Jyri kirjoitti: "Olen t��ll� Tampereella kuulostellut 603:n rutinoita viimeisen viikon aikana kerran jos toisenkin ja t�ss� tilanne: Iltaisin ja �isin taajuudella rymist�� Romania, loopilla sit� saa jonkin verran huononemaan, mutta ei l�himainkaan tarpeeksi. Lauantaina 06:30 maissa (Suomen aikaa) rutinan alta sai loopilla kuuluville jonkin non-stoppina vanhaa rokkia l�hettelev�n heikonheikon aseman. Mene tied� t�m� tuli Ahvenanmaalta. Kuuluvuus kuitenkin heikkeni vauhdilla, eli ei siit� sen enemp��. Samaan aikaan sunnuntaina, eilen ja t�n��n ei sitten ollutkaan mit��n."
PUL kirjoitti: "Kuuntelin viikonloppuna asemaa Ruovedell� (n. 80 km pohjoiseen Tampereelta). Vaati sopivaa pitk�lankaa kuuluakseen - ja sittenkin signaali oli aika vaisu." JM kirjoitti: "Pikainen testi Kangasalla t�n��n 10.5. klo 11.10Z: �land 603 kuuluu rock-musiikin kera rutinan keskell� S-mittarin n�ytt�ess� arvoa 6-7 eli noin S3. Antenni on 130-metrinen longwire NY/FL/CA-suunnassa. Mielest�ni asema kuuluu jokseenkin yht� hyvin tai huonosti kuin viime syksyn�, vaikka tehoa pit�isi olla enemm�n." Ahvenanmaan keskiaaltoaseman 603 kHz tapaus osoittaa aivan selke�sti, ett� my�s suomalaiset asemat voivat olla todellisia "kaukoasemia" eli dx-asemia, joista pit�isi antaa omat asemapisteet. Moni ulkomainen asema on paljon helpommin kuunneltavissa kuin suomalaiset konsanaan. Toinen hyv� esimerkki on SWR, jonka keskiaaltol�hetysten 1602 kHz kuunteleminen on todella haastavaa, jos mik�. Eip� taida Ahvenanmaa konsanaan kuulua n�in pohjoisessa kuin Kainuussa. Pistelaskennan reformi olisi n�in ollen hyvin perusteltua. Reformin puolesta, 73 HAR ................................................................... Luukku Plus paketilla p��set eroon tila- ja turvallisuusongelmista. Hanki Luukku Plus ja helpotat el�m��si. http://www.mtv3.fi/luukku ___________________________________________________________________________________ Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/ ----------------------------------------------------------------- DX mailing list [email protected] http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt
