Moi!

Kyllähän tuosta luokituksesta tietysti joillekin on apua, mutta siitä
luopumiseen on omat syynsä. Kaikki lähti siitä, että saksalainen kaveri
halusi käyttää KOJEtta Perseuksen tietokantaan. Annoin luvan käyttää ja se
johti yhden luokan poistamiseen. Olin kuitenkin jo aikaisemmin miettinyt,
mitä hyötyä kahdesta luokasta kuultujen kohdalla on. Kokemattomampien
kuuntelijoiden kohdalla etu on selvä, mutta kokeneet ja varsinkin
säännöllisesti kuunteleville etu on minimaalinen. Sensijaan listan
ylläpitäjälle rajojen veto on melko vaikeaa. Varsinkin kun itse en enää
kuunnellut, oli vaikeaa sanoa, mikä asema on helppo ja mikä vaikea. Jos itse
kuuntelee jatkuvasti, pystyy jonkun rajan asettamaan, mutta silloin pitäisi
aina noteerata myös tavallisemmat asemat. Nyt kun lokaaminen on mennyt hyvin
satunnaiseksi, pelkkien lokien perusteella asemien jaottelu on mennyt
entistä vaikeammaksi. Ja lisää hommaa vaikeuttaa se, että tavallisempia
asemia ei lokata juuri ollenkaan. Tämän olen huomannut kootessani
kuuluvuustilastoa, joka sekin on mennyt melko turhauttavaksi kuuntelijoiden
laiskuuden ja muiden erilaisten motiivien vuoksi.

Tapsaa ei tästä voi luokittelun puutteesta syyttää, sillä minä tein
muutoksen, ennenkuin Tapsa astui remmiin. Keskusteltiin kyllä asiasta ja
oltiin samaa mieltä. Jos joku haluaa tällaisen luokituksen tehdä ja pystyy
sen luotettavasti kaudesta toiseen tarkistamaan, siitä vaan Kyllä
Tapsallekin varmasti apu kelpaa. Kokemuksesta voin kertoa, että pidemmän
päälle tällaista ja varsinkin luotettavaa apua on erittäin vaikea saada.

Yksi erittäin tärkeä asia KOJEen ajan tasalla pitoon on avustaminen. Siinä
suomalaisilla kuuntelijoilla olisi paljon petrattavaa. Viimeisten vuosien
aikana suurin osa kuuntelijoilta tulleista avustuksista on tullut
ruotsalaisilta ja varsinkin norjalaisilta kuuntelijoilta, jotka ovat
edelleenkin olleet aktiivisia.

Eli eiköhän olla tyytyväisiä siihen, että joku ylläpitää ja päivittää
KOJEtta. Arvostelua on helppo tehdä, mutta jos jotain työtä paranusten eteen
pitäisi tehdä, alkaa into loppua. Toki ideat tuotteen kehittämiseksi ovat
tervetulleita.

Tässä osuuteni tähän keskusteluun.

Terv. Esa


30.11.2008 Alpo Heinonen <[EMAIL PROTECTED]> kirjoitti:
>
> Moi, ARK on ihan oikeassa useimmissa asiakohdissaan.  Tämä siis jos uudesta
> KOJEesta puuttuu nuo luokitukset. Itse muutin jo EJH:n listakaudella
> tiedostot Exceliin- sehän kävi näppärästi. Sen jälkeen asemia voi lajitella
> haluamillaan tavoilla ja minulla se tarkoitti omien kuulemis- ja
> QSL-tietojeni lisäyksiä ja lajitteluja  lähinnä perinteisiin taajuus ja
> osavaltiojärjestyksiin. Ja mielestäni turhan sälän deletoimista ja omien
> havaintyjeni lisäyksiä..
>
> Mutta tuosta lihavointiasiasta olen Arin kanssa eri mieltä, ihan vain sillä
> perusteella, että alkuperäisdatassa olevat lihavoinnit vain häiritsevät
> näitä jälkieditointeja. Mieluummin lajittelen perusmassadataa ja lihavoin
> sitten haluamani lopulliseen käyttöversiooni (=toki voin poistaa aluksi
> kaikki lihavoinnit koko massasta, joten ei tuo lihavoinnin mahdollinen
> lisäys kyllä erityisemmin meikäläistä haittaakaan.)  ;)
>
> Excel-kojeen parhaat edut ovat nimenomaan tiedoston vapaa
> muokkausmahdollisuus, jolloin aineistosta saa monenlaisia totaali ja/tai
> kuunteluaikaisia matkaversioita. Olen mm. merkinnyt jonkin verran
> kuulumisaikoja Suomen Lapissa KOJE-asemille joskus vuosituhannen vaihteessa,
> jolloin tein omaan käyttööni myös raakaversion aika-KOJeesta (hauska nimi
> ;), jossa taajuuden sisällä pystyin suurin piirtein katsomaan mitkä asemat
> taajuuksilöla mihinkin aikaan ovat mahdollisia (=tuota tietoahan on
> useimpien kuuntelijoiden päässä valmiinakin, mutta oikein hyvin mietitty
> Aika-Koje voisi olla silti monelle "meille dementoituneelle" oiva apu napsia
> lisää asemia bandeilta????)
>
> En ole nyt tarvinnut koko KOJEtta, joten tämä kommentointi ihan ARK;n
> kommenttien pohjalöta. Asemien luokitusta EI saa jättää pois!!!
>
> Tuon verran sepustusta, 73'
> AHE
>
> Mitä on tapahtunut KOJE'en asemaluokitukselle? EJH:n ylläpitämässä
> KOJEessa oli mainiot ja selkeät kuuluvuusluokat 1 (yleisimmin ao. suunnasta
> kuuluvat), 2 (harvinaisemmat tai joskus kuullut) ja 3 (muut taajuuden
> potentiaaliset
> vielä kuulemattomat asemat). Selkeää takapakkia on tapahtunut tässä
> suhteessa. Itse asiassa luokkia pitäisi olla neljä:
> 1 - taajuuden tavallisin ao. suunnasta kuuluva asema
> 2 - vähemmän tavalliset asemat
> 3 - asema kuultu (esim.) kerran Suomessa tai sitä ei ole kuultu moneen
> vuoteen
> 4 - todennäköisimmin, patternin yms. perusteella valittu, taajuudella
> kuuluva uusi asema
>
> Toki KOJEen saanti excel-muotoon on ollut hieno teko, mutta listan
> luettavuus on
> muuttunut kehnoksi. Muotoilua kaipaan, esmes kunkin taajuuden ensimmäisen
> aseman lihavointia. Tottakai voin lihavoida ne itsekin, mutta
> excel-muotoisen
> listan suurin hyöty lienee siinä, että se on helposti luettavissa ja
> käytettävissä
> suoraan päivitysimuroituna.
>
> 73's,
> ARK
>
>
>
>
> ___________________________________________________________________________________
> Tilaa WRTH 2008 nyt:
> http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
> -----------------------------------------------------------------
> DX mailing list
> [email protected]
> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> _______________________________________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>
> ___________________________________________________________________________________
> Tilaa WRTH 2008 nyt:
> http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
> -----------------------------------------------------------------
> DX mailing list
> [email protected]
> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
> _______________________________________________
>
> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
> and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
>



-- 
73' EJH
**************************************************************'*
¤ Esa Hänninen
¤ Kuunsäde 2 C 49
¤ FI-02210 Espoo, Finland
¤ E-mail: [EMAIL PROTECTED]
¤ Web: www.diccons.com
¤ Phone: 0400-648 581
***************************************************************
___________________________________________________________________________________
Tilaa WRTH 2008 nyt:
http://www.hard-core-dx.com/redirect2.php?id=wrth2008
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
[email protected]
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html

Reply via email to