaisessa lajissa. Jos absurdia etsitään, tämä vie voiton kaikesta.

..

Kuinka moni tietää, miten lasketaan yhtäältä maanosapisteet, toisaalta rankkipisteet? Aivan oikein. Valaistuneina dx-kuuntelijoina tiedätte siis, että BBC Cambridgeshireä ei sitten ilmoiteta sekä Eurooppa- että FM-sarakkeeseen, vaan ainoastaan toiseen. Valitkaa itse kumpaan. Tietänette samalla sen, että taannoista esimerkkiä käyttääkseni, kolmikosta Divi / Nord / Merkurs saa enimmillään kaksi pistettä. Muistatte myös, että RIAS München 6005 on eri asema kuin RIAS 855/990 koska se toimi eri dx-maassa.

Mitään ei ole maailmassa saatu niin monimutkaiseksi kuin dx-kuuntelun pistelaskentaa. Tämän takia en näe järkeä osallistua siihen suuremmin. Pisteeni menisivät joka tapauksessa kaikissa mahdollisissa todellisuuksissa satavarmasti väärin. Maanosakohtaiset pisteet ovat eri pisteet kuin rankkipisteet. Eurooppapisteet ovat eri pisteet kuin FM-pisteet. Ei tolkun häivää.

Valitettavasti, tähän asti näkemäni ehdotukset mutkistavat tilannetta entisestään. Poikkeuksena on kimppamiesten uudistusehdotus, jossa ei ole mitään lisäsarakkeita eikä lisää erikseen laskettavaa, koska piste on piste. Ainakin se on selkeä vaihtoehto, ja kaikkea muuta pistelaskennassa on tähän mennessä ollut, paitsi selkeyttä.

Nauharankissa olisi kaikki toisin. Turhat taajuus- ja tikkupisteet katoavat sen sileän tien, koska yhdellä asemalla on vain yksi id. Jäljelle jää oikeat identifioitavissa olevat radioasemat omilla asemakuulutuksillaan.

..

Jos hyväksytään selkein vaihtoehto, kimppaverifiointi, joka siis on verifiointi eikä tästä ole epäselvyyttä, niin jäljelle jää kysymys, ketä verifiointi koskee.

Kimppaverifioinnin kannattajien mielestä tässä ei ole probleemaa. Heidän lähtökohtansa tuntuu olevan, että ILMAN MUUTA jokainen haluaa tililleen jokaikisen tarjolla olevan pisteen. Oletus on täysin väärä.

Käytännön esimerkki. Olen varmaan kuusi kertaa "raportoinut" SER Castellonin. Valencian alueohjelman puisevia detaljeja on vihkoissa. Yhtäkään raporttia en ole koskaan saanut lähetetyksi. Tulkitsen tämän niin, että asema ei minua lopultakaan kiinnosta.

Jossakin paikassa X peditionilla Y voisi kuuntelija Z raportoida SER Castellonin kaikkien läsnäolevien puolesta. Saan vastauksen. Periaatteessa ongelmaa ei ole: olen kuullut aseman montakin kertaa. Mutta edelleenkään en ole pannut tikkua ristiin verifioinnin hyväksi! Voiko tällaista hyväksyä? Ja vaikka sovittaisiinkin, että voi hyväksyä, niin mitä maailmassa minä tällä SER Castellonin vastauksella teen? Luulen, että siihen kysymykseen joudun etsimään vastauksen ihan itse.

Vaivaista osallistumistani pistekilpailuihin tällainen päänvaiva ei ainakaan edistä.


Kisat jatkuvat ja Ukrainan tilanne on murheellinen.

Palailemme,

JLN


___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to