Tiedottamisessa on varmasti korjattavaa ja opittavaa, koska suurin osa 
DX-kuuntelijoista kuuli uutisen vasta jokin päivä sitten VJR:n kautta. 
Yleisradion info Santahaminan keskiaaltolähetysten lopettamisesta löytyy Ylen 
omilta jo 27.11.2007 päivätyiltä sivuilta:

http://www.yle.fi/yleista/tiedotteet2007_2711.shtml

"Santahaminan keskiaaltolähetykset lopetetaan 1.1.2008"

Poliittisin perustein valituilla hallintoneuvoston jäsenillä tuskin on ollut 
mitään käsitystä taajuuksien jaosta. He tekevät, kuten johto heille asiat 
esittää. Siksi asioihin pitäisi vaikuttaa siinä vaiheessa, kun ne tulevat 
päättäjien pöydälle, mutta silloin pitäisi saada tietoa esille tulevista 
asioista ennakkoon. Näillä resursseilla se on varmaan mahdotonta. 

Ymmärrän toki, että SDXL:n rahkeet ovat tässä suhteessa rajalliset enkä tässä 
mielessä moiti liiton päättäjiä. Kannanotto olisi kuitenkin nyt parempi kuin 
vaikeneminen. Nootin oikea osoite on Yleisradion hallintoneuvosto ja 
tiedotusvälineet.

Olen JM:n kanssa samaa mieltä siitä, että liiton kannan dokumentointi on 
tärkeää, vaikka itse lakkautuspäätöstä emme pystyisikään enää kumoamaan. Tuleva 
historiantutkimus tulee sitten osoittamaan, että kauasnäköiset DX-kuuntelijat 
olivat oikeassa varoittaessaan taajuuksien menetyksestä. 

Hyvää loppuvuotta!

73's Hannu


...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku


___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@kotalampi.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to