Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Matti Ponkamo
Radioamatöörien nuorisotyö on kantanut jonkin verran hedelmää, muttei ole tuonut mielestäni hirveästi tulosta. Poistuma uhkaa yhä olla merkittävämpi, kuin uusien mukaantulo. Osa hamssien nuorisotyöstä on kohdistunut myyräntyönä muiden harrasteiden piirissä. Esimerkiksi Turun seudulla Liedossa

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Juha Solasaari
Hei, Pohdiskelin eräässä tämän vuoden RM:n numerossa syntyjä syviä. SRAL-sitaatti ko. kirjoituksesta: SRAL:n jäsenmäärä ylitti 2000 vuonna 1964. Vuonna 1973 liityin jäseneksi ja luku oli silloin 2651. Määrä kasvoi lähes monotonisesti vuoteen 1995, jolloin jäseniä oli 5590. Sen jälkeen

Re: [DX] ALT tiedottaa / Irlannin kirkkoasemat

2013-11-28 Thread Juha Solasaari
Irlantilaisista kirkkoasemista, jotka toimivat 27-28 MHz alueella AM- modulaatiolla, on päätetty myöntää pisteitä yleisradioasemina. Saivartelua: kai myös FM-modulaatiolla toimivat antavat pisteen? Muutaman olen kuullut (en raportoinut) ja ainakin niillä oli yleisemmin kapea FM kuin AM.

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread alpo.heino...@pp.inet.fi
SDXL/SRAL:n jäsenkehitys. DX-liiton jäsenhuippu ajoittui 80-luvun alkuun (83/84?), tämän hetkinen jäsenmäärä on n. 25 % siitä. SRAL:n jäsenhuippu ollut kymmenisen vuotta myöhemmin ja määrän väheneminen on ollut huomattavasti maltillisempaa, ts. jäseniä on edelleen 73,4% huippumäärästä.

[DX] SRAL/SDXL

2013-11-28 Thread alpo.heino...@pp.inet.fi
Tähän viestiin kirjoitettu teksti ottaa ja häviää johonkin- kirjoitan nyt tähän alkuun tuon puuttuvan osuuden, jos onnistuisi lopultakin. Eli SRAL:n huippu ajoittui noin kymmenen vuotta SDXL:n vastaavaa tilannetta myöhemmäksi. Ja kato on ollut diksareita maltiullisempaa, sillä vieläkin

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Timo Klimoff
SRAL:n jäsenmäärä ylitti 2000 vuonna 1964. Vuonna 1973 liityin jäseneksi ja luku oli silloin 2651. Määrä kasvoi lähes monotonisesti vuoteen 1995, jolloin jäseniä oli 5590. Sen jälkeen kehitys on ollut alenevaa. Vuonna 2010 jäsenmäärä oli 4343. (http://oh2mp.ham.fi/sral-jasenet_2009.html).

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Ilkka Martikainen
Voinen tässä asiassa olla väärässäkin, kehityksestä ks. esim. http://oh2mp.ham.fi/sral-jasenet_2009.html . Kuvassa ei valitettavasti ole viimeisimpiä vuosia mukana. Jäsenmäärän lasku on kuitenkin oletettavasti merkittävästi pienempi (prosentuaalisesti) kuin DX-kuuntelijoiden? Tällä hetkellä SRAL:n

Re: [DX] SRAL/SDXL

2013-11-28 Thread Ijl
SRAL:in jäsenmäärien muutoksissa on huomioitava myös se, että kuuluminen SRAL:iin oli aiemmin pakollista jos halusi harjoittaa radioamatööritoimintaa. Sen tultua vapaaehtoiseksi varmastikin kohtalaisen iso joukko erosi liitosta. Enpä minäkään kuulu SRAL:iin ja paikallisella kerhollamme on monia

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Timo Klimoff
Lisätään nyt vielä sen verran, että maailmanlaajuisesti radioamatööriharrastajien määrä on kasvanut huikeasti viimeiset vuosikymmenet. Harrastajia lienee yli 2,5 miljoonaa. Muualla trendi on erilainen kuin Suomessa. Timo -Original Message- From: Timo Klimoff

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Hannu Romppainen
Hei SRAL:n ja SDXL:n jäsenmäärän kehitystä vertailtaessa on otettava huomioon myös se seikka, että useat radioamatöörit ovat aloittaneet radioharrastuksensa DX-kuuntelijoina tai kuuntelijamatööreinä. SDXL on ollut ikäänkuin eräänlainen radioharrastuksen kasvattajaseura, josta on myöhemmin

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Risto Vähäkainu
Arvelen, että muualla ei sisällä ns. perinteisiä länsimaita, joissa oletan radioamatöörien määrän laskevan kuten myös dx-harrastajien (ainakin tiedän varmasti, että useimpien ellei kaikkien länsimaisten DX-kerhojen jäsenmäärä on laskeva ja ikärakenne vanhentuva). Tuo miljoonakasvu lienee

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Ijl
Minä kyllä kasvoin takaisin DX-kuuntelun pariin radioamatöriydestä. Itseäni kun radioamatööriliikenne ei tuntunut kiinnostavan pätkääkään. Toisaalta olen sitä kautta saanut koko joukon hyviä tekniikkaa harrastavia kavereita ja ystäviä. Ja ainoa missä olen nykyään radioamatöörihommissa mukana on

[HCDX] Topolna 270kHz to close

2013-11-28 Thread Karel Honzík
CZECH REPUBLIC The longwave transmitter Topolna on 270kHz will be closed on December 31, 2013. It has been in operation since 1951. Karel Honzik, CZE _ Hard-Core-DX mailing list hard-core...@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/hard-core-dx

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread ilkka suni
At 12:07 28.11.2013, you wrote: Mutta hyviä harrastuksia kummatkin ... 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. Näin on. Ja esimerkiksi DXmapsin puolella pystyy meteorimonitoroinnissa jeesaamaan puolin ja toisin, mahdollisimman informatiivisella lokauskäytännöllä. Eri taajuusalueiden lokauksista

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Ilkka Martikainen
Merkittävä tekijä radioamatööritoiminnan kasvulle on tosiaan kehitysmaiden tulo markkinoille. Myös USA:n ja Japanin kasvu on ollut merkittävää. Yksi kasvun syy on myös se, että kaupallisia laitteita saa ja nämä alkavat olla kohtuullisissa hinnoissa. Esim. 50-60 luvun Collinsit ja Draket eivät

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Pentti Stenman
Kuvittelen tuon radioamatöörien suuremman harrasteuskollisuuden johtuvan lähinnä siitä, että harrasteen aloittamiseen täytyy nähdä hieman enemmän vaivaa. Tämä ilmiö on jo vanhastaan tuttu esim. sosiaalipsykologian/sosiologian ryhmäsitoutumisessa. Joku vuosi sitten, kun USAn amatöörivaatimuksia

[DX] Taajuuslistaus NetSDR/SDR-Radiolle (v. 2)

2013-11-28 Thread Ilkka Martikainen
Perseuksen tapaan NetSDR:lle löytyy nyt Aoki, Eibi sekä HFCC-listauksien yhdistelmä osoitteessa http://sdrnuke.wces.net/Download/FrequencyDatabase.aspx , ylläpitäjänä Dan Ferguson. Käyttö vaatii todennäköisesti uusimman SDR-Radio 2.1 beta build 1580 -version, joka on ladattavissa osoitteesta

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Juha Solasaari
Mahtavatko tuossa IM:n esittämässä luvussa olla mukana myös ne tunnukset joilla on ns. karenssi, eli jotka eivät enää ole kellään, mutta joita ei vielä jaeta eteenpäin? Ainakin Viestintäviraston listauksessa käytössä olevista asematunnuksista ne ovat mukana. Amatöörien kokonaismäärä on siis

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Ilkka Martikainen
Todennäköisesti kaikki tunnukset, jotka on tällä hetkellä jaettuna - eli mukana myös niitä, joissa on ns. karenssi eli jaetaan uusiokäyttöön vasta määrätyn ajan päästä käytön loppumisesta. Näin olen asiaa ymmärtänyt. En tosin muista, mitä tuon alkup. tiedon nappasin. 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread alpo.heino...@pp.inet.fi
peesaillen tai miten sen nyt ottaa... minusta SDXL-liiton nykyisen jäsenmäärän, eli ~0,0001% suomalaisista harrastaisi järjestäytyneesti dx-kuuntelua, pitäisi sisältää melkoisen mahdollisuuden jäsenmäärän kasvattamiseen. Minusta diksareiden kokonaismäärän pitäisi liikkua jossain min 60

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Ijl
Ei nyt tarvitse ihan välttämättä olla SDR, että herättäisi kiinnostusta. Kokemuksiani järjestetyistä tilaisuuksista joissa on ollut eri ikäisiä radioita: Tein semmoisen huomion, että tietokone vastaanottimen yhteydessä on nuoremmalle polvelle pääasia. Sitä he ymmärtävät helpommin. 30 vuotta

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Ilkka Martikainen
Tässä vielä muutama tilastoluku: RSGB:n eli UK:n amatööriliiton jäsenmäärä oli 22600 (v. 2008). Uudempaa ei sattunut silmään. ARRL:n eli USA:n liiton jäsenmäärä oli 154000 (v. 2005). Viime vuonna jäsenmäärä oli 161000! Internetin arvioiden mukaan n. 25 % USA:n amatööreistä on ko. liiton jäseniä.

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Timo Meriläinen
Kiinnostusta radioaaltoihin ja sieltä kuuluviin mitä kummallisempiin purinoihin tuntuu kyllä löytyvän myös tietokoneiden kanssa kasvaneiltakin http://www.windytan.com/2013/11/decoding-radio-controlled-bus-stop.html Bittikuviot yhdistettynä radioaaltoihin voi jatkossa avata ovia myös

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-28 Thread Juha Solasaari
Kyseisellä henkilöllä on myös radioamatöörilupa, kuten ilmenee hänen CW-avaintajaa esittelevästä videostaan, jossa hän sähköttää asematunnuksensa. Laite toteutettu Raspberry Pi -tietokoneen avulla. 73 de JTS (OH5SH) - - - On 29.11.2013 0:48, Timo Meriläinen wrote: Kiinnostusta radioaaltoihin

Re: [HCDX] 6150.76

2013-11-28 Thread Wolfgang Bueschel_DF5SX
re 6150.76 kHz. Two accompanied spurs of Belarus Radio Minsk, 6155 kHz fundamental. From: Wolfgang Bueschel_DF5SX To: egroups_harmonics harmonics @ yahoogroups.com Sent: Wednesday, November 27, 2013 6:50 AM Subject: Belarus Minsk TX 6155 or 7255 kHz, with accompanied two spurs of 4200 Hertz

[HCDX] European Music Radio this Friday night - Saturday Morning

2013-11-28 Thread tom taylor
European Music Radio this Friday night - Saturday Morning 29 Nov 2013 on 7290 kHz from 19:00-19:45 UTC 29 Nov 2013 on 1368kHz from 19:00-19:45 UTC via Challenger Radio in Italy Repeat Transmission: 30 Nov 2013 on 9510kHz from 09:00-09:45 UTC 27 Dec 2013 on

Re: [HCDX] Belarus 7255 kHz 2 spurs, 6155 kHz 2 spurs

2013-11-28 Thread Wolfgang Bueschel_DF5SX
Re: [A-DX] log 6150.8 kHz spur; Belarus, German, 1850 UT, 26.11.2013 (Herbert Meixner-AUT) BELARUS 6155 Under powerhouse AIR Urdu co-channel I measured Minsk Belarus 6155 kHz accompanied spur signals at 1830 UT Nov 28 6150.774 kHz distance 4224 Hertz away and 6159.229 kHz distance 4231

[HCDX] Loggings 26-29 Nov.

2013-11-28 Thread Dave Valko
GERMANY 6095 The Mighty KBC 1000 ad over ToH but could only copy it in between words from 6090. 1014 in the clear w/Pop mx, but was fading. 1017-1025 long tlk over mx by M in DT w/many ments of info. Back to mx then. Still in at 1043 w/Pop mx. Went off at 1100. (26 Nov.) BULGARIA

[HCDX] Glenn Hauser logs November 28-29, 2013

2013-11-28 Thread Glenn Hauser
** CANADA. 1610, Nov 29 at 0128 UT surprised to hear some talk in English, certainly not Dead Gene Scott, but seems to be from CHHA direxion, struggling against IBOC from 1600 St Louis, so Toronto apparently diffuses some English; 0129 switches to Spanish (Glenn Hauser, OK, DX LISTENING DIGEST)

Hard-Core-DX Digest, Vol 131, Issue 28

2013-11-28 Thread hard-core-dx-request
Send Hard-Core-DX mailing list submissions to hard-core-dx@hard-core-dx.com To subscribe or unsubscribe via the World Wide Web, visit http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/hard-core-dx or, via email, send a message with subject or body 'help' to

Re: [HCDX] Glenn Hauser logs November 26-27, 2013

2013-11-28 Thread Wolfgang Bueschel_DF5SX
- Original Message - From: Glenn Hauser Sent: Wednesday, November 27, 2013 Subject: [HCDX] Glenn Hauser logs November 26-27, 2013 BURMA [non] 7510, Nov 27 at 0025, no signal from Democratic Voice of Burma as scheduled 2330-0030 via ARMENIA. But Kai Ludwig in Germany could hear the

[HCDX] QSL Report of the past 2 months

2013-11-28 Thread Kurt Enders
CZECH REPUBLIC Radio Dechovka, 1233, E-QSL in 5 days for e-report, recordingto pus...@radiodechovka.cz mailto:pus...@radiodechovka.cz. V/s: Jana Pušová FRANCE Pan American Broadcasting, 15205, E-QSL (Media Broadcast) in 4 days for e-report via Pan American Broadcasting website