Hello kaikki! 10 pistettä KSK:lle vaikka tämä ei olekaan juuroviisulaulukilpailu.
En minäkään ole kuullut/lukenut tästä 558:n lopetuksesta kuin vasta tältä palstalta. Iltalehti ei kuulu lukemistooni eikä edes Karjalan Sanomat ole tätä tietoa tiettävästi julkistanut. Mitä tulee YLE:n nettisivuihin - sieltä on erittäin vaikea löytää etsimäänsä. Vaikkapa vain haluamiansa ohjelmia. Mitäs arvelette, onko yhdistyksellä, minkä jäsenistön päämäärä on kuunnella ulkomaisia radioasemia (ja yhtä suomalaista), mitään painoarvoa YLE:n rahallisten sotkujen selvityksessä?! Siellä on tällä hetkellä pääasia ettei henkilöstöä irtisanota, mutta lohtu on vain hetkellinen. Ainoat oikeasti 558:n kohtaloon vaikuttavat tahot voisivat tulla ulkoministeriöstä ja lähialueen ulkosuomalaisten suomea puhuvien ja muiden Suomen uutisten (lähialueyhteistyö) kuulijoiden taholta. YLE:n suurin erehdys oli lähteä mukaan kilpailuun paikallisradioiden lässynlässynohjelmien tekoon. Ohjelmien tason romahdus oli dramaattinen. No, ehkä tästä on myös poikkeuksia, mutta kaipaan edelleen YLE:n aamu- ja iltapäivän valtakunnallisia, erittäin hyvin toimitettuja ASIAOHJELMIA. Nämä jäljelle jääneet tunti tai puolitoista tuntuvat vain tekohengitykseltä. YLE:n ainoa selviytymis-strategia on panostaa laatuun ja se merkitsee alueohjelmien merkittävää vähentämistä. Samalla kuitenkin talous paranee. Tottakai 558 pitäis säilyttää (varsinkin kun se on siellä alapäässä!), mutta ei se onnistu, jos ei saada kansaa sananmukaisesti barrikadeille. Ja se on utopiaa. Hyvää loppuvuotta (ei kai se tästä huonone?), Markku ___________________________________________________________________________________ Tilaa WRTH 2008 nyt: http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008 ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
