Re: [DX] yhteisraportoinnista ja -vastauksista
Hyvä! Kerätään nimiä HAT:n esityksen taakse! Jos se saisi sen verran kannatusta, että nykyisestä esityksestä ei kokouksessa vielä äänestettäisi lopullisesti vaan tämä otettaisiin yhtenä kannatettuna vaihtoehtona mukaan seuraavaan kertaan, jolloin päätös tehdään. Tuo "K-äänestys" repii liikaa ja ei anna sitä todellista tulosta kuin hyvin yksinkertainen Hannun ehdotus. Eli, suureen kärhämään voi lopputulos olla aika helpolla saavutettavissa kaikkien hyväksyttäväksi. t. MNi 12. helmikuuta 2014 14.56 Markku Niiranen kirjoitti: > Luin tuon päätösesityksen. > Edelleen olen sitä mieltä, että HAT:n esitys kokonaisuudessaan vaikuttaa > minusta parhaimmalta, mutta se ei ole esityksessä mukana. :( > K- merkintää (tai mitä tahansa) kammoksun. > Tuo HAT:n esitys yhdestä ylimääräisestä lukemasta QSL-palstalla olisi se > helpoin, Rankissa lukemat olisi niin kuin nytkin. > Tämä on ehdottomasti järkevin ajatus mielestäni nyt. > > Kiitos HAT. > Vaikka 1974 taisit viedä minulta tilastoissa TFF- vastauksen > brassariasemalta Radio Capixaba, Vitoria. 4945kHz. =) > Kas kun omaa vastaustani en tilastoihin ilmoittanut. > Kuuluihan tuo reppavasti, mutta oli musta, mutta postimerkkien lähetys > toimi kun vastapuoli niitä keräsi. > Vai oliktko sittenkin eka, mun 28.5.1974 > No ei väliä, oli vaan nuoruuteni ajoilta ihan kiva vastaus. :) > > t. MNi Hailuodosta > > > > 12. helmikuuta 2014 14.33 Markku Niiranen > kirjoitti: > > HAT:n ajatuksissa todellinen kokeneen järki, mitä olivat >> äänestysvaihtoehdot? >> Hitsi, täytyy kaivella... >> >> t. MNi >> >> >> 12. helmikuuta 2014 11.12 Hannu Tikkanen >> kirjoitti: >> >>> >>> >>> Yhteisraportit ja -vastaukset / äänestysesitys / ALT:n esitys / jne. >>> >>> >>> >>> Keskustelua sivusta seuranneena näyttää siltä, että mielipiteet on tuotu >>> juurta jaksaen esille ja joku jo kiteyttikin asian ytimekkäästi viikko >>> sitten: nyt keskustelussa puhutaan enää henkilökohtaisista mielipiteistä, >>> joista ei yhteisymmärrystä synny. Eli debattia voi jatkaa maailman tappiin, >>> mutta sen kummempaa lopputulosta ei liene odotettavissa. Ja tulevassa >>> äänestyksessä syntyy joukko tyytymättömiä, kävi siinä miten tahansa. >>> >>> >>> >>> Itse saan harrasteesta ilon nimenomaan henkilökohtaisella työllä, mikä >>> johtaa vähempään määrään vastauksia kuin varmasti kimppatyöllä saavuttaisi, >>> mutta harrasteilo on tässä tapauksessa tärkeämpi kuin korkea >>> vastausprosentti tai työmäärän miettiminen per QSL. Ja tämähän on harraste, >>> saa siihen "työtä" liittyäkin! Mutta tämä on vain oma henkilökohtainen >>> harrastetapa, jota en tyrkytä kenellekään ratkaisuksi. -Joten älkää ampuko >>> viestinviejää. >>> >>> >>> >>> Joten. Minusta (!) olisi hyvä kompromissivaihtoehto ääripäänäkökantojen >>> välistä, että kimppavastaukset listattaisiin nykyisillä maanosakohtaisilla >>> palstoilla tyyliin NA/QSL-palstalla 5+450+150=605 joista kolmas luku kertoo >>> kimppakusillien määrän per henkilö. Rankissa riittäisi NA:n kohdalla 5+600, >>> ja lopussa oma lisäinfosarake kuinka paljon totaalista on kimppavastauksia, >>> esim "175" jos niitä on muistakin maanosista. >>> >>> >>> >>> Ja tämä taannehtivasti riittävällä hehtaaritarkkuudella, tuskin >>> kenellekään olisi huipputärkeää että nuo asemat laskettaisiin >>> pilkuntarkasti. Olisi ihan riittävä tarkkuus ja kertoisi kunkin seks eikun >>> kuuntelullisen suuntautuneisuuden. Erillisten kimppavastauspalstojen >>> perustaminen johtaisi luultavasti vain siihen, että osa porukasta lakkaisi >>> tyystin ilmoittamasta vastauksiaan lehteen, kun tälläkään hetkellä kaikki >>> eivät näe asiaa niin tärkeäksi, että ilmoituksia tippuisi. Menisi >>> vähäinenkin nykyinen pohja tilastoinnilta ja tiedolta mistä on saatu >>> vastauksia. (Osa jengistähän on siirtynyt pitämään omia blogejaan joihin >>> kyllä ilmoitellaan aktiivisesti vastauksia mutta ei enää lehteen >>> laisinkaan.) Kannattaako lähteä tappamaan kerran vuodessa ilmestyviä >>> qsl-palstoja?? >>> >>> >>> >>> Selvyyssyistä sanottakoon, että mikä tahansa ratkaisu on, se ei haittaa >>> eikä vaikuta omaan harrastamiseen. Jos yhteisvastaukset lasketaan kuten >>> nytkin, se on minulle ihan ok. Ehdotus on tehty vain ääripäävaihtoehtojen >>> kompromissiksi, jotta ei syntyisi katkeruutta äänestystuloksen jälkeen. >>> -Turha toivo? >>> >>> >>> >>> 73s HAT >>> >>> >>> >>> LISÄYS: Mutta juuri tätä kirjoittaessani dx-digestisssä julkaistut >>> Liittokokouksen äänestysvaihtoehdothan eivät nähdäkseni tätä 5+450+150=605 >>> alternatiivia teoriassakaan mahdollista? Auts. >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> >>> ___ >>> DX mailing list >>> DX@hard-core-dx.com >>> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx >>> ___ >>> >>> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed >>> and/or modified under the conditions set down in the Design Science >>> License >>> published by Micha
Re: [DX] yhteisraportoinnista ja -vastauksista
Luin tuon päätösesityksen. Edelleen olen sitä mieltä, että HAT:n esitys kokonaisuudessaan vaikuttaa minusta parhaimmalta, mutta se ei ole esityksessä mukana. :( K- merkintää (tai mitä tahansa) kammoksun. Tuo HAT:n esitys yhdestä ylimääräisestä lukemasta QSL-palstalla olisi se helpoin, Rankissa lukemat olisi niin kuin nytkin. Tämä on ehdottomasti järkevin ajatus mielestäni nyt. Kiitos HAT. Vaikka 1974 taisit viedä minulta tilastoissa TFF- vastauksen brassariasemalta Radio Capixaba, Vitoria. 4945kHz. =) Kas kun omaa vastaustani en tilastoihin ilmoittanut. Kuuluihan tuo reppavasti, mutta oli musta, mutta postimerkkien lähetys toimi kun vastapuoli niitä keräsi. Vai oliktko sittenkin eka, mun 28.5.1974 No ei väliä, oli vaan nuoruuteni ajoilta ihan kiva vastaus. :) t. MNi Hailuodosta 12. helmikuuta 2014 14.33 Markku Niiranen kirjoitti: > HAT:n ajatuksissa todellinen kokeneen järki, mitä olivat > äänestysvaihtoehdot? > Hitsi, täytyy kaivella... > > t. MNi > > > 12. helmikuuta 2014 11.12 Hannu Tikkanen kirjoitti: > >> >> >> Yhteisraportit ja -vastaukset / äänestysesitys / ALT:n esitys / jne. >> >> >> >> Keskustelua sivusta seuranneena näyttää siltä, että mielipiteet on tuotu >> juurta jaksaen esille ja joku jo kiteyttikin asian ytimekkäästi viikko >> sitten: nyt keskustelussa puhutaan enää henkilökohtaisista mielipiteistä, >> joista ei yhteisymmärrystä synny. Eli debattia voi jatkaa maailman tappiin, >> mutta sen kummempaa lopputulosta ei liene odotettavissa. Ja tulevassa >> äänestyksessä syntyy joukko tyytymättömiä, kävi siinä miten tahansa. >> >> >> >> Itse saan harrasteesta ilon nimenomaan henkilökohtaisella työllä, mikä >> johtaa vähempään määrään vastauksia kuin varmasti kimppatyöllä saavuttaisi, >> mutta harrasteilo on tässä tapauksessa tärkeämpi kuin korkea >> vastausprosentti tai työmäärän miettiminen per QSL. Ja tämähän on harraste, >> saa siihen "työtä" liittyäkin! Mutta tämä on vain oma henkilökohtainen >> harrastetapa, jota en tyrkytä kenellekään ratkaisuksi. -Joten älkää ampuko >> viestinviejää. >> >> >> >> Joten. Minusta (!) olisi hyvä kompromissivaihtoehto ääripäänäkökantojen >> välistä, että kimppavastaukset listattaisiin nykyisillä maanosakohtaisilla >> palstoilla tyyliin NA/QSL-palstalla 5+450+150=605 joista kolmas luku kertoo >> kimppakusillien määrän per henkilö. Rankissa riittäisi NA:n kohdalla 5+600, >> ja lopussa oma lisäinfosarake kuinka paljon totaalista on kimppavastauksia, >> esim "175" jos niitä on muistakin maanosista. >> >> >> >> Ja tämä taannehtivasti riittävällä hehtaaritarkkuudella, tuskin >> kenellekään olisi huipputärkeää että nuo asemat laskettaisiin >> pilkuntarkasti. Olisi ihan riittävä tarkkuus ja kertoisi kunkin seks eikun >> kuuntelullisen suuntautuneisuuden. Erillisten kimppavastauspalstojen >> perustaminen johtaisi luultavasti vain siihen, että osa porukasta lakkaisi >> tyystin ilmoittamasta vastauksiaan lehteen, kun tälläkään hetkellä kaikki >> eivät näe asiaa niin tärkeäksi, että ilmoituksia tippuisi. Menisi >> vähäinenkin nykyinen pohja tilastoinnilta ja tiedolta mistä on saatu >> vastauksia. (Osa jengistähän on siirtynyt pitämään omia blogejaan joihin >> kyllä ilmoitellaan aktiivisesti vastauksia mutta ei enää lehteen >> laisinkaan.) Kannattaako lähteä tappamaan kerran vuodessa ilmestyviä >> qsl-palstoja?? >> >> >> >> Selvyyssyistä sanottakoon, että mikä tahansa ratkaisu on, se ei haittaa >> eikä vaikuta omaan harrastamiseen. Jos yhteisvastaukset lasketaan kuten >> nytkin, se on minulle ihan ok. Ehdotus on tehty vain ääripäävaihtoehtojen >> kompromissiksi, jotta ei syntyisi katkeruutta äänestystuloksen jälkeen. >> -Turha toivo? >> >> >> >> 73s HAT >> >> >> >> LISÄYS: Mutta juuri tätä kirjoittaessani dx-digestisssä julkaistut >> Liittokokouksen äänestysvaihtoehdothan eivät nähdäkseni tätä 5+450+150=605 >> alternatiivia teoriassakaan mahdollista? Auts. >> >> >> >> >> >> >> >> >> >> >> >> >> >> >> ___ >> DX mailing list >> DX@hard-core-dx.com >> http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx >> ___ >> >> THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed >> and/or modified under the conditions set down in the Design Science >> License >> published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html >> > > ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] yhteisraportoinnista ja -vastauksista
Mainiota jos HAT:n esitys saisi laajemminkin kannatusta. Asia olisi poispyyhkäisty ongelmakentästä ja voitaisiin jatkaa kuuntelua! Ja samalla pistelaskenta olisi juuri oikea- jokaisesta qusillista saisi kuuntelijoiden varmasti ansaitsemat pisteet (ja perinteiseen tapaan kuuntelevat/raportoivat voisivat halutessaan vertailla kakkossarakkeen saavutuksia, josta selviäisi samalla tavalla kuunneltujen/raportoitujen asemien osuus kullakin kuuntelijalla). Jos olisi äänestyksessä mukana äänestäisin tuota (-jos siis olisin äänestämässäkään) AHE PS. mutta kun ei tainnut olla valikoimassa :( Alkuperäinen viesti Lähettäjä: moukeri.niira...@gmail.com Päivämäärä: 12.2.2014 14:33 Vastaanottaja: "Suomalaisten DX-lista" Aihe: Re: [DX] yhteisraportoinnista ja -vastauksista HAT:n ajatuksissa todellinen kokeneen järki, mitä olivat äänestysvaihtoehdot?Hitsi, täytyy kaivella... t. MNi 12. helmikuuta 2014 11.12 Hannu Tikkanen kirjoitti: Yhteisraportit ja ?vastaukset / äänestysesitys / ALT:n esitys / jne. Keskustelua sivusta seuranneena näyttää siltä, että mielipiteet on tuotu juurta jaksaen esille ja joku jo kiteyttikin asian ytimekkäästi viikko sitten: nyt keskustelussa puhutaan enää henkilökohtaisista mielipiteistä, joista ei yhteisymmärrystä synny. Eli debattia voi jatkaa maailman tappiin, mutta sen kummempaa lopputulosta ei liene odotettavissa. Ja tulevassa äänestyksessä syntyy joukko tyytymättömiä, kävi siinä miten tahansa. Itse saan harrasteesta ilon nimenomaan henkilökohtaisella työllä, mikä johtaa vähempään määrään vastauksia kuin varmasti kimppatyöllä saavuttaisi, mutta harrasteilo on tässä tapauksessa tärkeämpi kuin korkea vastausprosentti tai työmäärän miettiminen per QSL. Ja tämähän on harraste, saa siihen ?työtä? liittyäkin! Mutta tämä on vain oma henkilökohtainen harrastetapa, jota en tyrkytä kenellekään ratkaisuksi. -Joten älkää ampuko viestinviejää. Joten. Minusta (!) olisi hyvä kompromissivaihtoehto ääripäänäkökantojen välistä, että kimppavastaukset listattaisiin nykyisillä maanosakohtaisilla palstoilla tyyliin NA/QSL-palstalla 5+450+150=605 joista kolmas luku kertoo kimppakusillien määrän per henkilö. Rankissa riittäisi NA:n kohdalla 5+600, ja lopussa oma lisäinfosarake kuinka paljon totaalista on kimppavastauksia, esim ?175? jos niitä on muistakin maanosista. Ja tämä taannehtivasti riittävällä hehtaaritarkkuudella, tuskin kenellekään olisi huipputärkeää että nuo asemat laskettaisiin pilkuntarkasti. Olisi ihan riittävä tarkkuus ja kertoisi kunkin seks eikun kuuntelullisen suuntautuneisuuden. Erillisten kimppavastauspalstojen perustaminen johtaisi luultavasti vain siihen, että osa porukasta lakkaisi tyystin ilmoittamasta vastauksiaan lehteen, kun tälläkään hetkellä kaikki eivät näe asiaa niin tärkeäksi, että ilmoituksia tippuisi. Menisi vähäinenkin nykyinen pohja tilastoinnilta ja tiedolta mistä on saatu vastauksia. (Osa jengistähän on siirtynyt pitämään omia blogejaan joihin kyllä ilmoitellaan aktiivisesti vastauksia mutta ei enää lehteen laisinkaan.) Kannattaako lähteä tappamaan kerran vuodessa ilmestyviä qsl-palstoja?? Selvyyssyistä sanottakoon, että mikä tahansa ratkaisu on, se ei haittaa eikä vaikuta omaan harrastamiseen. Jos yhteisvastaukset lasketaan kuten nytkin, se on minulle ihan ok. Ehdotus on tehty vain ääripäävaihtoehtojen kompromissiksi, jotta ei syntyisi katkeruutta äänestystuloksen jälkeen. ?Turha toivo? 73s HAT LISÄYS: Mutta juuri tätä kirjoittaessani dx-digestisssä julkaistut Liittokokouksen äänestysvaihtoehdothan eivät nähdäkseni tätä 5+450+150=605 alternatiivia teoriassakaan mahdollista? Auts. ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
Re: [DX] yhteisraportoinnista ja -vastauksista
HAT:n ajatuksissa todellinen kokeneen järki, mitä olivat äänestysvaihtoehdot? Hitsi, täytyy kaivella... t. MNi 12. helmikuuta 2014 11.12 Hannu Tikkanen kirjoitti: > > > Yhteisraportit ja -vastaukset / äänestysesitys / ALT:n esitys / jne. > > > > Keskustelua sivusta seuranneena näyttää siltä, että mielipiteet on tuotu > juurta jaksaen esille ja joku jo kiteyttikin asian ytimekkäästi viikko > sitten: nyt keskustelussa puhutaan enää henkilökohtaisista mielipiteistä, > joista ei yhteisymmärrystä synny. Eli debattia voi jatkaa maailman tappiin, > mutta sen kummempaa lopputulosta ei liene odotettavissa. Ja tulevassa > äänestyksessä syntyy joukko tyytymättömiä, kävi siinä miten tahansa. > > > > Itse saan harrasteesta ilon nimenomaan henkilökohtaisella työllä, mikä > johtaa vähempään määrään vastauksia kuin varmasti kimppatyöllä saavuttaisi, > mutta harrasteilo on tässä tapauksessa tärkeämpi kuin korkea > vastausprosentti tai työmäärän miettiminen per QSL. Ja tämähän on harraste, > saa siihen "työtä" liittyäkin! Mutta tämä on vain oma henkilökohtainen > harrastetapa, jota en tyrkytä kenellekään ratkaisuksi. -Joten älkää ampuko > viestinviejää. > > > > Joten. Minusta (!) olisi hyvä kompromissivaihtoehto ääripäänäkökantojen > välistä, että kimppavastaukset listattaisiin nykyisillä maanosakohtaisilla > palstoilla tyyliin NA/QSL-palstalla 5+450+150=605 joista kolmas luku kertoo > kimppakusillien määrän per henkilö. Rankissa riittäisi NA:n kohdalla 5+600, > ja lopussa oma lisäinfosarake kuinka paljon totaalista on kimppavastauksia, > esim "175" jos niitä on muistakin maanosista. > > > > Ja tämä taannehtivasti riittävällä hehtaaritarkkuudella, tuskin > kenellekään olisi huipputärkeää että nuo asemat laskettaisiin > pilkuntarkasti. Olisi ihan riittävä tarkkuus ja kertoisi kunkin seks eikun > kuuntelullisen suuntautuneisuuden. Erillisten kimppavastauspalstojen > perustaminen johtaisi luultavasti vain siihen, että osa porukasta lakkaisi > tyystin ilmoittamasta vastauksiaan lehteen, kun tälläkään hetkellä kaikki > eivät näe asiaa niin tärkeäksi, että ilmoituksia tippuisi. Menisi > vähäinenkin nykyinen pohja tilastoinnilta ja tiedolta mistä on saatu > vastauksia. (Osa jengistähän on siirtynyt pitämään omia blogejaan joihin > kyllä ilmoitellaan aktiivisesti vastauksia mutta ei enää lehteen > laisinkaan.) Kannattaako lähteä tappamaan kerran vuodessa ilmestyviä > qsl-palstoja?? > > > > Selvyyssyistä sanottakoon, että mikä tahansa ratkaisu on, se ei haittaa > eikä vaikuta omaan harrastamiseen. Jos yhteisvastaukset lasketaan kuten > nytkin, se on minulle ihan ok. Ehdotus on tehty vain ääripäävaihtoehtojen > kompromissiksi, jotta ei syntyisi katkeruutta äänestystuloksen jälkeen. > -Turha toivo? > > > > 73s HAT > > > > LISÄYS: Mutta juuri tätä kirjoittaessani dx-digestisssä julkaistut > Liittokokouksen äänestysvaihtoehdothan eivät nähdäkseni tätä 5+450+150=605 > alternatiivia teoriassakaan mahdollista? Auts. > > > > > > > > > > > > > > > ___ > DX mailing list > DX@hard-core-dx.com > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > ___ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html > ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx ___ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html