Re: [DX] Perille tuli RM

2016-10-11 Thread Ilpo J Leppänen
Juu, tänään tuli perille lehti. DX-kuunteluhistoriaan liittyvään kirjoitukseen lisäisin myyntipaikaksi laitteille ehhdottomasti Suomen radiohistoriallisen seuran foorumin. Siellä on ihmisiä jotka osaavat arvostaa radioita joten saanenevat paremman kohtelun kuin jobbareita täynnä olevat

[DX] Opastusta Elad FDM-S2

2016-09-26 Thread Ilpo J Leppänen
Olen myymässä käytössäni ollutta Elad FDM-S2:a varustettuna Studio 1- ohjelmalla ja en ole käyttänyt sitä milloinkaan XP:tä uudemmassa käyttiksessä. Nyt pitäisi tietää kuinka asentuu Windows 10:n ja tuleeko vastaan jotain ongelmia. Itselläni ei ole käytössä seiskaa uudempaa käyttistä enkä

Re: [DX] Hannu Perttula on poissa

2016-09-22 Thread Ilpo J Leppänen
Hannu oli paitsi koko DX-kuuntelu-uransa ja minun vastaavan ajan hyvä ystävä, myös koulukaverini ja nuoremman poikani kummi. Lukuisat olivat ne yhteiset tapahtumat mitä kuuntelun merkeissä aikoinaan vietimme eri puolilla Suomea missä Hannu oli kulloinkin töissä ja välillä minunkin kotonani.

Re: [DX] Mita tehda valtavalle nauha-arkistolle?

2016-07-06 Thread Ilpo J Leppänen
Voisin kyllä tarvittaessa osallistua digitointiin koska sain kevättalvella laitteiston siihen malliin, että likimain kaikki normaalit tallennemuodot onnistuvat digitoida. Ainoa rajoite on räkissä olevien laitteiden suhteen maksimi kelakoko 7". Saan kyllä tarvittaessa rahdattua johonkin

Re: [DX] Tässä on toosa...

2016-03-25 Thread Ilpo J Leppänen
Kyllä Ebaysta löytyy kidekuulokkeita. Tilasin joskus vuosi sitten 20 kpl pussillisen Kiinasta ja ei maksanut kuin muistaakseni alle dollarin kappale. Nyt on tarjonta vähäisempää, mutta löytyy kuitenkin.

Re: [DX] FM Antennin mittojen tulkitsemisapua

2015-06-24 Thread Ilpo J Leppänen
Putkien taivutuksessa toimii vahvemmille putkille alumiinisten sähköputkien taivutusjouset. Nillä ei kuitenkaan voi tehdä kovin jyrkkiä mutkia. Suosittelen ohuempien putkien ja vahvempienkin taivutuksiin esim. taittodipolijuttuihin tasan oikean kokoisen taivutusvälineen hankintaa ja varmuuden

Re: [DX] Parhaat kohtuuhintaiset liikkarit

2015-02-22 Thread Ilpo J Leppänen
Minä ole nyt kerännyt melkoisen joukon liikennevastaanottimia - kiinnostus on suuntautunut enemmän ammattilaitteisiin ja uudemmasta päästä niissä on esim Standard Radio Telefonin tuotteet joista minulla on liki kaikki mallit, pari on CR91:tä joista toisessa väyläohjattu Rohde Schwarzin

Re: [DX] Sony ICF-5900W [ja eHamin arvostelut]

2015-02-21 Thread Ilpo J Leppänen
Heh, heh... ...Material Modern plastics (no Bakelite or Catalin) 73,s IJL 21.2.2015, 16:34, ilkka suni kirjoitti: Samperi, kun ei aikoinaan tullut edes otetuksi valokuvaa jokaisesta toosasta. Jotten nyt väärin muistaisi, ehdottomasti järkyttävin kokemani esitys liikennevastaanottimeksi

Re: [DX] Powereita Perseukseen

2014-11-02 Thread Ilpo J Leppänen
Olen pahoillani kun muistini pätkii. Siellä oli yksi vuoden takainen varaus joka minun on pakko pistää niistä ekoista ykköseksi. Eilen ja tänään tietonsa lähettäneet saavat kyllä omansa. 73,s IJL 1.11.2014, 23:53, Ilpo J Leppänen kirjoitti: Kaikille powereille on nyt löytynyt ostaja. Ne

[DX] Powereita Perseukseen

2014-11-01 Thread Ilpo J Leppänen
Laitoin jo joku päivä sitten SDXL:n Facebook-ryhmään ilmoituksen, että löysin nuo kadonneet 5V/1A muuntajalliset powerit. Late kuulemma saa sen ekan - sanoi Mauno, Maunolle sitten seuraava? Laittakaa joku hinta minkä haluatte maksaa - itsekin niistä vähän maksoin. Uusia ovat pakkauksissaan ja

Re: [DX] Powereita Perseukseen

2014-11-01 Thread Ilpo J Leppänen
Kaikille powereille on nyt löytynyt ostaja. Ne jotka eivät ole laittaneet osoitettaan niin sen kun vielä saisin. 73,s IJL 1.11.2014, 16:58, Ilpo J Leppänen kirjoitti: Laitoin jo joku päivä sitten SDXL:n Facebook-ryhmään ilmoituksen, että löysin nuo kadonneet 5V/1A muuntajalliset powerit

Re: [DX] Muuntajat

2014-10-28 Thread Ilpo J Leppänen
Aika helppo tapa on kytkeä vaikka tehovastus hetkeksi sarjaan muuntajan kanssa tms. On minulla joissain 2 kVA ja isommissa rengassydänmuuntajissa hienompiakin kytkentöjä. Noissa Teklabin työpöydissä jollaista käytän kotona on valmiina tuommoinen joku tyristoriin perustuva palikka

Re: [DX] Perseus-virtalähteet

2014-10-21 Thread Ilpo J Leppänen
Laitoin tiedusteluun lisäksi tuolle myyjälle jolta minulle nuo aikoinaan tuli. Lupasi tutkia varastojaan. Harmittaa kun silloin en kaikkia ostanut - niitä oli ainakin 50-100 kpl. Mutta silloin ei ollut vielä Perseuksia ja kukaan ei vielä kaivannut Kyllä kiinalaisilla näyttää olevan

Re: [DX] dx-virtalähteet

2014-10-21 Thread Ilpo J Leppänen
En todellakaan usko ja niitä on ties kuinka monta eri mallia ja toteutusta. Toisaalta joukossamma on näprääjiä joihin kai itsekin lukeudun jolle ei tuota vaikeuksia tehdä tai muuttaa poweri sopivaksi. Sitten on taas ei teknisiä DX-kuuntelijoita joille soveltuu mielestäni parhaiten valmis ja

Re: [DX] HF2 osa 3

2014-03-06 Thread Ilpo J Leppänen
Mikä se sitten on hyvä? Näiden aiempien arvioiden mukaan spekseistä katsottuna ei tuo suhteellisen tyyris Winradion Excalibur Ultrakaan ole hyvä. Phase noisekin on keskinkertainen ja esim IP3:n arvot vielä paljon jäljessä perinteisten vastaanottimien huippumallien arvoista.

Re: [DX] kaytannon ehdotus listan siivoamiseksi

2014-02-22 Thread Ilpo J Leppänen
Mielestäni sähköpostilla on edellen käyttöä määrätyn tyyppisissä asioissa. En voisi edelleenkään kuvitella modernimpien tapojen käyttöä määrätyissä työkuvioissa. En liioin myöskään kaupankäyntiä ja muita vastaavia asioita yksinomaan siirtäisi mihinkään somen versioon. Tässä nyt käsiteltävässä

Re: [DX] Voi näitä aikoja...

2014-02-15 Thread Ilpo J Leppänen
Omien kelanauhojen varastointi on ollut hyvin samankaltaista, mutta ihme ja kumma kohtuu hyvin niissä äänitteet ovat säilyneet. Tätä on tullut testattua kun ryhdyin keräämään vanhoja laitteita. Kelanauhureitakin on siunaantunut kymmenkunta ja mahdollisesti taas yksi malli on tulossa laitteesta

Re: [DX] Kuumakallekuuntelu

2014-02-13 Thread Ilpo J Leppänen
Saahan sitä rahalla yritysliittymiä joissa on uploadnopeus sama kuin download. Omakin webbiserveri on 100/100 megan kuituyhteyden päässä ja nopeammaksikin hyvin saisi jos vaan rahaa lykkäisi lisää. 73,s IJL On 13.2.2014 12:38, Seppo Pirhonen wrote: Ainakaan mobiilipuolella ei semmoista

Re: [DX] Kuumakallekuuntelu

2014-02-13 Thread Ilpo J Leppänen
Jos minä saisin kuituyhteyden 2000 eurolla niin tilaisin sen heti. Eivät vaan vedä yli 3,5 km päästä sitä noin pienellä rahalla - varsinkin kun osaa ei pysty edes kaivamaan maahan kalliomaaston takia.. Kun nämä muutamat muut käyttäjät ovat lisäksi tyytyväisiä mobiili ja ADSL-yhteyksiin joilla

Re: [DX] Kuumakallekuuntelu

2014-02-13 Thread Ilpo J Leppänen
Yleensä on DNA:n 3G:llä täällä ollut download jotain 12-16 Mbps, mutta nyt on huono hetki näköjään. www.speedtest,net antoi 6,94 Mbps Down ja 3,40 Mbps Up. Että näillä täällä erämaassa mennään. Kesemmällä varmaan taas viritellään lisää noiden katolla olevien kahden suunta-antennin kanssa ja

Re: [DX] uusi laite

2014-02-09 Thread Ilpo J Leppänen
Ihan mielenkiintoinen juttu. Onko se siis tämä malli HF2? http://www.sdrstick.com/ Itseäni miellyttää mm. se, että GPSDO:n liityäntä on valmiina niin saa siihen laakista kunnon referenssin ja hintakin on edullinen. Mitenkä on ymmärrettävä tallennuskaistaleveys? Onko se mikä ja riippuuko kuinka

Re: [DX] DIY komponentteja

2014-01-14 Thread Ilpo J Leppänen
Minulla on tuo Amrad antenna ollut keskentekoisena vuosikausia. Kaikki komponentit on, mutta minua ei miellyttänyt tapa jolla kupariputki on liitetty CP666:een. Olen tuohon mietiskellyt moninaisia kertoja yön hetkinä sopivaa ruuvikiinnitysrakennetta eli normaalia trankun jäähdytyspannan tai

Re: [DX] DIY komponentteja

2014-01-14 Thread Ilpo J Leppänen
On 14.1.2014 22:01, Juha Solasaari wrote: Eikös fetin CP666 ympärille saisi melko helposti puristetuksi kuparisen lisäosan, joka kiinnitetään ruuvilla kupariputken liuskaan? Tuumii nimimerkki fetitön uneksija 73 de JTS - - - On 14.1.2014 21:29, Ilpo J Leppänen wrote: Minulla on tuo Amrad

Re: [DX] DIY komponentteja

2014-01-13 Thread Ilpo J Leppänen
Olen pääasiassa käyttänyt transistorina 2N5109:ää. Parempiakin vaihtoehtoja on. Ebaysta olen tilannut useita eri tyyppejä tähänkin tarkoitukseen soveltuvia puolijohteita. Jos tarve on vain yhden tai kahden antennin rakentamisesta niin voin minäkin siihen komponentit myydä. Tässä meikäläisen

Re: [DX] Papua?

2014-01-12 Thread Ilpo J Leppänen
Kohtalaisen hyvin tuntui kuuluvan muutamallakin eri radiolla. Lyhyen pätkän aikana ei kuulunut kuin musiikkia. 73,s IJL On 12.1.2014 14:40, Reijo Alapiha wrote: Onkohan se Papualainen asema, joka nyt 12.35 UTC pihisee 3365 kHz:llä? Kuuluuko muualla? Reijo Alapiha

Re: [DX] Papua?

2014-01-12 Thread Ilpo J Leppänen
Ilkka, mitä käytät referenssinä tuon kideuunin säädössä? GPS, Mikes ? 73,s IJL On 12.1.2014 18:20, Ilkka Martikainen wrote: Tuota NetSDR:n kideuunia testatessa sain tarkaksi kantoaallon taajuudeksi 3364,985 kHz, tarkkuus plus/miinus 1 Hz. Ko. kantoaalto näkyy vielä nytkin, musiikkia kuuluu

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-27 Thread Ilpo J Leppänen
Ei se kovin mittavaa ole ollut uusien jäsenien saaminen mukaan harrasteeseen radioamatööripuolellakaan kun ajattelee sen alueen harrastajien määrää ja tehtyjä jäsenhankintamenetelmiä verrattuna DX-kuuntelijoiden vastaaviin. Olen ollut paikallisella tasolla yli 10 vuotta mukana

Re: [DX] Mihin menet suomalainen DX. kuuntelu?

2013-11-26 Thread Ilpo J Leppänen
Lainasin tuohon alle pätkän Markun kirjoituksesta koska katson olevani yksi niistä hillittömistä tekniikan keskustelijoista. Olen itse hyvinkin onnistunut (laiskuuttani) olemaan kirjoittamatta lehteen moniakin tekniikkajuttuja pitkän aikaa varsinkin kun saman asian tiedottaminen netissä

Re: [DX] Kaikkea seitä kuulee, muttei saa levittää

2013-11-01 Thread Ilpo J Leppänen
Onhan se tietty jotenkin rajottunutta jos ei ole kiinostunut muuta kuin yleisradioasemien kuuntelusta. Kuten minä olen. Taajuusstandardi - ja aikamerkkiasemien kuuntelua mittaustarkoituksiin kun kuunteluksi ei kai lasketa ja silläkään ei nykyään ole enää käyttöä kun GPS-referenssit ovat

Re: [DX] Generaattorisähkö

2013-10-28 Thread Ilpo J Leppänen
Minulle ei ole jäänyt mieleen 60-luvun alkuvuosilta muuta kuin tuon kuvan koon pieneminen kun kävin naapurin 17 Salorasta katsomassa Rin-Tin-Tiniä ja Bat Mastersonia. Kotona meillä ei tuolloin ollut vielä telkkaria... 73,s IJL On 28.10.2013 15:07, Ilkka Martikainen wrote: Isoin ongelma

Re: [DX] Pirkka-kaapeli

2013-10-11 Thread Ilpo J Leppänen
Ongelmallisia ovat luonnostaan noissa nykyajan kaapeleissa olevat talousfoliotakin ohuemmat alumiinisuojavaipat. Niiden käsittelyssä saa olla tosi tarkkana ja jos kaverina on muutama harva ohut irtolanka niin ei niidenkään kanssa helppoa ole. Vaikkakaan itse signaalinvaimennukseltaan

Re: [DX] BC harmooniset

2013-09-29 Thread Ilpo J Leppänen
Radioamatööripiireissä sanotaan usein virheellisesti jälkikasvua eli lapsia harmoonisiksi vaikka ne todellisuudessa ovat keskinäismodulaatiotuloksia.. 73,s IJL On 29.9.2013 13:55, Ilkka Martikainen wrote: Harmooniset - siis kerrannaistaajuudet - ovat todella kokonaislukuja. Näitä voidaan

Re: [DX] AOR AR 7030 volume ongelma

2013-09-18 Thread Ilpo J Leppänen
Sorry! Siis laitetaan linkkikin: http://koti.mbnet.fi/ijl/aor7030.html 73,s IJL On 18.9.2013 22:15, Raimo Karjalainen wrote: Valokuvausliikkeistä löytyy myös mekaanisesti sopivan kokoista paristoa/ akkua. -RKA Ilpo J Leppänen [i...@iki.fi] kirjoitti: Minä en huomannut akun huononemista

Re: [DX] AOR AR 7030 volume ongelma

2013-09-18 Thread Ilpo J Leppänen
Minä en huomannut akun huononemista ensin lainkaan toisessa AOR:ssäni kun se oli ollut koko ajan päällä varmaan 4 vuotta - voluumipotikasta vaan olin pienelle laittanut... Missäs Icomin mallissa paristo on hankalassa paikassa? Ainakin IC-R71:ssä ei tarvi ottaa kuin pohjapelti ja muistikortin

Re: [DX] Sökö Wellbrook ALA 1530

2013-09-17 Thread Ilpo J Leppänen
Saako sitä edes veitsellä naarmutettua? Eli onko valumuovia vai jotain kovempaa. Jotain vastaavia laitteita olen joskus poraamalla ja jyrsimällä purkanut. Aikaa menee runsaasti jos haluaa homman tehdä niin, etteivät komponentit ja levy mene rikki. 73,s IJL On 17.9.2013 19:33, Jari

Re: [DX] Sökö Wellbrook ALA 1530

2013-09-17 Thread Ilpo J Leppänen
Joo, palan oikein halusta purkaa tuommoinen ja piirtää kuvat puhtaaksi ja julkaista netissä... 73,s IJL On 17.9.2013 21:35, Ilkka Martikainen wrote: Kokeilin aikanaan tuota Interfacea purkaa ... poralla ja sivuleikkureilla ... kova homma siinä oli, mutta jotenkin tuo onnistui. Vähän siinä

Re: [DX] Wellbrook-ongelmat

2013-09-06 Thread Ilpo J Leppänen
Olen mielestäni riittävän kattavasti käynyt useimpien liittimien ominaisuuksia läpi RF-liitinsivullani joten en turhaan haluaisi kovasti samoja asioita toistaa. Vastaanotinkäytössä en näe mitään järkeä käyttää UHF-liittimiä missään ellei sitten ole hankalaa/mahdotonta/järkevää vaihtaa

Re: [DX] FM-antennivahvistimen sähkönsyöttö?

2013-09-02 Thread Ilpo J Leppänen
Minulla on käytössä tuommoisia Mini Circuitsin pulikoita joiden taajuusalueeksi ilmoitetaan 10 MHz - 4200MHz. Näitä on käytetty gigataajuuksien mittausjärjestelmissä DC-syöttöinä tarkoituksessa jolla testataan kaapelien ja liitinten kunto. Sähköä syötetään samaan linjaan ennen radiotaajuisen

Re: [DX] Wellbrook-ongelmat

2013-08-31 Thread Ilpo J Leppänen
SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. -Alkuperäinen viesti- Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Ilpo J Leppänen Lähetetty: 30. elokuuta 2013 23:26 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: Re: [DX] Wellbrook-ongelmat Tuossa on nyt sitten käytössä

Re: [DX] Wellbrook-ongelmat

2013-08-31 Thread Ilpo J Leppänen
vulkanoituvalla teipillä ja vielä muuta teippiä päälle. Sitten esim. puunrunkoon johdot kiinni niin, ettei esim. lumikuorma pääse repimään pakettia auki. Ainakin ensivaikutelma on hyvä, mutta katsotaan kevättalvesta sitten ... 73, MR 31.8.2013 12:54, Ilpo J Leppänen kirjoitti: Kunnollisella vaipan

Re: [DX] Wellbrook-ongelmat

2013-08-30 Thread Ilpo J Leppänen
Tuossa on nyt sitten käytössä ilmeisesti tavanomaiset surkeimman malliset UHF-liittimet? Omiini kahteen AOR7030:een olen vaihtanut BNC:t. Toki UHF-liittimiäkin on sellaisia joissa kaapeli on kunnolla kiinni. Näitä löytyy sekä puristettavina että mutterikiristeisinä. Tuo ihan perinteisin malli

Re: [DX] Häiriöitä aina vaan

2013-08-22 Thread Ilpo J Leppänen
Epäilemättä Viestintävirasto saattaa tutkia pyydettäessä yksittäistapauksia, mutta se ei poista sitä ongelmaa, että taajuusalue täyttyy joka puolelta erilaisten epämääräisten laitteiden tuottamalla saasteella. Ja kun niitä on liki joka huushollissa niin lienee vaikea saada hallintaan. Vaikka

Re: [DX] FLEX-6700R

2013-08-03 Thread Ilpo J Leppänen
Jos minulla olisi runsaasti rahaa niin ilman muuta laittaisin satatuhatta mieluummin radioon kuin autoon. Kun tähänkin mennessä on pärjännyt muutaman tonnin autoilla ja ajan sentään niillä päivittäiset työajotkin. Tuotemerkkejä edelleen joita kannattaisin siinä tapauksessa ovat IZT gmbh ja nyt

Re: [DX] Fw: Kokemuksia Wellbrook ALA-1530S+:sta?

2013-07-20 Thread Ilpo J Leppänen
Toisaalta on aika kummallista kun esim. sähköverkolle on pystytty laatimaan arvot joita sen pitää pystyä täyttämään esim. oikosulku- ja maasulkuvirrat, vaadittavat maadoitusresistanssit, taajuusvakavuus, sallittu poikkeama jännitteen nimellisarvosta jne. Pitää edelleen korostaa, etteivät

Re: [DX] Häiriöistä ...

2013-07-20 Thread Ilpo J Leppänen
Kai ne harjoittelevat tulevaa varten. Meinaan tuota jatkuvaa kommunikointia mittarin ja sähkölaitoksen välillä. Sähkölaitoksillahan on ilmoittamansa mukaan tarkoitus ryhtyä säätelemään tulevaisuudessa kuluttajien laitteiden päälläoloa kuormitushuippujen aikana. -kele! Sanon minä. Maksan hinnan

Re: [DX] Häiriöt ja maadoitukset

2013-07-18 Thread Ilpo J Leppänen
Kyllähän tuo tiskipöytä ja hana maadoittuu jos yksikin siihen hanaan tuleva putki on kuparia ja jostain kohdasta kytketty maadoitukseen. Viemärin maadoitus on nyt jo sitten vähän turhaa/mahdotonta kun lienee kokonaan muoviputkea. 73,s IJL On 18.7.2013 23:15, ilkka suni wrote: Anteeksi,

Re: [DX] Fw: Kokemuksia Wellbrook ALA-1530S+:sta?

2013-07-17 Thread Ilpo J Leppänen
Jos tuon vahvitimen ominaisuudet ovat muuten hyvät niin kannattanee tosiaan tutkia mikä siinä sitten rupeaa vaimentamaan. Voi tietty olla, että on käytetty laaduttomia komponentteja esim. konkkia jotka eivät kestä sääoloja. On tullut purettua joskus kovista valuistakin noita laitteita esim.

Re: [DX] Kiusaksenne lisää wanhoja kuvia

2013-07-15 Thread Ilpo J Leppänen
Tere! Minulla on muuten jossain sama kuva jonka olet minulle joskus lähettänyt. Vasemmalla hyllyllä on FUG lentokoneradio, välissä olevaa en heti tunnista, sitten Grundig Satellit - olisiko malli 6000 - minulla on semmoinen jossain ja on aika samannäköinen. Pöydällä oleva musta on National

[DX] Radio Hami 5980 kHz

2013-07-13 Thread Ilpo J Leppänen
Kuuntelin pätkän aikaa Radio Hamia eilen illalla. Tässä video: http://youtu.be/ALIUIdRTFzc 73,s IJL ___ DX mailing list DX@hard-core-dx.com http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx

Re: [DX] National NC-98

2013-07-04 Thread Ilpo J Leppänen
Lafayette HE-30 on sama kuin Trio 9R-59 eli ei siis sama kuin Trio 9R-59DE tai DS. HE-30 on Trion valmistetta myös eli siis japanilainen. Itellä on noita 2 toimivaa ja yksi varaosakone tällä hetkellä. Koska on putkilaite niin pitäisi kunnossa ollessaan pestä kaikki alkupään harrastelijapuolen

Re: [DX] National NC-98

2013-07-04 Thread Ilpo J Leppänen
Tarkoitit varmaan 2-5 kHz eikä Hz? Ongelma näissä tietty on se, että näillä välitysmekanismeilla ei voida saavuttaa hyvää tarkkuutta ja varsinkaan, että se säilyisi pitempiä aikoja kohdallaan. Parhailla mekaanisilla näytöillä viimeinen numero tai filmiasteikon pykälöinti on 1 kHz jonka jälkeen

Re: [DX] Yleistoteamus, printteristä skannereista

2013-07-04 Thread Ilpo J Leppänen
Kun kokemusta on tuhansista erilaisesista tulostimista työmaalla jäi samanlaisena merkkinä mieleen Lexmark. Tosiasia on kuitenkin kuten kaikessa laitetekniikassa, että vaikkapa tulostimissa kaikkien merkkien edullisemman pään mallit ovat lyhytaikäisiä. Jokaisella merkillä on susimallinsa (esim

Re: [DX] Lafayette

2013-07-04 Thread Ilpo J Leppänen
Olen sinne liittynyt ja maksanut aikoinaan, mutta kiintiö itsellepäin otetuista tuli täyteen. Ja pitäisi laittaa sinnepäin jotain jotta homma jatkuisi. Ja en kertakaikkiaan jaksa ruveta vääntämään kaikkea heidän haluamaan muotoon. Laitteiden kuvakoko ei ole minulle mieleinen, kuinka laite

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-03 Thread Ilpo J Leppänen
muutkin samassa radioiden sarjassa. 73,s IJL On 1.7.2013 14:32, Ilpo J Leppänen wrote: No noista kumpikin on leluja - en viitsi ottaa enempää kantaa kulutuselektroniikan tuotantolinjoilta tulleisiin massatuotteisiin kuin totean, että kun kaikessa on määräävimpänä tekijänä hinta niin

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-03 Thread Ilpo J Leppänen
muutkin samassa radioiden sarjassa. 73,s IJL On 1.7.2013 14:32, Ilpo J Leppänen wrote: No noista kumpikin on leluja - en viitsi ottaa enempää kantaa kulutuselektroniikan tuotantolinjoilta tulleisiin massatuotteisiin kuin totean, että kun kaikessa on määräävimpänä tekijänä hinta niin

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-02 Thread Ilpo J Leppänen
muuten kuului Oulun alapuolella omalla ferriitillä SWR 1062 kHz vitosella ed. lähetys kerralla, juhannuksen aikaan! Asemaa, SWR:ää voi taas kuunnella lähiviikkoina: http://radiohami.fi/news/35/58/Kesaeleirin-AM-laehetykset-yhteistyoessae-SWR-n-kanssa.shtml Ilpo J Leppänen [i...@iki.fi

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-01 Thread Ilpo J Leppänen
Minulla lopahti jo vuosia sitten kiinnostus radioamatöörihommiin kun mopperadioita oli tarpeeksi tullut modattua. Koskaan ei liikennöinti kiinnostanutkaan. Joten en noihin purkkeihin ota kantaa. Todennäköisesti leluja kuten kaikki jotka eivät vähintään tonneja maksa on yleinen mielipiteeni -

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-01 Thread Ilpo J Leppänen
On 1.7.2013 13:35, Markku Niiranen wrote: Noh, Selenankin taisi aikoinaan saada 1/10 osaan siihen hintaan kuin Grundig Satellitin. Ja saipa siten pöydälleen silti paremman MW- vastaanottimen. Ei kai hinta ole suoraan verrannollinen laatuun. Ei kai? t. MNi 1. heinäkuuta 2013 13.09 Ilpo J

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-01 Thread Ilpo J Leppänen
ilmi edellä ja kun se usein on myös radion sisään menevä niin en valitettavasti kovasti halua näitä muoviin perustuvia rimpuloita pahemmin rassata. Toki samanlaisia ovat kaikki muutkin samassa radioiden sarjassa. 73,s IJL On 1.7.2013 14:32, Ilpo J Leppänen wrote: No noista kumpikin

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-01 Thread Ilpo J Leppänen
Asia ei Ilkka ole kuitenkaan näin yksinkertainen. On tietty selvää nuo mainitsemasi jutut hankintavaikeuksista, suhteellisesta hintatasosta jne, mutta minun asiantuntemukseni rajoittuu tekniikkaan ja siinäkin on aina toivomisen varaa. Tosiasia on, että monilla vähemmän tekniikkaa ymmärtävillä

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-01 Thread Ilpo J Leppänen
Tässä tänään esille tulleet vastaanottimet ovat kaikki harrastelijalaitteita. Mukava olisi kuulla myös ammattikäyttöön tehtyjen vastaanotinten käytöstä kertyneitä kokemuksia. Aika monta mallia on ollut myös DX-kuuntelijoilla - tosin yleensä aika iäkkäinä yksilöinä koska niiden hinta uutena

Re: [DX] Uutuuksia

2013-07-01 Thread Ilpo J Leppänen
Mitenkäs tuo liitin sitten oikeastaan kytkeytyy? toimiiko se käytännössä niin, että antenni kytkeytyykin vastaanottimen groundiin silloin kun liitin on huulilla? Tuon tyyppisiisä laitteissa kun - taas jälleen kerran - ei MW:tä yleensä ajatella valmistajan taholta kuin paikalliskuunteluun niin

Re: [DX] Uutuuksia

2013-06-30 Thread Ilpo J Leppänen
Hätäisellä katselulla näyttikö siltä, että on taas ihan vanhanajan filtterivalinnat eli modaamatta sopimattomat kaistalevydet. Voi olla tietty vapaampimuotoinen softa tuossa. Jos on SDR-kone niin filsut pitää voida valita lähes portaattomasti. Oleellisia dynamiikkatietoja ei ilmoitettu

Re: [DX] Tämmöinen pikku antenni...

2013-06-01 Thread Ilpo J Leppänen
Eihän tuota maatasoa tarvi maahan kaivaa. Itse suunnittelin tekeväni joskus sen niin, että vedän radiaalit jostain 6-7 m korkeudelta ympäristöön vaikka niinkuin, että ympyrän kehällä on kannatustolpat radiaalien toisissa päissä jolloin tulevat niin korkealle etteivät häiritse elämää

Re: [DX] dx-kuuntelun markkinoinnista

2013-05-22 Thread Ilpo J Leppänen
On 22.5.2013 16:02, Martti Karimies wrote: Muuten, koko FM-bandin (20MHz)voi nyt tallentaa yhdellä 2500 euroa ilman veroja maksavalla laitteella. Mikä se on? Saiskos linkkiä laitteeseen? 73,s IJL ___

Re: [DX] Eli...

2013-04-20 Thread Ilpo J Leppänen
Minä koen sen oikeaoppisten viestinkirjottajien (ainakin tuolla radioamatöörilistoilla tästä on vaahdottu) viestin kirjoittamisen ketjun jälkeen vääräksi koska ainakin minulla aukeaa sähköpostissa uusin teksti ylimmäisenä ekaksi näkyviin. Jos rimpsu on pitkä ja uusi viesti lopussa niin sen

Re: [DX] suuntakarttoja

2013-04-04 Thread Ilpo J Leppänen
Ok. muistelin, että töissä ottivat jotain vitosen luokkaa karttakäyttöön tarkoitetulle tulosteelle joka tulee isolta rullalta. Eli paperi on semmoista vahvempaa ja muistaakseni metrin levyistä tai sinnepäin. Pitää huomenna tarkistaa. 73,s IJL On 4.4.2013 17:52, Pentti Stenman wrote: Tuo

Re: [DX] Pöh

2013-01-12 Thread Ilpo J Leppänen
Kaikkein paras musiikki tehtiin 60-luvulla Englannissa. Fleetwood Mac ja niin kauan kuin Peter Green oli siinä sen jälkeen kun hän siitä lähti oli bändi ihan peestä. Se oli aitoa brittibluesia. Eric Clapton oli vain taitava jenkkibluesmiesten tyylin jatkaja ja monipuolistaja. Kaikki aiempi

Re: [DX] Nysse Nyypio

2012-12-06 Thread Ilpo J Leppänen
-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Ilpo J Leppänen Lähetetty: 6. joulukuuta 2012 9:04 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: Re: [DX] Nysse Nyypio SDR:ää löytyy toki kovastikin ammattipuolelta ja perinteisillä sen alueen laitemerkeilläkin on valikoimissaan tämän tekniikan vastaanottimia. Ja

Re: [DX] Nysse Nyypio

2012-12-05 Thread Ilpo J Leppänen
SDR:ää löytyy toki kovastikin ammattipuolelta ja perinteisillä sen alueen laitemerkeilläkin on valikoimissaan tämän tekniikan vastaanottimia. Ja on tullut uusia merkkejäkin kuten IZT Gmbh, jonka laitteista olen aiemminkin linkkejä laittanut, mutta kukaan ei ole asiasta kommentoinut.

[DX] Radiovastaanottimen tekniset arvot

2012-11-26 Thread Ilpo J Leppänen
Esittäisin muutaman vähän eriävänkin näkemyksen uusimmassa RM:ssä olleeseen artikkeliin. 1. Ei kuulu radioasioihin, mutta putkivahvistimia käyttävät kitaristit (hyvin laaja skaala eri genreistä rokista iskelmään, varmaan 80% kaikista tunnettujen muusikkojen vahvistimista ovat tänä päivänä

Re: [DX] Radiovastaanottimen tekniset arvot

2012-11-26 Thread Ilpo J Leppänen
] Puolesta Ilpo J Leppänen Lähetetty: 26. marraskuuta 2012 17:36 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: [DX] Radiovastaanottimen tekniset arvot Esittäisin muutaman vähän eriävänkin näkemyksen uusimmassa RM:ssä olleeseen artikkeliin. 1. Ei kuulu radioasioihin, mutta putkivahvistimia käyttävät

Re: [DX] Kylmäasemat historiaa (Oli: Kimpparapo rtointi)

2012-11-15 Thread Ilpo J Leppänen
Aika outoa on jos DX-kuuntelijat eivät tunne elektroniikan lämmittämistä jos tuosta ongelmaa on. Sitähän on tehty ulkokäytössä vuosikymmeniä. Jos laitteisto tuottaa riittävästi itse lämpöä niin riittää kotelointi lämpöeristetysti. Ja jos ei niin suhteellisen pienitehoisilla lämmitysvastuksilla

Re: [DX] Jatkoa: [W7IUV] preamp

2012-11-08 Thread Ilpo J Leppänen
Onko tuo tehty jollain Mini Circuitsin tms. laajakaistavahvistimella? Halpa on kyllä. Jos on noin niin vastavia olen kyllä tehnyt ja piirejä on laatikossa ja taitaa olla jossain aikoinaan tekemiäni piirilevyjäkin. Seuraavan sivuni lopusta löytyy esimerkkiä, noita vahvistinpiirewjä taitaa

Re: [DX] W7IUV preamp

2012-11-08 Thread Ilpo J Leppänen
Kaupasta - ei siis elintarvike, vaan elektroniikkaliikkeistä - saa myös peltikoteloita joihin voi juottaa esimerkiksi seuraavan kaltainen. Valikoimaa kyllä riittää. http://koti.mbnet.fi/~ijl/sdr_iq/dfs_rakentelua_aloitellaan.jpg 73,s IJL At 10:09 8.11.2012, you wrote: Olen pari vuotta

Re: [DX] W7IUV preamp

2012-11-08 Thread Ilpo J Leppänen
käytetyistä komponenteistä. Ihan kaupasta helposti saatavilla, paitsi ehkäpä se Neosidin kuristin.. Voishan kokeilla muitakin kytkentöjä, mut kun on tyytyväinen siihen mitä itse käyttää ei oikein viitsi kun aika on kortilla. 73' RS 8.11.2012 10:52, Ilpo J Leppänen kirjoitti: Kaupasta - ei

Re: [DX] W7IUV preamp

2012-11-08 Thread Ilpo J Leppänen
ehkä aika siirtyä taas omatekoisiin, muoviin valamattomiin ja siis myös huollettaviin vahvistimiin! 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. -Alkuperäinen viesti- Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Ilpo J Leppänen Lähetetty: 8. marraskuuta 2012 17:39

Re: [DX] Perseuksen virtalähteen korvaaja

2012-11-07 Thread Ilpo J Leppänen
Nyt on tullut sen verran kyselyjä ostaa poweri, että yritän tähänastiset huomioida, mutta kuten sanoin en muista montako noita oli, Perseuksen alkuperäinen virtalähde on ihan samanlainen kuin mikä tahansa halpa hakkuripoweri. Mitään piikkejä ei kunnollisesta lineaaripowerista tule.

Re: [DX] Perseuksen virtalähteen korvaaja

2012-11-07 Thread Ilpo J Leppänen
Häiriöiden tuotto on taas sitten kokonaan toinen juttu kuin laitteen luotettavuus, mahdollisten jännitepiikkien syntyminen jotka voisivat vahingoittaa perässä olevaa laitetta jne. Tarkoitin kirjoittamallani toimintaperiaatetta. Se miten hakkuripoweri tuottaa häiriöitä on riippuvainen hakkurin

Re: [DX] outo käytös, roottoria käännettäe ssä

2012-10-31 Thread Ilpo J Leppänen
Mittaus antoi sitten ihan oikean tuloksen koska R390A/URR vastaanottimen verkkoliitännässä on suodin jonka kummassakin navassa on konkka maihin, sitten sarjassa kuristin ja taas konkka maihin. Jos konkka on esim. 2.2 nF, mikä on aika yleinen näissä niin sillä mikroampeerimäärällä minkä tämä

Re: [DX] outo käytös, roottoria käännettäe ssä

2012-10-31 Thread Ilpo J Leppänen
tavallista pistorasiaa. PS - Original Message - From: Ilpo J Leppänen i...@iki.fi To: Suomalaisten DX-lista dx@hard-core-dx.com Sent: Wednesday, October 31, 2012 5:04 PM Subject: Re: [DX] outo käytös, roottoria käännettäe ssä Mittaus antoi sitten ihan oikean tuloksen koska R390A/URR

Re: [DX] Asemien raportoinnista...vielä kerran

2012-10-22 Thread Ilpo J Leppänen
No pistetään tähän nyt minunkin näkemys vaikkakin olen hyvin kaukana aktiiveista DX-kuuntelijoista. Toki tulee silloin tällöin vieläkin kuunneltua ainakin testatessa joitain radioita ja joskus pidempäänkin muuten vaan. Ns. ohjelmakuuntelijaksi en kuitenkaan itseäni nimittäisi koska ennen

Re: [DX] Aikamerkkiasemat

2012-10-14 Thread Ilpo J Leppänen
Mielestäni helpoimmalla pääsee ostamalla eBaysta GPS-referenssin. Voipi näitä Suomestakin saada ostettua. Hinnat vaihtelevat. Välillä on alle satasenkin. Tässä yksi esimerkki:

Re: [DX] Aikamerkkiasemat

2012-10-14 Thread Ilpo J Leppänen
Voidaan siis käyttää tuota referenssiä tai siitä jaettua tai kerrottua taajuutta käyttää tarkistukseen kuin kidekalibraattoria ikään jossa kideosku on korvattu tuolla 10MHz GPS-pohjaisella laitteella. Siellä purtilossa on karkeasti sanottuna sisällä kideuuni jota säädetään GPS:n mukaan.

Re: [DX] M: Preselektori

2012-09-28 Thread Ilpo J Leppänen
On niin vanhaa tekoa nuo laitteeni, että kaikista ei löydy edes kaavioita. Tämä malli lienee virityspiireiltään samanlainen. Tein myös passiivisia preselektoreja kaksilla virityspiireilläkin niitä haluaville. Yritetty optimoida MW:lle koska se on ollut aina tarkein alue useimmille

[DX] IJL:n liikennevastaanottimet näyttelyssä

2012-09-18 Thread Ilpo J Leppänen
Tein pari videota Haminan Radioamatöörit ry:n jokavuotisesta viikolopputapahtumasta jossa tällä kertaa oli yksi seinällinen meikäläisen liikennevastaanottimia. Laitteista 95% on toimivia ja niitä saattoi kuunnella neljää kerrallaan. Onneksi myös DX-kuuntelijoita kauempaakin kävi katsomassa.

Re: [DX] Poweri Perseukselle

2012-09-06 Thread Ilpo J Leppänen
pakkasen ja lumen aikaan tilanne huononee paljon, mutta en usko sen johtuvan Perseusten virtalähteistä, vaan puhelin- ja sähkölinjoista. Terv. Mauno 6.9.2012 6:00, Ilpo J Leppänen kirjoitti: No, joka tapauksessa Perseuksen alkuperäinen hakkuripoweri tuottaa LW:ltä jonnekin 7-8 MHz asti

Re: [DX] Poweri Perseukselle

2012-09-05 Thread Ilpo J Leppänen
Paras syntyy rakentamalla itse kunnollinen lineaarinen poweri niin tietää mitä se on syönyt. Ennen näin tehtiin hyvin yleisesti, mutta nykyaikana näyttää rakentelu olevan vain harvojen harrastus... Vanhaa tavararaa syynäämällä voi löytyä ihan sopiviakin muuntajallisia malleja kirppareiltakin.

Re: [DX] Poweri Perseukselle

2012-09-05 Thread Ilpo J Leppänen
No, joka tapauksessa Perseuksen alkuperäinen hakkuripoweri tuottaa LW:ltä jonnekin 7-8 MHz asti reilusti häiriötä verrattuna muihin virtalähteisiin (lineaaripoweri tai akku) kuten sivullani jo kauan sitten esittämistäni spektrikuvista näkee. Mittaus on tehty virtajohdon navoista eli häiriä

Re: [DX] SDR vs. analogiset vastaanottimet

2012-06-24 Thread Ilpo J Leppänen
Vertailussa olisi ollut hyvä olla vielä joku huipputason putkilaite ja noita parempia analogivastaanottimia kuten CR-91 tai E1800. 73,s IJL Teinpä tässä juhannuksen kunniaksi (!) muutamia testejä eri vastaanottimilla 28 MHz majakkabandilla (28200-28300 kHz): Perseus, NetSDR, IC-R75, IC-718,

Re: [DX] SDR vs. analogiset vastaanottimet

2012-06-24 Thread Ilpo J Leppänen
, Ilkka M. -Alkuperäinen viesti- Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Ilpo J Leppänen Lähetetty: 24. kesäkuuta 2012 13:05 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: Re: [DX] SDR vs. analogiset vastaanottimet Vertailussa olisi ollut hyvä olla vielä

Re: [DX] SDR vs. analogiset vastaanottimet

2012-06-24 Thread Ilpo J Leppänen
putkilaite saadaan: -145/-146 dBm (noise floor). Perseus esim. vain -123...-125 dBm. Ja kyllä tuo Collins signaaliakin sietää. 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. -Alkuperäinen viesti- Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Ilpo J Leppänen

Re: [DX] Aor sai uuden omistajan

2012-06-19 Thread Ilpo J Leppänen
Että pitäisi muistaa mitä on 15 vuotta sitten tehnyt No olikohan siinä vasemmalla antennin valinta, sitten jokunen (3) vipukytkintä impedanssin ja vaimennuksen valintaan, bandikytkin ja viritysnuppi ja virtakytkin. Eli preselektori vahvistimella. Siis nappuloitahan on vähän. Olen

Re: [DX] ULNA-etuvahvistimet

2012-06-15 Thread Ilpo J Leppänen
. Mutta harrastajan työ onkin ilmaista. 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. -Alkuperäinen viesti- Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com [mailto:dx-boun...@hard-core-dx.com] Puolesta Ilpo J Leppänen Lähetetty: 14. kesäkuuta 2012 22:27 Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista Aihe: Re: [DX] ULNA

Re: [DX] ULNA-etuvahvistimet

2012-06-14 Thread Ilpo J Leppänen
Noilla signaalitasoilla ja taajuudella ei kumpikaan mainituista liittimistä ole hyvä. Kooltaan näppärä olisi SMA ja laatukin riittäisi. On liitin mikä tahansa niin kunnollinen sääsuojaus on välttämätön. F-liitin on mielestäni sarjassa maailmanlopun keksintö joka on hyvä urakka-asentajille..

Re: [DX] ULNA-etuvahvistimet

2012-06-14 Thread Ilpo J Leppänen
Minäkään en halua tehdä liitinasioista mitään poliittista kysymystä. Signaali saattaa mennä läpi aivan hyvin samoilla tasoilla kun liittimet uvat uusia ja korroosiota ei ole päässyt syntymään. Tässä on kysymys mielestäni enemmänkin laadusta ja luotettavuudesta. Huonolaatuinen kiinalainen

Re: [DX] Fwd: Haluan infoa

2012-05-12 Thread Ilpo J Leppänen
Minäkin laitoin jotain. En ole kylläkään kaupunkikuuntelun asiantuntija johtuen jo pitkään maalla asumisesta... 73, s IJL At 17:22 12.5.2012, Ilkka Martikainen wrote: OK, hoidetaan huomenna … 73 de SDXL1398/OH5MD, Ilkka M. -Alkuperäinen viesti- Lähettäjä: dx-boun...@hard-core-dx.com

Re: [DX] O: Kääntömoottori / Antenniroottori

2012-04-22 Thread Ilpo J Leppänen
Likipitäen kaikki radioamatööritarvikekaupat myyvät. Eri asia on sitten jos kaipaat jotain kevyttä versiota kuten iankaikkisen vanhat Stollet tms. oli. Näitä kauppiaita on Suomessakin kun laittaa hakusanaksi antenniroottorin vaikkakin nimitys on käsittämätöntä kieltä koska tulee sanasta

Re: [DX] sähköinen Radiomaailma

2012-03-02 Thread Ilpo J Leppänen
Se on kumma juttu tuon paperimateriaalin viehätys. Haluan ehdottomasti lukea lehtiä paperimuodossa vaikka jossain tilanteissa on ihan kätevää lukea koneelta vaikka pdf:nä. Tämä paperihulluus näkyy minulla mahdottomina tulostusmäärinä kun noita laitteita rassaan niin jokaisen laitteen

Re: [DX] Radiomaailma pdf ???

2012-03-01 Thread Ilpo J Leppänen
Makuasia, itse en ole - kuten tässä aiemmin mainitsin kovinkaan kiinnostunut Facebookista päinvastoin kuin miljoonat muut oma vaimo mukaanlukien. On tietysti kokonaan toinen juttu kelle tätä tiedotusta suunnataan. Käsittääkseni esim. jäsenten palvelu yms. ovat myös tärkeitä. En usko kotisivujen

  1   2   >