Kiitos ARM:lle viestist�! Kerrankin jotain �lyllist� debattia aiheesta. "Keskeisint� sille, ett� Suomesta ei saa pisteit� useista asemista on pistelaskun toinen s��nt�. K�sitt��kseni kaikki pisteit� QSL-palstoilla ja SDXL-Rankissa antavat asemat tulee kuunnella Suomen rajojen sis�puolella."
Tuon s��nn�n soveltaminen on nykyisell��n ongelmallista, koska Suomesta halutaan kuitenkin oma maapiste. Maapisteen hankinnalla siis perustellaan Suomi-pisteit� 1+2=3. Jos kakkoss��nt�� noudatettaisiin t�sm�llisesti, Suomesta ei saisi maapistett� eik� yht�� asemapistett�. Ristiriidan siemen piilee osaltaan juuri t�ss�. Ehdotin "kaikki tai ei mit��n" -periaatetta t�m�n ristiriidan poistamiseksi, mutta Suomen maapiste oli sittenkin liian rakas poistettavaksi kuuntelijoilta. "Jo vaikkapa vain viisi peditionia eri puolille Suomea mahdollistaa useimpien kotimaisten asemien kuuntelun ja raportoinnin. Naapurimaidenkin l�hiasemien ker�ily on suht helppoa samoin konstein --- niist� saa my�s pisteit� --- mutta varsinaiset kaukoasemat asettavat erilaiset l�ht�kohdat." Monet tekev�t paikallispeditioneja esim. Ahvenanmaalle kuullakseen ruotsalaisia FM-asemia, etel�rannikolla kuunnellaan virolaisia FM-asemia, Tornionjokilaaksossa ruotsalaisia FM-asemia, Imatran ja Lappeenrannan seudulla ven�l�isi� FM-asemia. DX-kuuntelu on aina kiinni jokaisen kuuntelijan omasta DX-moraalista kuuntelipa sitten kotimaisia tai ulkomaisia asemia. "Koska Suomen omien asemien kuuntelijoilla tuntuu olevan vankka kannattajajoukko, miten olisi erillisen Suomi-Rankin perustaminen Radiomaailmaan?" Henkil�kohtaisesti pid�n erillist� Suomi-palstaa tarpeettomana, koska toimittajia ei tahdo l�yty� nykyisiink��n teht�viin ja sill� vain jatkettaisiin suomalaisten eriarvoista kohtelua suhteessa ulkomaisiin asemiin. Lopuksi totean: Olen ajanut t�t� reformia nimenomaan oikeudenmukaisuus-syist�, en siksi ett� itse kipuaisin sill� rankissa korkeimmille paikoille. Minulla kun on sen verran v�h�n n�it� Suomi-vastauksia muutoinkin plakkarissa ettei niill� sen takia kannata pahemmin "elvistell�". �lyllist� debattia toivoen, HAR ................................................................... Luukku Plus paketilla p��set eroon tila- ja turvallisuusongelmista. Hanki Luukku Plus ja helpotat el�m��si. http://www.mtv3.fi/luukku ___________________________________________________________________________________ Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt
