Kyllä, Alpolla on asiaa! On tosin kaksi asemaa, joista toivoisin ALT:n tulkintaa/ päätöstä pistekelpoisuuden kannalta. Molemmat kuultu Suomessa.
Ekana tuo ItalyCable ja tokana Radio Monaco. Vikahan on systeemiltään täsmälleen samankaltainen kuin pisteen antanut RUV Islannista lyhyillä. Molemmat lähettävät/ lähettivät (kun Islanti vaiennut) utility- aseman kautta ja releoivat uutislähetyksiä ja säätiedotuksia merenkulkijoille. Päivän viesteistä käytetty nyt 2/3, eli yksi vielä mahtuisi. :) t. MNi 17. maaliskuuta 2014 10.02 [email protected] < [email protected]> kirjoitti: > Moi, minusta asia on sen verran hyvin pohjustettu nyt, että ALT voisi > tehdä asiassa uuden harkitun päätöksen. Minusta perusteet pisteelle R Sydin > tapauksessa ovat sen verran vankat. Muita vastaavia asemia, jotka > vaatisivat korjausta vallitsevaan linjaan, ei käsittääkseni olekaan? > > Ja jos R Sydistä saataisiin nuo pisteet, saattaisi se olla ilosanoma > monelle, jotka ovat nippanappa lähestymässä 200 maan rajaa- Gambian > maapiste voi muuten olla melko lujassa. > > Päätöksen muuttamisessa saattaisi olla järkeä senkin vuoksi, että tilanne > antaisi selkeästi paremman pohjan aloittaa MKA:n esittämän tavan aktivoida > SW-lähettimiä "hankalissa" dx-maissa. Lyhytaikaiset lähetykset sw:llä > mieluiten niin, että lähetykseen osallistuisi joku maassa oleva MW tai > FM-asema elävöittäisi harrastettamme kovasti. Kunhan lyhytaaltotoimijaksi > saataisiin riittävän tehokas SW-asema (joku Gamtelin tapainen tms). > > Ihan aidosti toivoisin, että asiaan lämmittäisiin ja että kyseisiä asemia > aktivoitaisiin niin, että sw-etenemisennusteet olisivat tällöin parhaat > mahdolliset koko Suomeen. > > Parhain terveisin, > > AHE > > - > > > Alpo Heinonen > > Tutkijantie 12 A1 > > FI-96900 SAARENKYLÄ > > FINLAND > > http://www.arcticdx.fi > > > > ___________________________________________________________________________________ > DX mailing list > [email protected] > http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx > _______________________________________________ > > THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed > and/or modified under the conditions set down in the Design Science License > published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html >
___________________________________________________________________________________ DX mailing list [email protected] http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
